Juha Hurme: Niemi – Finlandia-voittaja on ”rempseä Suomi-kolkan historia”

Maailmankaikkeuden kulttuurihistoria 440 sivussa, ajasta 13,9 miljardia vuotta sitten vuoteen 1809! Juha Hurmeen Niemi on sisällöllinen jättiläinen, mutta iloisesti sulateltavassa muodossa. Sitä voi suositella kaikille historiasta kiinnostuneille ja kaikille, jotka haluavat lukea nautittavaa kieltä ja kiehtovia ajatuskulkuja. Hurmemaisen hurmaavasti kirja lähtee liikkeelle ”olemattomasta pisteestä, eräänlaisesta tahrasta”, täynnä puhdasta energiaa:

Myös sinä, minä, Väinämöinen, Mikael Olavinpoika Agricola, Larin Paraske ja epämääräinen kokonaisuus nimeltä Suomi olimme tietenkin tuossa roiskuvassa pisteessä porisemassa. Väinämöinen, mielikuvitusolento, siinä mielessä, että tuossa pisteessä muhivat mahdollisuudet myös tietoisiksi aikakausien päästä kehittyvien olioiden aatteet ja unelmat.

Kirjailijan omin sanoin Niemi on ”rempseä Suomi-kolkan historia”. Otankin kumppanikseni tähän blogikirjoitukseen Juha Hurmeen itsensä, armoitetun verbaalikon, paitsi kirjoittajana, myös puhujana. Hän oli Kansallisteatterin Bloggariklubin vieraana tammikuun puolivälissä kertomassa Finlandia-palkinnon voittaneesta kirjastaan sekä Kalevala-päivänä 28.2. ensi-iltaan tulevasta Lemminkäinen-näytelmästään.

Juha Hurme kertoi, että alun perin hän oli kirjoittamassa Niemeä edellisen kirjansa jatkoksi, Nyljetyt ajatukset kakkoseksi. Tällä kertaa Köpin ja Aimon, Nyljettyjen ajatusten soutavien ystävysten, oli tarkoitus käydä maailmankaikkeuden kulttuurihistoriaa suurella huolettomuudella läpi. Rakenne ei kuitenkaan toiminut. Hurme toteutti monelle vaikean tehtävän ”kill your darlings”: ”Köpi ja Aimo käpertyivät pieniksi, hirveää skeidaa, tapoin ne.”

Niemi eteneekin vapaasti assioiden näennäisesti ilman kertojaa, mutta kyllä kirjassa oma ääni on. Taas Hurmetta lainaten: ”Kirjassa on röyhkeä kertojaminä, joka on aika lähellä minua.” Ja tämä röyhkeä kertojaminä heittää koko ajan Niemen historiaan mielenkiintoisia näkökulmia, Niemen, sen maapallon kolkan josta aikojen kuluessa tuli Suomi. Tutut, joskus luetut ja opiskellut asiat palautuvat mieleen ja uutta tulee koko ajan, myös suhteellisuudentajua nykyelämäämme. Esimerkiksi kivikaudeksi nimetty vaihe maapallon historiassa tarkoitti kolmen miljoonan vuoden ajanjaksoa, ”monivaiheista, moniseutuista ja moni-ihmislajista jaksoa”, josta on säilynyt vain kiviesineitä ja ”hyvällä tsägällä” joitakin luita. Hurme muistuttaa, että kyllä ihmiset silloinkin kehittelivät erilaisia elämää helpottavia välineitä, ja samoin kuin maalasivat kuvia kivipinnoille, varmaankin maalasivat niitä myös muille pinnoille. Ne vain eivät ole säilyneet.

Rehevästi, tai Hurmeen sanalla ”röyhkeästi huuleillen”, Niemen kertoja johdattaa lukijaa maailmankaikkeuden alkupisarasta antiikin Kreikkaan tai  vaikka kesämökkimaisemiini Repoveden Löppösenluolalle. Vakavaa asiaa ja hauskoja juttuja sekä mehukkaita sivupolkuja on juuri sopivasti. Lukeminen on vaivatonta, ja usein hymyilytti, naurattikin.

Hurme kuvaa Niemessä maailmankuvan muutokset tieteen, erityisesti tähtitieteen sekä filosofian ja uskontojen historian kautta. Valtava määrä tietoa mahtuu kohtuulliseen määrään sivuja. Niemen, jonka nimi oli pitkään Itämaa Ruotsin itäisen osan nimityksen mukaan, kirjoittaminen vei kolme vuotta. ”En kertaakaan googlannut”, Hurme kertoi metodistaan. Tämä ei johtunut mistään nettikammosta, vaan tietoisesti tehdystä valinnasta. Hurme haki lähdekirjansa kirjastosta. ”Halusin tehdä hitaasti. Minulle oli tärkeää elää asian kanssa hetki.” Samalla kun hän haki kirjastosta jonkun tietyn kirja, löytyi myös 10 muuta tärkeää kirjaa.

Tanssin, laulun ja teatterin merkitys on yksi Niemen sisältämiä pitkiä kaaria, alkaen siitä ”miten onton esineen lyöminen synnytti rytmin, jäsensi tanssin ja yhdisti työn liikkeet tehden raatamisen ikään kuin ihmeen kautta kevyemmäksi” ja päätyen esim. ylioppilasteattereiden historiaan. Kansan omien tarinoiden, kansanrunouden merkitys yhteisöille ”elämänlankana” toistuu Hurmeen ajattelussa:

Miten hiljainen tämä maailma olikaan ja miten pimeä näillä leveyksillä syksystä kevääseen. Arktinen pimeys oli samanismin ja runouden kasvualusta. Puolet vuodesta oli niin pimeää, että vain kipinöivät metaforat näkyivät!

Yllättävää olikin kuulla Hurmeen Bloggariklubilla kertovan, että koulussa hänet(kin) myrkytettiin Kalevalalla. ”Nuorena vihasin Kalevalaa ja taidetta tekevänä aikuisena olin sille välinpitämätön, toisin kuin monet kollegani.” Juha Hurme kertoi löytäneensä kansanrunouden vasta viimeisen 10 vuoden aikana.

Airi sai Bloggariklubilla signeerauksen ja Juha Hurme sai Kirsin Book Clubin kirjanmerkin.

Kansanrunouden rinnalla myös suomen kieli on Niemessä keskeisellä sijalla. Sanojen etymologia eli alkuperä on aina kiehtonut ja Niemi vilisee selityksiä ja kertomuksia eri sanojen ja myös sanontojen historiasta. Kansanuskomusten ja uskonnon sekoittuminen näkyy vieläkin monessa sukupolvelta toiselle siirtyneessä hokemassa.

Sana ’suomi’ on todennäköisesti balttilaina, johdannainen maata tarkoittavasti sanasta ’zheme’(sämä, soome), josta juontuvat sanat ’häme’ ja ’saame’. Tämän kauniin teaorian mukaan kaikki Niemen rautakautiset porukat, suomalaiset, hämäläiset ja saamelaiset, saivat nimensä samasta sanasta.

”Uskonto on tyhjästä valettu olemisen perusta”, Hurme linjaa ja käy läpi eri uskontojen syntyvaiheita ja historiaa. Kansanrunouteen kuului ilo ja ruumiillisuus, kristinuskoon synti ja kuolema. Hurme on poiminut mainioita esimerkkejä kansanrunouden pidäkkeettömästä ruumiillisuudesta tyyliin ”ei pillu ole pahoista tehty.” Pakanallisena ja pirullisena pidetyn kansanrunouden tappoi kristinusko. 1500-luvulla alkanut vaino jatkui 300 vuotta, ja vasta 1800-luvulla kansanrunoutta alettiin kerätä, viimeisellä hetkellä, kun paljon oli jo painunut unohduksiin. Sellaisenaan ei Lönnrotkaan ollut valmis kansan reheviä tarinoita välittämään, vaan siisti kieltä ja sepitti Kalevalan.

Oman osansa kristinuskon kritiikistä saa Martti Luther, ja vielä reformaation 500-vuotisjuhlavuonna. Hän levitti synkkää sanomaansa ihmisen kaiken kattavasta saastaisuudesta, mutta Hurme pitää häntä myös kielinerona, jonka sanonnat varsinkin humalaisena olivat rehevän kansanomaisia, ’furz’ eli pieru yhtenä  suosikkisanana.

Olen tässä nostanut vain joitakin Niemen pitkiä linjoja ja teemoja. Listaan voisi lisätä myös Itämaan eli myöhemmin Suomen osana Ruotsin valtakuntaa, naisten merkityksen, viikinkien ja Hansan vaikutuksen Suomeen, saamelaisten historian ja joikulaulun jne jne. Kirja on täynnä historiaamme vaikuttavia tekijöitä ja henkilöitä. Yksi mielenkiintoisista ja minulle uusista nimistä on Sigfrid Aronus Forsius, jota Hurme vertaa pyörremyrskyyn tai pyrstötähteen, niin turbulenttisen elämän tämä n. vuonna 1560 syntynyt, Niemen ”ensimmäinen tähtitieteilijä ja etevä kirjailija” eli. Tuttavuus ei tule jäämään ohimeneväksi, sillä Hurme kertoi suunnittelevansa Forsiuksesta näytelmää. Ensin kuitenkin näyttämölle astuu Lemminkäinen, hänkin yksi Niemen tärkeistä henkilöistä.

Mutta onko kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon voittanut Niemi kaunokirjallisuutta vai tietokirja? Tästä aiheesta on juttua riittänyt palkitsemisen jälkeen. Annetaan Juha Hurmeen itse vastata tähän. ”Minulta on kiva ja röyhkeä väite, että on kaunokirjallisuutta.” Hurme kertoi asettavansa tietokirjalle tarkkoja kriteerejä: Tietokirjassa on lähdeluettelo ja ehkä viitteetkin. Lisäksi tietokirjassa on tietty asiallinen tyyli. ”Mikään näistä kriteereistä ei täyty Niemessä. Kun menetin Aimon ja Köpin, lisäsin röyhkeästi huuleilua.” Hurme vertasi Niemeä Marcel Duchampin Suihkulähteeseen, taidemuseoon näytteille tuotuun pisuaariin, josta tuli yksi modernin taiteen tiennäyttäjistä. ”Olen tehnyt faktoista uuden taideteoksen.” Hurme itse nimeää Niemen runoelmaksi.

Ja mitä väliä, onko Niemi sitä tai tätä. Hieno kirja se joka tapauksessa on.

Jälkikirjoitus eli soraääni

Äänikirjoihin uusihastuneena kuuntelin myös Niemeä pätkän äänikirjana. Lukija on Tomi Alatalo, Flemingin eli ”toisen” Lemminkäisen esittäjä Hurmeen tulevassa näytelmässä. Toinen Lemminkäinen on nainen, ja häntä esittää Marja Salo. Alatalo lukee muuten hyvin, mutta kun hän lukee ’Goethe’, siis kirjaimellisesti kuten kirjoitetaan, ja kun jouduin vähän aikaa miettimään, missä mahtaa olla ’Mälaren’, kuuntelemiseni jäi siihen. Koska ilmeisesti kukaan ei valvo äänitystilanteessa lopputulosta, vähintä, mitä kustantamoilta pitäisi edellyttää, on nimien, varsinkin vieraskielisten läpikäyminen lukijan kanssa ennen äänitystä.

 

  • Juha Hurme
  • Niemi
  • Teos, 2017
  • ISBN 978-951-851-810-8
Kommentit
  1. Eloisa Ä
    • Airi Vilhunen Airi Vilhunen
      • Eloisa Ä
        • Airi Vilhunen Airi Vilhunen
  2. Eloisa Ä
    • Eloisa Ä
  3. Tiina / Kirjaluotsi
    • Airi Vilhunen Airi Vilhunen
  4. Kirsi Ranin Kirsi Ranin
    • Eloisa Ä
  5. Tuulevi
    • Eloisa Ä
    • Airi Vilhunen Airi Vilhunen
  6. Laura
    • Airi Vilhunen Airi Vilhunen
  7. Minna Vuo-Cho
    • Airi Vilhunen Airi Vilhunen
    • Airi Vilhunen Airi Vilhunen
  8. Katriina
    • Airi Vilhunen Airi Vilhunen
  9. Amma
    • Airi Vilhunen Airi Vilhunen
    • Airi Vilhunen Airi Vilhunen
  10. Eloisa Ä
    • Airi Vilhunen Airi Vilhunen
      • Eloisa Ä
  11. Pii

Vastaa