Onnea Finlandia-voittaja, Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista!

"Tämä on kirkontekijän ensimmäinen ja tärkein oppi. Piirrä kirkkosi niin, että siihen jää enemmän hiljaisuutta kuin rakennusainetta."

”Tämä on kirkontekijän ensimmäinen ja tärkein oppi. Piirrä kirkkosi niin, että siihen jää enemmän hiljaisuutta kuin rakennusainetta.” Kirjailijankin oppi?

Tämän vuoden Kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon voittaja on Jukka Viikilän Akvarelleja Engelin kaupungista, kirja joka on ehdottomasti voittonsa ansainnut. Hieno valinta, Baba Lybeck. Näin kirjoitin kirjasta maaliskuun alussa:

Uusi kirjasto pääkaupungin keskustaan voisi olla nykyarkkitehdin unelmatyö. Ei kuitenkaan mitään verrattuna tehtävään, jonka Carl Ludvig Engel sai 1800-luvun alkupuolella: Suomen suuriruhtinaskunnan uuden pääkaupungin Helsingin toteuttaminen.

Onko arkkitehtia, joka kieltäytyisi kokonaisen kaupungin rakentamisesta, vaikka se nousisikin näin pimeään, kylmään ja syrjäiseen paikkaan.

Tälle jännitteelle Jukka Viikilän oivaltava ja sekä sisäisesti että ulkoisesti kaunis kirja Akvarelleja Engelin kaupungista rakentuu. Toisaalta huima mahdollisuus kunnianhimoiselle arkkitehdille, toisaalta elinikäinen ikävä Berliiniin pois pienestä provinssikaupungista.

Akvarelleja Engelin kaupungista on kirjoitettu yöpäiväkirjan muotoon. Sen muistiinpanot ovat todellakin kirjallisia akvarelleja, kevyesti hahmoteltuja ajatuskuvia, ”merkintöjä ennen nukkumaanmenoa”. Niihin muukalaiseksi itsensä kokeva, kaupungin valtakieltä ruotsia osaamaton mies purkaa ajatuksiaan, joille ei muuten ole kuulijaa, huolta läheisistään, pelkojaan riittämättömyydestä ja kaupunkilaisten ylenkatseesta vanhan tuhoajaa kohtaan, haaveita omasta puutarhasta.

Yöpäiväkirja, käänteinen päiväkirja, ajatuksia vailla yleisempää merkitystä. Surua vailla yleisempää merkitystä. Suunnatonta halua suudella lapsen paljasta selkää.

Engel on perheineen matkustanut työn perässä ensin Tallinnaan, sitten Turkuun ja Pietariin. Siellä Engelin uusklassismin ihanteita toteuttavaan suunnitteluun ihastuu itse keisari Aleksanteri, ja Helsingin asemakaavan piirtänyt Ehrenström saa suostuteltua Engelin johtamansa uudelleenrakennuskomitean arkkitehdiksi. Kuudeksi vuodeksi suunniteltu Suomessa työskentely kestääkin loppuelämän.

Muistiinmerkinnät kattavat vuodet 1816-1840. Ruotsi on hävinnyt sodan Venäjälle ja luovuttanut itäisen maakuntansa Suomen voittajalle. Suomesta on tullut Venäjän läntinen puskuri, autonominen suuriruhtinaskunta, jonka pääkaupungiksi on korotettu vaivainen kyläpahanen Suomenlahden tuulten armoilla. Uutta pääkaupunkia aletaan rakentaa keisarin käskystä ja suojeluksessa.

Ja keisarille Engel kokee myös rakentavansa. Hän rakentaa pylväitä, koska niitä keisari rakastaa. Senaatintaloon hän rakentaa korinttilaiset pylväät, jotka kertovat vallasta, yliopistoon joonilaiset pylväät kertomaan sivistyksestä. Arkkitehtinä hän saa esitellä kaupunkiaan arvovaltaisille vieraille, mutta kun keisari Aleksanteri saapuu vierailulle Helsinkiin, Engel vetäytyy syrjäisille kallioille piirtämään. Pylväissäkin hän on ylpein niistä teknisistä ja käytännöllisistä ratkaisuista, jotka hän on kehittänyt. Muurarimestarin poikana käytännöllisyys ja järkevyys ovat hänelle tärkeitä, vaikka keisarin suosio ja ritarimerkki hivelevätkin itsetuntoa.

"Miten sen teema voikin olla niin täydellisien kaunis, vaikka se on rakennettu yksinomaan muuntelun tarpeita varten", Engel kirjoittaa Bachin Die Kunst der Fugesta. Saman ajatuksen voi soveltaa arkkitehtuuriin.

”Miten sen teema voikin olla niin täydellisien kaunis, vaikka se on rakennettu yksinomaan muuntelun tarpeita varten”, Engel kirjoittaa Bachin Die Kunst der Fugesta. Saman ajatuksen voi soveltaa arkkitehtuuriin.

Engelin vaikutusvalta kasvaa, kun hänet valitaan intendentinkonttorin johtajaksi. Se on virasto, jonka kautta kulkevat suuriruhtinaskunnan julkisten rakennusten suunnitelmat. Engelistä tulee ylimmäinen hyvän maun valvoja, joka levittää klassismin ihannetta ympäri Suomen kirkkoihin, kouluihin, pappiloihin, raatihuoneisiin ja majakoihin. Eckeröhön, Venäjän laajan valtakunnan läntisimpään kolkkaan hän suunnittelee postirakennuksen, mittakaavoiltaan ympäristöönsä suhteutettuna valtavan. Yhtä suurilta näyttävät Helsinkiin nousevat rakennukset ja tyhjiltä aukiot, kaupunkiin rakennetut vallan symbolit.

Engelin yöpäiväkirjaan piirtyvät akvarellit enimmäkseen tummin värein. Kun leskeksi jäänyt ja jo vanhaksi itsensä tunteva mies pohtii tekemisiään, hän miettii, miten Helsingistä tulikin niin kreikkalainen. Epävarmuuden ja lohduttomuuden monumenttinakin hän kaupunkinsa näkee. Keisariako hänen pitäisi syyttää vai itseään, saihan hän vapaat kädet.

Oliko hänen elämässään rakkautta? Voiko ihmisten töistä päätellä tällaisia asioita? Väittäisin, että hän oli surkeahko mies, joka eli elämänsä ikävöiden. — Tämä kaupunki ei ole kasvanut tästä maasta, vaikka kiveä onkin, tämä on kasvanut ikävästä, mutta ei niin kuin paras runo vaan niin kuin tukkimiehenkirjoitus vankikopin seinään.

Hienovaraisesti, akvarellimaisesti piirtyy kirjassa myös kuva 1800-luvun alun Helsingin elämästä. Koleraepidemian aikana Engel piirtää harpilla ympyrän Erottajan kaivon ympärille. Sen säde on ”ämpärinkantama”. Tälle alueelle saastunut kaivo levittää kuolemaa. Sairaudet ja kuolema ovat tiiviisti läsnä kirjassa ja sen ajan elämässä. Engelin silmäterä, tytär Emilie sairastaa paljon ja huoli hänestä täyttää monet isän yöpäiväkirjan merkinnät.

Jukka Viikilän kuva Marek Sabogal.

Jukka Viikilän kuva Marek Sabogal.

Jukka Viikilä on runoilija ja dramaturgi, kokenut kirjoittaja, vaikka Akvarelleja Engelin kaupungista onkin hänen esikoisproosateoksensa. Aikaisemmin hän on julkaissut runokokoelmat Runoja (2008) ja Runoja II (2010) ja yhdessä Janne Nummelan ja Tommi Nuopposen kanssa poeettisen tietosanakirjan Ensyklopedia (2011). Dramaturgina Viikilä hän oli mm. muutama viikko sitten ensi-iltansa saaneessa Paavo Westerbergin näytelmässä Mahdolliset maailmat, josta kirjoitin blogijutun.

Myös Viikilän proosa on tiivistä ja kuvallista, runon kieltä. Houkutus poimia tekstistä useita esimerkkejä on suuri:

Tunnustelen uunia. Aamuinen ilo on kaukana muistoissa, mutta uunin lämpö kertoo, että tälläkin hetkellä on yhteys tuntien taakse.

Mustarastas on nostanut valon kevyen vaatteen kirkon tapuliin ja aloittanut pitkälinjaisen fuugan.

Akvarelleja Engelin kaupungista aikaisemman version Viikilä kirjoitti Ylelle kuunnelmaksi vuonna 2012. Molemmissa on osittain samaa tekstiä, mutta samasta teoksesta ei ole kysymys. Kuunnelma on kuvattu useamman henkilön kautta, joista yksi on Engelin tytär Emilie. Kirjassa näkökulmia on vain yksi, Engelin.

Yle Radio 1:n Kultakuumeessa Jukka Viikilä kertoi, että Engeliltä on jäänyt väin vähän kirjeenvaihtoa. Tämä kirjeenvaihto on ainoa dokumentti, joka sisältämät faktat ovat olleet hänen kuvittelunsa lähtökohtana. Kirja kokonaisuudessaan, Engelin ajatukset ja mielipiteet, ”kaikki on mun kirjoittamaa”, Viikilä totesi radiohaastattelussa.

Yksi maailman kauneimmista kirjastoista, sisältä, mutta myös ulkoa. Kansalliskirjasto avattiin yleisölle peruskorjauksen jälkeen 1.3.

Yksi maailman kauneimmista kirjastoista, sisältä, mutta myös ulkoa. Kansalliskirjasto avattiin yleisölle peruskorjauksen jälkeen 1.3.

Kirjoitan tätä samana päivänä, jolloin Engelin suunnittelema Kansalliskirjaston päärakennus on avattu pitkän peruskorjauksen jälkeen. Turhaan ei Viikilä laita kirjassaan Engeliä arvailemaan, että kirjastosta on tulossa yksi hänen kauneimmista töistään. Turhaan kuitenkin Engel tai Viikilän luoma Engel epäili, että hänen töissään näkyisi elinikäinen ikävä. Meille näkyy vain kauneus.

On hienoa piirtää kirjastoa, rakennusta viisauden suojaamiseksi. Kirjasto nousee kirkon länsipuolelle. Jos kirkon kautta saamme yhteyden Jumalan viisauteen, kirjasto ohjaa meidät viisaiden ihmisten puoleen. — Vaikuttaisi siltä, että työstä on tulossa yksi kauneimmistani. Uljaan kirkon vieressä sen eleganssin löytää vain ihminen, jolla on kyky katsoa. Näinhän on kaikkien hienoimpien asioiden laita muutenkin.

Kirjan sain kustantajalta. Kiitos, Gummerus.

Akvarelleja Engelin kaupungista on yksi viime aikojen kauneimmista kirjoista myös ulkoasultaan.

Akvarelleja Engelin kaupungista on yksi viime aikojen kauneimmista kirjoista myös ulkoasultaan.

Juttu julkaistu 1.3.2016, täydennetty 24.11.2016

  • Jukka Viikilä
  • Akvarelleja Engelein kaupungista
  • Gummerus, 2016
  • ISBN 978-951-24-0264-9
Kommentit
  1. Marja
    • Airi Vilhunen Airi Vilhunen

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *