Kaisa Haatanen & Sanna-Mari Hovi: Monarkian muruset – kaiken maailman kuninkaallisia

On helppo olla kiinnostunut kuninkaallisista, kun asuu tasavallassa. Heihin suhtautuu hieman kuin satuhahmoihin, sillä niin uskomattamalta heidän elämäntyylinsä tässä ajassa vaikuttaa.

Olen ollut samoilla illallisilla Ruotsin kuningas Kaarle XVI Kustaan ja kuningatar Silvian kanssa. Oli siellä tosin noin 1000 muutakin. Olen tervehtinyt Tanskan kruununprinssi Frederikiä työtilaisuudessa ja rennomman oloista kaveria on vaikea kuvitella. Thaimaassa asuessamme olimme Valentinen päivän illallisella Oriental-hotellin ranskalaisessa ravintolassa ja viereiseen pöytään saapui silloinen Thaimaan kruununprinssi, nykyinen kuningas Vajiralongkorn, jota tosin ei vielä ole virallisesti kruunattu, vaimonsa ja pikkupoikansa kanssa. Siitä illallisesta juttua riittäisikin, niin merkillistä oli kuninkaallinen meno.

Kuninkaalliset ovat kuitenkin tavallisia ihmisiä, veikkaanpa, että heidän suonissaan sittenkin virtaa ihan punaista verta. Sattuneet vaan syntymään erilaisiin puitteisiin kuin me muut. He saattavat olla hurmaavia tai aivan moukkia. He saattavat ottaa tehtävänsä ammattimaisesti ja olla maansa parhaita markkinointihenkilöitä tai örveltää skandaalista toiseen. Mutta silti nämä tyypit kiinnostavat meistä monia!

Kaisa Haatanen ja Sanna-Mari Hovi ovat koonneet tämän päivän vallassa olevat kuninkaalliset ja heidän lähipiirinsä kirjaksi nimeltään Monarkian muruset. Teos on pienoinen järkäle sisältäen historiaa ja tarinaa sekä eurooppalaisista että aasialasisista ja afrikkalaisista kuninkaallisista piireistä.

Monarkian muruset käy kyllä taustat läpi, joten teoksessa on melkoisesti tietoa, mutta sen rikkaus on kirjottamisote, joka on kunnioittava ja tyylikkään viihdyttävä. Kuninkaallisiin suhtaudutaan lempeästi, mutta ei palvovasti. Suosikkikuninkaalliset tunnustetaan reilusti ja inhokeista kerrotaan tarinat, jotka ovat päätyneet skandaalilehtiinkin. Kirjoittajien asennetta kuvaa esipuheen kommentti:

Me emme halua olla ilkeitä vaan tahdoimme hyvää. Me haluamme silti olla rehellisiä aina kun voimme. Me haluamme prinsessakakkua ja pikkuleipiä juhlavissa pakkauksissa.

Kaisa Haatanen on brittiläisen kulttuurin asiantuntija, joka on myös kirjoittanut hulvattomat autofiktiot Meikkipussin pohjalta ja Ylipainolisämaksu. Hän ja Sanna-Mari Hovi ovat jakaneet kirjoitusvastuun, kumpainenkin perehtyen erityisesti tiettyihin monarkioihin. Sävy on kuitenkin hyvin yhtenäinen.

Riemastuttavia ovat myös kirjan sivukaneetit, joissa tekijät ottavat hieman vapaammin kantaa, silmäkulmien pilke on aistittavissa.

Nykymonarkioiden henkilöiden ja tarinoiden lisäksi kirjassa on mm. kuninkaallisia lemmikkieläimiä, koriste-esineitä ja vaikkapa kuninkaallisen sotilasakatemia Sandhurstin esittely, yksinkertaisesti kaikenlaista kiinnostavaa enemmän tai vähemmän rojalisteille!

Monarkian muruset on 400 sivua kiinnostavaa tietoa, jota voi napsia sieltä täältä. Eniten fokusta on Briteissä ja naapurimaittemme kuningashuoneissa ja ainakin minulle kirjassa oli näistäkin uusia nyansseja. Muiden maiden kuningashuoneiden osalta uutta tietoa oli minulle runsaasti ja jopa kuningashuoneita, joita en edes tiennyt olevankaan. Oletko sinä kuullut Swazimaan kuningas Mswati III ja hänen 15 vaimostaan?

Monarkian murusten osalta voi ainoastaan hämmästellä, että miten tällaista kirjaa ei ole tehty aiemmin! Hieno teos, loistava lahjakirja kaikille kuninkaallisista edes murusen kiinnostuneille.

Sanna-Mari Hovi ja Kaisa Haatanen Monarkian muruset -kirjan julkaisutilaisuudessa 14.2.2018 Werner & Jarl -kirjakaupassa.

Jutun kuvat ovat napattu Monarkian muruset -kirjasta.

  • Kaisa Haatanen & Sanna-Mari Hovi
  • Monarkian muruset
  • Johnny Kniga, 2018
  • ISBN 978-951-0-42555-8
Kommentit
  1. Raila
    • Avatar photo Kirsi Ranin

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *