Katri Lipson: Detroit – tarina miesten rakkaudesta NHL-maailmassa

Detroit on Katri Lipsonin kolmas teos.

Detroit on Katri Lipsonin kolmas teos.

Katri Lipsonin kevään 2016 uutuuskirja Detroit kertoo kahden NHL-pelaajan ystävyydestä. Katri on saanut vastata jo useita kertoja kysymykseen, että mitä ihmettä, miksi suomalainen nainen kirjoittaa amerikkalaisista ammattijääkiekkoilijoista? Etenkin kun hänen palkituissa aiemmissa teoksissaan liikutaan Murmanskissa ja Tsekkoslovakiassa, niin miksi nyt hyppy rapakon taakse?

Kosmonautin sisarteos

Katrilla on selitys valmiina. Hänen ensimmäisessä kirjassaan, vuoden esikoispalkinnon saaneessa ja Finlandia-ehdokkaana olleessa Kosmonautissa pureuduttiin kahden venäjäispojan ystävyyteen ja unelmiin. He halusivat kosmonauteiksi, mutta moni unelmoi myös jonkun jenkkiscoutin tulevan ja pelastavan neuvostojäiltä kapean NHL-kaukalon maailmaan, maineeseen ja mammonaan. Detroit on Kosmonautin sisarteos, jossa tarkastellaan, miltä se nuorten miesten unelmamaailma sisältäpäin näyttää.

Intohimoisena harrastuksena NHL

Päähenkilöinä ovat NHL-tulokas Timothy ja -tähti Nathan. Katri kertoi, että hänellä on vahva tunne, että hänen henkilöhahmonsa ovat jo olemassa, ennen kuin hän tarttuu kynään. Hänen tehtävänsä on olla tärvelemättä valmista, mutta myös luoda omaa. Tarinat ikään kuin löytävät Katrin.

Niinpä jääkiekkokin tuli tarinaan luonnostaan, sillä Katri on ollut jääkiekkohullu pienestä tytöstä asti. Hän myöntää olleensa liikuntatunneilla pojille kateellinen, kun he saivat laittaa varusteet ja sännätä kaukaloon pelaamaan lätkää, kun tyttöjen tuli samaan aikaan kaunoilla. Ensimmäinen suosikkijoukkue oli Oulun Kärpät, Leijonat tietenkin ja myöhemmin kiinnostus siirtyi maailman kovimpaan sarjaan, National Hockey Leagueen. Detroitin jääkiekko-osuudet Katri on sparrannut NHL:n sisäpiiriläisten kanssa.

Jää elementtinä on kiehtova ja jääkiekko kuin oopperaa, mieletöntä draamaa. Se on brutaalia, mutta vaatii myös loistavaa peliälyä. Jääkiekko herättää intohimoja, ja sisältää myös vastenmielisiä asioita. Minua kiehtoo, että siinä on säröä.” Katri Lipson Bloggariklubilla 29.3.2016

Kohtalonpeli Detroitissa

Detroit-kirjan tähdet pelaavat fiktiivisessä joukkueessa, ehkä Arizonassa, ehkä palmuvyöhykkeellä.  Kirjan nimi Detroit ei kuitenkaan ole sattumaa. Katri opiskeli Uppsalassa lääkäriksi, kun Ruotsin MM-kisoissa vuonna 1989 useampi Neuvostoliiton pelaajista, mm. Larianov ja Fetisov loikkasi NHL:ään, mikä tuntui silloin suurelta. Näiden pelaajien huippuhetket NHL:ssä tulivat juuri Detroit Red Wingseissä. Kirjassa Detroit ei viittaa joukkueen nimeen, vaan on kohtalonpelin tapahtumapaikka, kaukalo, jossa 19-vuotias Timothy taklataan rajusti laitaan.

Väkivalta on tarkoituksellinen osa jääkiekkoviihdettä, etenkin NHL:ssä. Ymmärrän aggression, mutta NHL:ssä on menty liian pitkälle.” Katri Lipson Bloggariklubilla 29.3.2016

Jo kirjan alussa on selvää, että Timothyn taklauksesta on seurannut neliraajahalvaus ja hän on hoidettavana Green Springsin kuntoutushoitolaitoksessa. Selvää on myös, että Timothy odottaa, että entinen ketju- ja kämppäkaveri Nathan Delorme tulisi tapaamaan häntä. Miksi Nathan ei tule, miksi Nathan, joukkueen tähti, ei enää pelaa, missä hän ylipäätänsä on?

Perheeni ei jaa kiinnostustani jääkiekkoon, vaan pitävät minua hieman hulluna."

”Perheeni ei jaa kiinnostustani jääkiekkoon, vaan pitää minua hieman hulluna”, Katri Lipson kertoi.

Pelaajien välinen ystävyys

Kirjan teema on ystävyys ja mitä kaikkea se kestääkään. Lukijalle ystävyydestä näytetään väläytyksiä, kohtauksia, jotka ilmaistaan runsaalla dialogilla. Timothyn ja Nathanin keskustelu on alituista pallottelua, tai olisiko parempi sanoa kiekkoilua. Nopeaa edestakaista syöttelyä. Kieli on ollut haaste, sillä Katri ei ole halunnut kirjoittaa finglishiä, sekakieltä, vaan tuoda suomen kielen ilmaisulla oman Detroitin kielirekisterin. Minulle tuli joissain kohdissa tarve ajatella, miten teksti menisi englanniksi, mutta pian unohdin sen ja heittäydyin vain Katrin taitavan kielenkäytön virtaan, missä letkeällä kielellä ilmaistaan syviä asioita.

Detroitin kielessä on paljon kiroamista, sillä jääkiekkoilijat eivät puhu shakespearea.” Katri Lipson Bloggariklubilla 29.3.2016

Minuun tarina kolahti. Seuraan urheilua monipuolisesti ja olisin voinut lukea enemmänkin jääkiekosta. Mutta loppujen lopuksi jääkiekkomaailma on vain tausta Timothyn ja Nathanin suhteelle. Se antaa viitekehyksen heidän kehitykselleen, kuinka valtavan työn ja harrastuneisuuden tuloksena on saavutettu nuorena paikka joukkueessa. On kuuluisuutta ja rahaa, mutta aikuistuminen on vielä vaiheessa.

Poikien lähipiiriä kuvaillaan säästeliäästi, heille ei anneta omaa ääntä. On Timothyn hoitaja Nellie, on sokea strippari Janet, on Timothyn äiti ja muutama muu. Kirjan takakannessakin mainostettu Kojootti, uutisotsikkoa metsästävä toimittaja vaanii ja vilahtaa pintaan pitkin matkaa.

Nordic Morningin lukupiiriläiset ja Katri Lipson

Nordic Morningin lukupiiriläiset ja Katri Lipson

Kirja jakoi yrityslukupiirin mietteet

Käsittelimme kirjaa myös Kirsin Book Clubin yrityslukupiirissä Nordic Morning -viestintäkonsernin porukan kanssa. Tässä muutamia kommentteja:

  • ”Detroit oli viihdyttävä ja mukaansatempaava romaani. Juoni kiinnosti minua niin paljon, että luin käytännöllisesti koko kirjan yhteen putkeen. Aavistin, mitä loppuratkaisussa tulee tapahtumaan.”
  • ”Minuun tämä ei napannut, lukeminen oli todella tahmeaa. Todennäköisesti minulla jäi joku taso ymmärtämättä.”
  • ”Minusta päähenkilöt, Timothy ja Nathan, olivat todella uskottavia!”
  • ”Loistavaa, että kirjassa oli erittäin tiivis henkilögalleria.”
  • ”En ikinä olisi omin päin tarttunut kirjaan, jonka nimi on Detroit ja joka käsittelee jääkiekkoa, mutta olenpa iloinen, että tulin lukeneeksi. Pidin!”
  • ”Luin kahden ihmisen ystävyystarinana.”
  • ”Kirjassa on todella paljon vastakohtia. On rajattu kuntoutuslaitos ja aava autiomaa. On pyörätuoliin sidottu elämä ja fyysinen superlahjakkuus. On miljoonia rahaa ja köyhyyttä, joka pakottaa myymään itseään.”
  • Detroit sai miehen kyyneliin.”

Kirjassa oli muutamia teemoja, joista on tullut viime aikoina luettua. Eräs lukupiiriläinen totesikin ajatelleensa, että ei taas homokirjaa, sillä se oli teemana edellisessä lukupiirikirjassamme eli Tommi Kinnusen Lopotissa. Näitä kirjoja yhdistää myös sokeuden kuvaus, joka oli vahvassa roolissa syksyn lukupiirikirjastamme Anthony Doerrin Kaikki se valo jota emme näe. Minulle taas neliraajahalvaus tuntui tutulta Jojo Moyesin Kerro minulle jotain hyvää -kirjan perusteella, mutta Detroitissa se oli kuvattu paljon realistisemmin ja kuvauksessa tuli esiin Katrin ammattiosaaminen lääkärinä.

Mielestäni Detroitin takakannen jäänaarmut olisivat sopineet myös etukanteen.

Mielestäni Detroitin takakannen jäänaarmut olisivat sopineet myös etukanteen.

Vahva suositus jääkiekon kotikatsomoihin

Detroit on ajateltua ja inhimmillistä, clichéiden ja yllätysten sekoitusta. Tarina mahdottomasta ja toivottomasta rakkaudesta. Nuoret miehet ovat ehdottomia tunteissaan ja teoissaan. He ovat tottuneet hallitsemaan ympäristönsä, kaukalonsa, ja ovat haavoittuvaisia sen ulkopuolella. Suosittelen Detroitia lämpimästi kaikkiin kotikatsomoihin!

-On se kovaa olla tollainen teräsmies.
-On vaikeaa olla nöyrä, kun on niin saatanan hyvä.

 


Arvonta

Kirsin Book Clubin facebook-sivulla on MM-jääkiekon kisatunnelmissa arvonta käynnissä. Palkintona on Katri Lipsonin signeeraama Detroit. Voit osallistua arvontaan myös kertomalle tähän blogin kommenttikenttään, mitä mieltä sinä olet jääkiekosta.

Arvomme kirjan heti kun Leijonien avausottelun Valko-Venäjää vastaan loppusummeri soi pe 6.5. illalla.

LISÄYS 6.5.2014 klo 23:15

Arvonnassa olivat mukana Kirsin Book Clubin facebook-sivulla tykänneet ja jakaneet sekä täällä blogissa kommentoineet, yhteensä 17 henkilöä.

Onnekas voittaja oli Tytti Karvonen!

PS. Suomen Leijonat voittivat Valko-Venäjän 6-2 MM-avausmatsissaan.

  • Katri Lipson
  • Detroit
  • Tammi, 2016
  • ISBN 9879513187309
Kommentit
  1. Kaisu
    • Avatar photo Kirsi Ranin
  2. vintagentti
    • Avatar photo Kirsi Ranin
  3. Tea
    • Avatar photo Kirsi Ranin
  4. Marja-Liisa
    • Avatar photo Kirsi Ranin
  5. Keijo
    • Avatar photo Kirsi Ranin
  6. Tytti

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *