Kimmo Oksanen: Kasvonsa menettänyt mies

Kimmo Oksasen "Kasvonsa menettänyt mies" on kirja, joka vaikuttaa vielä pitkään lukemisen jälkeenkin. Suosittelen.

Kuva: Marja Lankinen

Mies, joka luuli menettäneensä kasvonsa

Lähes jokainen esikoiskirjailija suoltaa ulos ensiromaanissaa oman kasvukertomuksensa. Sen klassisen kasvukertomuksen, joka kertoo miten minusta tuli minä.

Toimittaja Kimmo Oksasen (s.1966) Kasvonsa menettänyt mies ei ole poikkeus.

Mutta se on erilainen, koska siinä todella tapahtuu niin hurjia asioita, joita ei vielä viiden vuoden jälkeenkään pääse pakoon. Nämä hurjat asiat ova sellaisia, joita moni ei pystyisi selväjärkisesti käsittelemään. Niistä tulisi elämää ja selviytymistä isompi ongelma.

Herpes simplex-viruksen ja Staphylococcus aureus -bakteerin ”jonka nimi oli kuin Rooman keisarilla” cocktail asettui Oksasen kasvoille, pesiytyi kunnolla koko alueelle, muurasi silmät umpeen, tuhosi kudokset, aiheutti pään paisumisen jalkapallon kokoiseksi ja melkein vei hänen henkensä. Tulehdus oli alkanut vasemman silmän viattomana kutinana – veressä piilevä Herpes nosti päätään – ja matkalla saatu bakteeritulehdus viimeisteli kaiken.

Oksanen kävi lähellä kuolemaa. Hyvin lähellä; lääkärin sanoin:”Toi ei tosta selviä”.

Mutta Oksanen selvisi.

Ja vasta siitä alkoi pitkä ja raskas, henkinen ja fyysinen toipumisprosessi.

Oksanen kirjoittaa hyvin ja jäsentyneesti, kuten HS:n ansioitunut toimittaja osaakin. Kirja ei ole sairaskertomus, vaikka siinä tarkasti dokumentoidaan kaikki sairauden vaiheet. Kirja on kaunistelematon tarina siitä, miten oma yhteiskuntamme kohtelee sairastunutta heittopussina aina siihen asti, kunnes potilas todetaan niin sairaaksi, että hänet otetaan sisään HUS:iin. Sinne kun pääsee, alkaa hyvä hoito.

Kirjassa nivoutuvat myös kauniisti Oksasen lapsuuden muistot, tarinat perheen konkurssista, häpeästä, sivullisuudesta. Isän kuolemasta. Äidin kuolemasta.Varmaan näistä lapsuuden muistoista juontuu Oksasen halu olla “pienen ihmisen asialla”. Kirjat romanikerjäläisistä, HS:n kaupunkitoimituksen kirjoitukset, kaikki ne kertovat vähempiosaisten, näkymättömien ihmisten asemasta.

Tapaan Oksasen toisen kerran Espoon Sellon kirjastotapaamisessa, missä Oksanen kertoo kirjastaan. Kirja on sellainen, että se toimii katalysaattorina - omien tuskien purkutienä - monille ihmisille. Oksanen osaa kirjoittaa omista kokemuksistaan karusti ja hillitysti ja jättää lukijalle mahdollisuuden samastumiseen. Oksanen kertoo minulle:" Tää haastattelijakin halusi puhua paljon omista kokemuksistaan, kun meidän piti ennen esiintymistä jutella siitä, mitä tästä mun kirjasta keskusteltaisiin".

Kasvonsa menettänyt mies -julkistustilaisuus ravintola Dubrovnikissa 2 / 2015. Kuva Marja Lankinen

Kirjan julkaisutilaisuus oli ravintola Dubrovnikissa helmikuussa 2015. En ollut koskaan aiemmin nähnyt Kimmo Oksasta. Kirjan kannesta julkaissut kuvat olivat kertoneet omaa karua sanomaansa siitä, mitä piti odottaman.

Mutta.

Lavalle astuukin komea, pitkä ja kalju mies, jolla on Caterpillar-silmälasit. Mustat vaatteet. Ryhdikäs. Oksanen avaa suunsa ja alkaa puhua. Jylhä, kumea ääni. Kuuntelen epäuskoisena.

Tässäkö on se kasvonsa menettänyt mies?

Kun googlaan Oksasen vanhoja kuvia ja selaan hänen Facebook-profiilistaan kuvia, huomaan että nuoruudessaan – silloin kun atooppinen ihottuma ei vaivannut – hän on ollut se kaunis poika. Rakastellut laiturilla. Saanut kauniit naiset. En yhtää ihmettele. Kuka voisi vastustaa tuota ihmistä? Komea mutta herkkä.

Mietin mielessäni sitä naista, joka sanoi Oksaselle pienessä hiprakassa baaritiskillä: ”Onneksi mä panin sua silloin, kun sä vielä olit hyvännäköinen.”

Näistä lähtökohdista kun tekee uuden minän, se on varmasti vaikeampaa kuin ihan tavallisen näköisen ihmisen minäkuvan uudelleenrakennus. Kun komea ja kaunis mies menettää kasvonsa – sielunsa peilin – se on varmasti vaikeaa. Kasvot ovat niin oleellinen osa ihmistä.

Kun lähden pois julkaisutilaisuudesta nimikirjoituksella varustettu kirja kainalossa minua alkaa itkettää.

Sen pienen miehen vuoksi, joka Oksasen sisällä asuu.

Sen pienen miehen vuoksi, joka ei tajua, että hän ei ole menettänyt kasvojaan. Hän on vain erilailla komea. Hän ei ole kuollut. Hän on elossa. Hänellä on ystäviä. Ja ennen kaikkea, elämä jatkuu. Ei ehkä samanlaisena.

Mutta ihan hyvänä.

Kirjan luettuani olen edelleen samaa mieltä.

Vieraskynässä Marja Lankinen

PS. Lue myös Marjan juttu Sami Sillanpään kirjasta Kiinalainen rakkaustarina.

Tapaan

Tapaan Oksasen toisen kerran Espoon Sellon kirjastotapaamisessa, missä Oksanen kertoo kirjastaan. Kasvonsamenettänyt mies on sellainen, että se toimii katalysaattorina – omien tuskien purkutienä – monille ihmisille. Oksanen osaa kirjoittaa omista kokemuksistaan karusti ja hillitysti ja jättää lukijalle mahdollisuuden samaistumiseen. Oksanen kertoo minulle: ”Tää haastattelijakin halusi puhua paljon omista kokemuksistaan, kun meidän piti ennen esiintymistä jutella siitä, mitä tästä mun kirjasta keskusteltaisiin”. Kuva WSOY / Carl Bergman

  • Kimmo Oksanen
  • Kasvonsa menettänyt mies
  • WSOY, 2015
  • ISBN 9789510409176

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *