Leena Parkkinen: Säädyllinen ainesosa – viiriäisenmunia ja kyyhkysiä

Hyvää Leenan päivää Leena Parkkinen! Teos.

Säädyllinen ainesosa on Leena Parkkisen kolmas romaani. Kuva Katja Lösönen.

Nimipäiväonnittelut Leena Parkkinen ja kiitos kirjasta! Mielenkiintoisen keitoksen olet valmistanut kirjaasi Säädyllinen ainesosa. Sitä kannattaa maistella näin naistenviikolla, ja muulloinkin.

Kirjan ensimmäinen ainesosa on Saara, opintonsa kesken jättänyt nuori kotiäiti, tai tapahtuma-ajan sanaksi sopivammin kotirouva, joka muuttaa miehensä Juhanin ja pienen poikansa Eliaksen kanssa Helsinkiin. Eletään vuotta 1956 ja pieni perhe on asunut edelliset kahdeksan kuukautta pienellä paikkakunnalla Saaran vanhempien, kunnanlääkärin ja tämän vaimon, talossa, tai nurkissa, niin kuin Saarasta on tuntunut, riippuvaisena vanhemmista. Juhanille on tapahtunut jokin kupru ja hän on menettänyt työnsä apteekissa. Se mikä kupru on ollut, ei koskaan Saaralle selviä. Helsingissä on uuden elämän vuoro, ja vaikkei pieni vuokrakaksio Töölössä olekaan toiveiden täyttymys, Saara tekee parhaansa, että kaikki näyttäisi ulospäin mahdollisimman idylliseltä, sellaiselta kuin naistenlehtien kuvissa. Kuva Saarasta ei ole kliseinen ”50-luvun pikkurouva” vaan hyvinkin uskottava.

Vuosien mittaan Saara oli oppinut tekemään itsestään rauhallisen, tyyntä itsevarmuutta säteilevän olennon. Parantolan säpsähtelevä, paljasjalkainen tyttö etääntyi kauas.

Sisältä Saara on epävarma ja herää yöllä ahdistukseen, joka helpottaa vain pienillä sinisillä tableteilla, jotka turruttavat pehmeään utuun. Toisenlainen maailma Saaralle avautuu, kun hän tutustuu naapuriinsa Elisabethiin, Säädyllisen ainesosan toiseen tärkeään ainesosaan. Elisabeth on Saaran vastakohta: itsevarma maailmannainen, sota-ajan puutteen Pariisissa kokenut ja Tukholman kautta takaisin Suomeen päätynyt kääntäjä. Mutta kuka tai mikä Elisabeth oikeasti on? Vakooja? Kekkosen rakastajatar, kuten joku epäilee? Joka tapauksessa erinomainen kokki ja väsymätön juhlien järjestäjä. Menneisyys Elisabethilla on ja siinä ruualla tärkeä merkitys Sveitsin sisäoppilaitoksesta asti.

Keittiön siisti ja kurinalainen maailma viehätti minua, minä opin tavan jolla sekavat teini-ikäisen tunteet sai koulittua järjestykseen. Ei ole ollut sellaista tilannetta, ei katastrofia, joka ei parantuisi edes hiukan siten, että sitoo esiliinan ympärilleen ja pilkkoo valkosipulin ja nipun persiljaa ja heittää ne pannulle, tippa valkoviiniä, ja se koko huoneen täyttävä höyry. On vain niitä, jotka syövät, ja niitä, jotka laittavat ruokaa.

50-luvun ruoka ja jne

Muu on naisten välistä rakkautta, sitä mitä 50-luvun ahtaassa ilmapiirissä säädyttömyytenä pidettiin ja haluttiin kieltää. Saaralla on opiskeluaikana Turussa ollut rakkaussuhde tytön, Liisan kanssa, ja kun suhteen laatu selvisi Saaran vanhemmille, Saara passitettiin parantolaan, parantumaan jostakin joka ei ole sairaus vaan tärkeä osa Saaraa. Tämän osan hän on kieltänyt itseltään ja kotoa pois päästäkseen mennyt naimisiin itseään reilusti vanhemman Juhanin kanssa. Elisabethin tavattuaan Saara ei enää kiellä itseltään rakkautta.

Myöhemmin Saara ajatteli, että se oli ääni. Lisin pehmeät ylävokaalit, nousut ja laskut, hyrinä lauseen lopussa, kuin hän olisi purskahtamaisillaan nauruun seuraavassa hetkessä. Nopea näkymätön kouraisi jalkovälissä, jonka ääni aiheutti.

Toukokuussa 1958 helteinen sää suosi helluntain viettäjiä koko maassa. Monin paikoin mitattiin jopa 29 lämpöastetta. Lämmin tunnelma Mannerheimintien raitiovaunupysäkillä Sokoksen edustalla. Helsinki 26.5.1958,. Valokuvaaja Erkki Johannes Viitasalo Suomen valokuvataiteen museo. Alma Media / Uuden Suomen kokoelma d2004_17_r1_r58-12221_1.tif

Tällaiselta Helsinki näytti vuonna 1958. Valokuvaaja Erkki Johannes Viitasalo Suomen valokuvataiteen museo. Alma Media / Uuden Suomen kokoelma.

Läpi kirjan Parkkinen rakentaa uskottavaa ajankuvaa 50-luvun Helsingistä, 40-luvun lopun Turusta, sota-ajan Pariisista ja Tukholmasta. Kävelypuvut, hikilaput kainaloissa, hatut, paleltuneet perunat, kanelipullat, ainesosia nekin.

Leena Parkkinen on luonut kiehtovan ja runsaan tarinan, mysteerin, joka on yhdistelmä rakkaustarinaa ja jännityskertomusta. Aineksia on paljon, mutta taitavasti Parkkinen kutoo niistä tarinaansa. Parkkinen kirjoittaa myös hyvin aistillisesti, kirjan kulinaristiset herkut tuoksuvat nenässä. Vahvan aistillisesti ja kauniisti Parkkinen kuvaa myös Elisabethin ja Saaran rakkauskohtaukset.

Kaikki siis kirjassa kantaa, tai melkein kaikki. En halua spoilata lukuelämystä keneltäkään, mutta jonkunlainen pettymys minuun iski loppuratkaisua lukiessani. Säädyllinen ainesosa on liian hyvä kirja ansaitakseen joltisenkin keinotekoisen kiepsautuksen lopussa.

Kirjan sain kustantajalta. Kiitos Teos.

Lue myös muita Leenan nimipäivään liittyviä blogimme juttuja:

Naistenviikko

  • Leena Parkkinen
  • Säädyllinen ainesosa
  • Teos, 2016
  • ISBN 978-951-851-675-3

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.