Linda Boström Knausgård: Tervetuloa Amerikkaan – valoisan perheen pimeys

Ellen on lakannut puhumasta. Hän on 11-vuotias ja asuu näyttelijä-äitinsä ja isoveljensä kanssa isossa kerrostaloasunnossa puiston laidalla. Isä on ensin sairastunut mieleltään ja sitten kuollut. Isoveli naulaa huoneensa oven kiinni, ettei kukaan pääsisi sisään. Äiti hokee kuin mantraa: ”Me olemme valoisa perhe.” Kaikkea muuta kuin valoisalta Linda Boström Knausgårdin Tervetuloa Amerikkaan -kirjan perhe kuitenkin vaikuttaa.

Ehkä hiljaisuus oli ollut sisälläni koko ajan.

Kirja on Ellenin sisäistä monologia, jossa hän puhuttelee lukijaa kysyen: ”Muistinko kertoa tämän? Joko kerroin?” Ellen itse kokee, että hän lakkasi puhumasta, koska kasvaminen vei hänessä liikaaa tilaa. Aikuiseksi kasvamisen pelko selitetään usein nuorten naisten anoreksian ja muiden syömishäiriöiden syyksi. Ellen reagoi puhumattomuudella.

Koko kasvaminen tuntui valtavalta urakalta. Niin ei saanut käydä. En voinut pysäyttää aikaa ja vaalia nykyhetkeä. Koko kasvaminen kauhistutti minua.

Isän kuoleman Ellen kokee vapauttavana, enää isä ei uhkaa äitiä eikä hänen yksinäisyyttään tarvitse murehtia. Samalla hänellä on huono omatunto. Hän on rukoillut Jumalalta isän kuolemaa, ja Jumala onkin toteuttanut hänen toiveensa. Suhde äitiin on ristiriitainen. Ellen rakastaa äitiä mutta kapinoi sitä vastaan, että hänestä kasvaisi äidin kaltainen aikuinen nainen. Puhumattomuus on jonkinlainen kosto äidille. Ellen lakkaa puhumasta, jotta kaiken tilan täyttävä äiti, liian iso, liian iloinen, liian ylivoimainen, kuulisi myös hänet. ”Äidin valo riitti meille kaikille.”

Jos äiti on valo, Elleniä määrittää pimeys.

Pimeys oli kaikkialla. Pimeys tuoksui. Se tuoksui kauhulle ja jollekin makealle. Pimeys virtasi myös hanasta ja täytti kylpyammeen. Pesin hiukset pimeydessä, vartaloni, kaiken minussa. Söin pimeyttä ja se värjäsi minun sisukseni. Vain äiti oli edelleen valoisa. Hänen kohdallaan pimeys väistyi. Hän kulki ympäriinsä häiriintymättä, kuin ei mitään. Vaikka nykyään hänen otsassaan oli ryppyjä. Me olemme valoisa perhe, häneltä pääsi yhtä vilpittömästi kuin aina. Minä mietin, eikö hän nähnyt pimeyttä ollenkaan. Pelottiko se häntä? Kieltäytyikö hän näkemästä vai eikö pimeyttä ollut hänelle oikeasti olemassa?

Aikaisemmin Ellen oli usein äidin mukana teatterissa. Siellä hän tunsi olonsa turvalliseksi. Viimeisen kerran hän on nähnyt äitinsä näytelmässä kaljuna ja sirpale otsassaan, Vapaudenpatsaan muunnelmana toivottamassa tervetulleeksi Amerikkaan. Myös kuolleen isänsä hän näkee unessa samanlaisena. Onko Amerikka = aikuisuus?

Sekö erottaa aikuisen ja lapsena olemisen? Se, että pystyy päästämään valon sisään, ja se, ettei pysty? Mikä minä olin nyt? Minä en ollut aikuinen. Enkä myöskään lapsi. Minä en ollut vielä teini, siis minä olin lapsi. Lapsi joka piti kiinni pimeydestä. Kamalaa.

Linda Boström Knausgård on kirjoittanut valtavan keskittyneen kirjan. Kirkkaan ja selkeän. Lauseet ovat lyhyitä, eikä kirjassa ole mitään ylimääräistä, eikä sivujakaan paljon. Hän kirjoittaa syvistä tunteista, mutta tunteilematta, ei kuitenkaan kylmästi.

Ellen ei puhu, eikä Boströmin teksti huuda itseään kuuluviin. Koska ohuen kirjan lukee nopeasti, heti lukemisen jälkeen minun oli vaikea kirjoittaa siitä tai päättää, miten monta tähteä kirjalle antaisin. Jätin kirjan kuukaudeksi ”kypsymään” ja palasin sitä usein miettimään. Aloin kuulla kirjan äänen, joka heti lukemisen jälkeen oli vaimea.

Linda Boström Knausgård on syntynyt vuonna 1972 ja julkaissut aiemmin yhden runokirjan ja yhden romaanin. Kuva otettu Helsinki Litissä 2017.

Kirjan mahdollisia omaelämänkerrallisia yhteyksiä voi arvailla. Linda Boströmin äiti on näyttelijä Ingrid Boström. Lehtihaastattelusta myös selviää, että Lindan isä on sairastanut kaksisuuntaista mielialahäiriötä, joka on varjostanut kirjailijan lapsuutta. Linda on avoimesti kertonut myös omasta sairaudestaan, samasta sairaudesta kuin isänsä. Kaksiosaisen sukunimen loppu tulee entiseltä aviomieheltä Karl Ove Knausgårdilta, ja Wikipedia esittelee Linda Boström Knausgårdin runoilijana, kirjailijana ja kolumnistina mutta myös ”henkilöhahmona Karl Ove Knausgårdin Taisteluni-kirjasarjassa”.

Linda Boströmiltä on aikaisemmin suomennettu esikoisromaani Helioskatastrofi (2013). Tervetuloa Amerikkaan oli ehdolla Ruotsin merkittävimmän kirjallisuuspalkinnon, Augustprisetin, saajaksi.

Linda Boström Knaudsgård on yksi Helsinki Litin kirjailijavieraista. Hän keskustelee perjantaina 12.5. Märta Tikkasen ja Juha Itkosen kanssa. Ellet ole vielä hankkinut lippuja Helsinki Litiin, vuoden parhaaseen kirjallisuustapahtumaan, tee se pikaisesti.

Kirjan lainasin kirjastosta.

HelsinkiLitiin on tulossa myös Tom Malmqvist, jonka kirjan Joka hetki olemme yhä elossa luimme lukupiirissä.

  • Linda Boström Knausgård
  • Tervetuloa Amerikkaan
  • Like, 2017
  • Välkommen till Amerika, suomentanut Petri Stenman, 2016
  • ISBN 978-952-01-1547-0
Kommentit
  1. Avatar photo Kirsi Ranin

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *