Linda Olsson: Sisar talossani avaa salaisuuksia ja koskettaa

Tartuin Linda Olssonin uusimpaan, Sisar talossani -kirjaan, sillä pidin paljon hänen aiemmasta teoksestaan Sonaatti Miriamille (Gummerus, 2010). Kirjoille on yhteistä menneisyyden haavojen avaaminen ja niiden vaikuttaminen myöhempään elämään.

Alkuehdellä on Emily Dickinsonin runokokoelman runo, suomennos Merja Virolainen:

On yksi sisko minulla kotona
ja toinen pensasaidan takana.
Vain toinen on merkitty kirjoihin,
vaan molemmat saan pitää omana.

Ihmettelin runon sanomaa ja koin sen aluksi irrallisena. Kuitenkin mitä pidemmälle luin, sitä merkityksellisemmäksi se muuttui. Sattumaako, sillä äskettäin katsoin Areenalta presedentti Niinistön ja kirjailija Paul Austerin keskustelun, jossa Austerkin tunnustautui Emily Dickinsonin runouden ihailijaksi.

Sisar talossani -kirjan tapahtumapaikkana on Costa Bravan rannikko, jonne ruotsalainen 48-vuotias Maria on muuttanut. Hänen nuorempi sisarpuolensa Emma kirjoittaa tulevansa vierailulle, kohtaaminen, jota Maria on pelännyt. Sisarukset ovat tavanneet kaksi vuotta aiemmin, äidin muistotilaisuudessa, jossa Maria enempää miettimättä esitti Emmalle kutsun. Maria ei ymmärrä, miksi hän yleensä esitti kutsun. Hän ei halua sisartaan täydelliseen elämäänsä, hän ei kestä jakaa taloaa, ei omia mielipaikkojaan, ei ylipäätään halua päästää Emmaa tunkeutumaan omaan tilaansa.

Emma ei päästä Mariaa helpolla, hän haluaa keskustella ja kertoa omasta elämästään, sairaudestaan, erostaan sekä yhteisestä äidin menetyksestä.  Maria ei ole valmis ottamaan vastaan mitään, hän ei halua tietää, hän on lapsuudestaan asti luonut ympärilleen ulkoisen kilven. Hän pärjää yksin, hän ei välitä muiden seurasta, vaikka sisällään hän kaipaa juuri kipeästi eniten huomiota muilta.

Vierailua sävyttää Emman tarve tulla kuulluksi sekä puhua ja vähitellen Marian on tartuttava haasteeseen ja kuunneltava.

Hän ei vaadi mitään. Hänen kanssaan on niin tavattoman helppo tulla toimeen. Hän tunkeutuu jo kaikkeen, mitä teen ja ajattelen, pelkästään olemalla täällä. Kunpa  hän ei olisi koskaan ottanut yhteyttä. Tai kunpa en olisi esittänyt sitä typerää kutsa. Nyt ei enää riittäisi, vaikka hän lähtisi täältä. On jo liian myöhäistä.”

Käy ilmi, että Marialla oli kaksossisar Amanda, jonka kanssa on jaettu kaikki, kunnes perheeseen syntyy pieni sisarpuoli Emma. Amanda alkaa hoitaa Emmaa ja Maria kokee, että kaikki pikkusiskolle annettu huomio on pois häneltä, hän ei halunnut jakaa Amandaa kenenkään kanssa.

Mutta minä olen sellainen kuin olen. En pysty jakamaan mitään. Jään mieluummin ilman kuin tyydyn murusiin.”

Lukija ymmärtää, että Amanda otti äidin roolin ja piti huolta Emmasta, koska oma äiti on kuvattu kylmän etäiseksi. Samalla Maria muuttuu siskoilleen saavuttamattomaksi ja etääntyy. Kohtalokkaana päivänäkään Maria ei katso taakseen, kun siskot seuraavat häntä heikoille jäille.

Emma oli oikeassa myös siinä, etten sietänyt häntä sen jälkeen silmissäni. Hän oli elävä muistutus tapahtuneesta. Tuskin koskaan syytin häntä, Ainoastaan itseäni. Mutta aina Emmaa katsoessani tunsin piston sydämessäni. Muistamisen tuska oli sietämätön, Minä en kestänyt sitä. Kävelin lasin päällä. ja pieninkin muistutus valtavasta syyllisyydestäni voisi romahduttaa kaiken. Emman sanaton huomionkaipuu oli sietämätöntä. Enkä minä kyennyt antamaan hänelle mitään. Luultavasti epätoivoni sai minut jopa sälyttämään syyn hänen harteilleen.”

Marian ja Emman välille aukeaa kuuden päivän vierailun aikana keskusteluyhteys, eikä kyyneleiltä vältytä. Vähä vähältä avataan kummankin sisaruksen perhesuhteet ja eri elämänvaiheet. Sisarukset tiesivät vain pintapuolisesti toistensä elämästä ja menetyksistä, puhumattakaan läheisistä ihmissuhteista.

Mieleeni tuli, että kaikkein käänteentekevimmistä tapahtumista elämän varrella jää harvoin eläviä muistoja. Sen sijaan ne ikään kuin  leviävät koko vartaoon. Ne kiertävät sydämensykkeessä, kulkeutuvat kaikkiin soluihin ja jättävät jälkensä niihin. Niin kävi minulle sinä päivänä, kun Amanda kuoli.”

Linda Olssonin teksit ja keskustelut ovat koskettavia. Hän kirjoittaa kaunistelematta, mutta kauniisti ja löytää juuri oikeat sanat ja kuvaa tarkasti tunteita sekä kokonaisia hetkiä ja niiden sisältämää latautunutta tunnelmaa.

Ei minuakaan kukaan auttanut. Ja niinhän usein käy. Kaksi ihmistä joilla on sama suru, pystyy harvoin auttamaan toinen toistaan. Suru on yksityistä. Sen joutuu käymään lävitse yksin.” 

Elin mukana viipylevissä maisemakuvauksissa, ja viipyilin itsekin sisarusten vanavedessa erilaissa paikoissa, sillä niin onnistuneesti teksti houkutteli lukijaa. Se sai omatkin ajatukseni risteilemään puhumattomissa elämän tilanteissa. Ahmin jokaikisen sanan, kaikki ansio myös suomentajalle.  Kannen kuva on sävytetty herkillä väreillä ja kanteen on valittu sopivat kuvat. Tämän lukukokemuksen jälkeen oli vaikea tarttua uuteen kirjaan.

Linda Olsson (s. 1948) työskenteli lakimiehenä Tukholmassa ja muutti perheineen Keniaan 1980-luvun puolivälissä. Hän asui sen jälkeen monissa paikoissa ympäri maailmaa ennen asettumistaan Aucklandiin, Uuteen-Seelantiin. Kuva Toni Rosval


Lue myös esimerkiksi nämä juttumme kirjoista, joissa on naisia, tunteita ja ehkä sisariakin:

  • Linda Olsson
  • Sisar talossani, suomentanut Anuirmeli Sallamo-Lavi
  • Gummerus, 2017
  • En syster i mitt hus, 2016
  • ISBN 9789512405954
Kommentit
  1. Tea
    • Avatar photo Kirsi Ranin

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *