Ljudmila Ulitskaja: Tyttölapsia

Tyttölapsia 02

Yksi odotetuimmista Helsingin Kirjamessujen Venäjä-teemamaahan liittyvistä vieraista on Ljudmila Ulitskaja. Monesti palkitun kirjailijan teoksista on suomennettu (kiitos Siltala!) viimeiseksi Vihreän teltan alla ja aikaisemmin Tyttölapsia, Naisten valheet, Medeia ja hänen lapsensa sekä Iloiset hautajaiset. Kirjamessuja pohjustaakseni luin kertomuskokoelman Tyttölapsia ja ihastuin. Kunhan messuhulina on ohi, tartun muihinkin Ulitskajan kirjoihin.  Lämpimästi suosittelen muillekin, ellette ole jo Ulitskajaan päässeet ihastumaan.

Tyttölapsia-kirjan lyhyenä esipuheena tai mottona Ulitskaja kirjoittaa:

Ihmiselämässä on erityisiä herkkyysjaksoja. Ennen kaikkea sellainen on lapsuusaika, jolloin kaikki on suurennettua, voimistunutta ja lisävärien sävyttämää, aivan kuin olisi olemassa jokin toinen väri- ja äänispektri … lapsen stereoskooppinen näkö toimii yhä: lapsuusmuistoni eivät jätä minua rauhaan.”

Ulitskajan kertomusten kuva lapsuudesta ja samalla oman lapsuutensa Neuvostoliitosta on raadollinen ja rujo. Tarinassa Käsittätehty lahja viisi kirkasotsaista IIIB-luokan 9-vuotiasta pikku pioneeria tutustuu elämän karumpaan puoleen. Pioneerivala vannotaan museossa, joka on täynnä Stalinin saamia lahjoja, ja tytöt kiinnittävät huomionsa kirjailtuun Stalinin muotokuvaan. Sen tekijä on opastietojen mukaan kädetön.

Lahjan tekijä osoittautuu tyttöjen luokkatoverin Kolyvanovan Tamara- eli Tomka-tädiksi, ja uuden pioneeriosaston ensimmäisessä kokouksessa päätetään matkustaa tapaamaan tätä sankarillista lahjoittajaa.

Perillä ei odota puhdasoppinen vallankumouksen sankari vaan itsekkäästi kaiken irti vammaisuudestaan ottava ovela nainen, joka on määrännyt 15 ruplaa maksuksi tyttöjen vierailusta. Stalinin kuvan kirjailusta saadulla kiitoskirjeellä hän on kiristänyt itselleen ja perheelleen asunnon. Lopuksi täti ajaa tytöt ulos. Rahat hän antaa mieskumppanilleen, jotta tämä ostaisi itselleen juotavaa.

Kyllä Tomka itsekin saattoi vähän juoda, mutta ryyppäämisestä hän ei varsinaisesti pitänyt. Niin kuin ei varsinaisesti pitänyt toveri Stalinistakaan, mikä myös itkettyneelle Aljona Pšenitšikovalle nyt oli valjennut.

Tyttölapsia-kokoelman tarinoissa toistuvat samat henkilöt, neuvostoeliittiin kuuluvan perheen tytär Aljona, kaksostytöt Viktorija ja Gajane, aivan toisenlaisesta maailmasta tuleva Kolyvanova. Tarinat osoittavat, miten sosialismin tasa-arvo on vain puhetta. Eliitin elämä on etuoikeuksia täynnä ja lapsuus suojattua. Huono-osainen tutustuu elämän kovuuteen ja nurjaan puoleen jo lapsena.

Vesirokko-tarinassa Kolyvanova on kutsuttu ensimmäistä kertaa Aljonan juhliin, koska Aljonan äitiin oli iskenyt demokratiakohtaus.

Diplomaattiäiti oli aivan odottamatta havainnut, että tyttäreen miltei syntymästä saakka johdonmukaisesti ympätty tasa-arvon ja veljeyden teoria kantoi nyt ennalta-arvaamatonta hedelmää: Aljona oli erittäin tarkkasilmäisesti arvioinut muutamat vakavaraisimmista perheistä olevat tytöt tasaveroisiksi ja valinnut juuri heidät kumppaneiksi veljelliseen ja tasa-arvoiseen kanssakäymiseen.”

Tasa-arvon ja veljeyden nimissä vieraslistaan lisätään Kolyvanova, joka vierastaa ja arastelee häntä varakkaampien tyttöjen joukossa. Mutta joissakin asioissa hän päihittää muut tytöt. Muita vuoden vanhempana ja ”kokeneempana” hänen tehtäväkseen tulee leikeissä valistaa tietämättömiä elämän lainalaisuuksista. Näin paljastuu Gaikallekin, miten lapset saavat alkunsa. Vielä kun tietoviisas Lilja on kertonut tapahtumalla tieteellisen nimenkin.

Gaikan olo keveni hieman. Cosinus oli sentään cosinus eikä mikään kamala katukielen haukkumasana. Silti hän palatessaan huoneeseen tunsi olonsa kiusaantuneeksi ajatellessaan, että varmaan hänenkin isänsä ja äitinsä olivat tehneet sitä cosinusta kun halusivat saattaa heidän maailmaan … Vaikka saattoihan olla olemassa joku säädyllisempikin tapa, josta Liljalla ei ollut tietoa …”

Aljonan juhlien jälkeen tytöt sairastuvat vesirokkoon. Paitsi Kolyvanova, joka on ehtinyt kokea vesirokonkin jo aikaisemmin. Tytöt ovat saaneet vesirokkotartunnan mutta myös aikuisuuden tartunnan. Nukkeleikkeihin, ja lapsuuteen, ei enää ole paluuta.

Ljudmila Ulitskaja (kuva Andras Kovacs)

Ljudmila Ulitskaja s. 1943 (kuva Andras Kovacs)

Ljudmila Ulitskajan tarinat ovat täynnä henkilöitä. Ketään ei erikseen istuteta päähenkilöksi, ja niinpä lukija on alkuun vähän ymmällään, kuka olikaan kuka. Tapahtumat etenevät ja niihin imeytyy mukaan. Ulitskaja kuvaa lapsuutta tavalla, joka herättää omatkin lapsuusmuistot. Lapsuus 50-luvun alun Neuvostoliitossa on kovin erilaista kuin saman vuosikymmenen lopun Suomessa, mutta kuitenkin niin samanlaista. Tyttölapsia-kirjan tarina palautti mieleeni kesän, jolloin viimeisen kerran leikin nukeilla, jo vähän salaa ja omaa lapsellisuutta häveten. Muistin myös haikeuden, joka leikin loppumiseen liittyi.

Ljudmila Ulitskaja on poliittisesti aktiivinen ja voimakkaasti puolustanut sananvapautta Venäjällä. Hän on avoimesti arvostellut Putinia ja Ukrainan sotaa. Helsingin Kirjamessuilla Ulitskaja keskustelee paitsi kirjoistaan myös sananvapauden tilasta Venäjällä:

– to 22.10.2015 klo 14:00 Aino-Sali / Kirjailija ja sananvapaus Venäjällä, kesksutelemassa Lev Rubinštein ja Ljudmila Ulitskaja.

– to 22.10.2015 klo 15:30 Aleksis Kivi -lava / Helsingin Sanomien haastattelussa Ljudmila Ulitskaja

– to 22.10.2015 klo 17:00 Katri Vala -lava / Tyttölapsia, Ljudmila Ulitskaja

  • Ljudmila Ulitskaja
  • Tyttölapsia
  • SIltala, 2015
  • Devotški, suomentanut Arja Pikkupeura,
  • ISBN 9789522342638

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *