Lucia Berlin: Siivoojan käsikirja – mestarillista novellikerrontaa

Lucia Berlinin Siivoojan käsikirja oli Kirsin Book Clubin lukupiirikirja maaliskuussa 2018.

Vähäsanaista, paljastavaa ja mestarillista novellikerrontaa

Lukupiiri-illassamme oli jälleen koolla erittäin motivoitunut ja sanavalmis joukko, tällä kertaa Railan luona. Kuukauden kirjaksi oli valikoitunut Lucia Berlinin (1936-2004) 25 novellin kokoelma, Siivoojan käsikirja. Illan emännän alustuksen jälkeen jokainen sai kertoa mielipiteensä, jotka olen kiteyttänyt juttuuni.

Kirjan alussa Lucia Berlinin kaksi ystävää muistelee kirjailijaa ja analysoi novelleja kolmenkymmenen sivun verran. Lukija odottaa sivu sivulta, että pääsisi vihdoinkin lukemaan varsinaista tekstiä. Nämä arviot olivat mielestämme ensinnäkin liian pitkiä ja toiseksi olisimme sijoittaneet ne kirjan loppuun, jonne oli sen sijaan lukijoiden iloksi sijoitettu lyhyt kuvaus kirjailijan elämästä sekä luettelo hänen teoksistaan.

Ensimmäisestä Angelin pesula -novellista lähtien kirja vei mukanaan arkiseen ja paikoitellen rankkaan maailmaan. Novellit ovat realistisia, mutta toisaalta välillä suorastaan absurdeja, huumoriakin teksteissä löytyi, kuten yleensäkin elämässä. Novellin loppu ei ollut koskaan ennalta arvattavissa. Olikin varsin kutkuttavaa odottaa viimeistä lausetta, koska se ikään kuin sulki novellin tai käänsi sen päälaelleen.

Vain muutamalla meistä oli perinteinen kirja ja se takasi mukavan lukunautinnon. Kuunneltavaksi novellit eivät muiden mielestä sopineet, koska sama ääni lukee tekstit eikä kuulija oikein tiedä, milloin edellinen novelli loppuu ja seuraava alkaa, koska välissä ei ollut mitään merkkiä.  Mielestämme novellit olisi kuitenkin pitänyt lukea tai kuunnella hitaasti yksi kerrallaan, vaikkapa yksi illassa. Ihan kaikki meistäkään eivät ole tarinoiden lyhyyden ja jatkumattomuuden takia novellikerronnan ystäviä.

Kirjan nimi on valittu novellin Siivoojan käsikirja mukaan. Se ei suinkaan sisältänyt siivousvinkkejä, kuten voisi olettaa vaan vinkkejä muille siivoojille, mitä asunnoista kannatti ottaa niin, ettei isäntäväki huomaa. Toki siivoojat myös juorusivat, koska he tunsivat tarkoin työnantajaperheensä, heidän tapansa ja salaisuutensa. Tarinassa on kuitenkin syvempi sanoma, siivooja tyhjentää oman mielensä sopukoita ja toteaa viimeisessä lauseessa: Viimeinkin minä itken.

”Vinkki siivoojalle: ota vastaan kaikki mitä rouva antaa ja sano kiitos. Voit jättää tavarat bussiin penkin ja seinän väliin.”
”Vinkki siivoojalle: älä tee töitä ystäville. Ennemmin tai myöhemmin he kääntyvät sinua vastaan, koska sinä tiedät heistä niin paljon. Tai sitten lakkaat pitämästä heistä – samasta syystä.”
”Vinkki siivoojalle: näytä työnantajalle, että teet työsi perusteellisesti. Laita ensimmäisenä päivänä huonekalut takaisin paikoilleen väärin – kymmenen, kaksikymmentä senttiä sivuun tai kokonaan väärään suuntaan. Kun pyyhit pölyjä, käännä siamilaiset kissat toisin päin ja aseta kermakko sokeriastian vasemmalle puolelle. Vaihda kaikkien hammasharjojen paikat.

Kaikki novellit olivat kerronnallisesti hyvin eleettömiä ja oivaltavia, pieneen sivumäärään mahtui kokonainen elämäntarina ja tapahtumapaikka niin taitavasti kuvattuna, että se oli aistittavissa. Kirjailija muodostaa henkilöhahmoille elämäntarinan, jonka lukija hahmottaa parin lauseen jälkeen pystyen myös tulkitsemaan rivien välistä ja värittämään itse lisää.

Sitten tuli hiljaista. ”El Tim!” joku kuiskasi.
Poika seisoi oviaukossa sisar Lourdesin vieressä, ja käytävän kattoikkunasta lankeavassa valossa molemmat erottuivat siluetteina. Tim oli pukeutunut mustiin, paidannapit vyötäisille asti auki, ja hoikkaa vartaloa verhosivat kireät, lantiomalliset housut. Paksussa kaulaketjussa oli kiiltävä, kultainen krusifiksi. Pojan kasvoilla kareili hymytapainen, kun hän loi katseen itseään lyhyempään sisar Lourdesiin, ja pitkät silmäripset heittivät  sahalaitaisia varjoja hänen kapeille poskilleen. Musta tukka oli pitkä ja sora. Hän pyyhkäisi hiuksia sivuun pitkin, solakoin sormin, nopeasti kuin lintu.
Luokka oli kauhunsekaisen kunnioituksen vallassa. Katsoin nuoria tyttöjä, jotka eivät koulun vessassa kuiskutelleet lemmestä ja treffistä, vaan avioliitosta ja aborteista. Nyt poikaa katsellessaan he jännittyivät, punehtuivat ja olivat väkevästi elossa.

Lucia Berlin (1936-2004), kuva: Buddy Berlin

Lucia Berlin kuljettaa tarinoita koko ajan eteenpäin pienten juttujen avulla. Totesimme, että Lucia Berlin on loistava tiivistämisen mestari ja tekstin suhteen perfektionisti, joka voi kertoa pitkän tarinan muutamalla kappaleella. Mietimme, kuinka paljon tarinoissa oli mukana hänen elämänkokemuksiaan, koska aihepiirit koskettivat paljolti esimerkiksi hänen omia lyhytaikaisia työsuhteitaan ja asuinpaikkojaan.  Novelleissa nainen muistelee omaelämänkerrallisesti jo elettyjä tapahtumia.

Suru-novellissa sisarukset ovat rantalomalla äidin kuoleman jälkeen. Vanhempi sisar Dolores lohduttaa koko ajan nuorempaa sisarta Sallya ja hotellin asukkaat seuraavat silmä tarkkaana. Nuoremmalla, Sallylla, on syöpä ja vaikka äitikin on juuri kuollut, hän suree, koska puoliso on jättänyt hänet. Dolores lohduttaa, mutta ei pysty koko loman aikana kertomaan sisarelle omasta alkoholismistaan.

”Me aletaan vasta tutustua”, Dolores sanoi. ”Mutta tästä lähtien ollaan aina valmiit auttamaan toisiamme.” Hänen sydäntään vihlaisi, kun hän näki siskon suloisista silmistä kuvastuvan luottamuksen.
Paluumatkalla hotelliin hän pyysi taksia pysähtymään viinakaupan kohdalle. Huoneessa hän joi ja nukkui ja lähetti sitten hakemaan toista pulloa. Aamulla, matkalla lentokentälle ja kotiin Kaliforniaan, hän osti pienen rommipullon lievittämään krapulaa ja päänsärkyä. Taksin saapuessa lentokentälle hänellä oli jo, niin kuin sanotaan, kokovartalopuudutus.

Nämä novellit jäivät päällimäisinä lukupiiriläisten mieleen:
Piia: Angelin pesula, Hyvät ja pahat
Airi: El Tim, Toda luna, todo ano, Oma jockeyni
Marja: Suru
Maija-Riitta: Angelin pesula
Sasu: Toda luna, todo ano
Kirsi: Toda luna, todo ano
Pirjo: Suru, Tohtori H.A. Moynihan

Siivoojan käsikirjasta keskusteltiin Railan kotona.

Lucia Berlin asui monessa eri paikassa aina Alaskasta Chileen, koska isä oli kaivosyhtiön johtajana ja työ vei perheen eri paikkoihin. Lucia Berlin oli kolme kertaa naimisissa ja sai neljä poikaa.  Hän erosi puolisoistaan ja elättääkseen perheensä hän työskenteli monenlaisissa ammateissa sivoojasta yliopistonopettajaan. Hän teki varmasti koko ajan tarkkasilmäisiä havaintoja ympäristöstään ja ihmisistä ja sijoitti kokemansa novelleihin, sillä niissä liikutaan monenlaisissa eri ympäristöissä ja ammateissa, kuten siivoojana, sairaala-apulaisena ja opettajana.

Monissa novelleissa esiintyy alkoholismi, jota vastaan myös Berlin itse kamppaili jatkuvasti. Kaikki karkaa käsistä -novellissa Berlin kuvaa alkoholismista kärsivän perheenäidin arkiaamua.

Elämänsä aikana Berlin julkaisi 77 novellia. Hän sai vuonna 1991 American Book Awardin, mutta tunnettuus alkoi levitä vasta postuumisti. Hänen novellejaan käännetään nyt laajasti eri kielille.

Ykkösen aamu-tv:ssä oli 29.3. kääntäjä Kristiina Drewsn haastattelu, jossa keskusteltiin Siivojan käsikirjan käännöksestä ja kirjasta. Hän totesi, että novellien maantieteelliset näkymät ovat laajat, mutta henkiset näkymät ovat vielä laajemmat. Ulkoiset ja henkiset puitteet vaihtelevat tarinoissa. Teksti oli vaikea suomentaa, koska näennäisesti huolimaton teksti on tarkoin suunniteltu. Kirjan viesti on hiljainen huumori ja kirjailija kirjoittaa hyväksyvästi jokaisesta henkilöstään tuomitsematta. Kristina Drews koki Kulkukoirat-novellin rankimpana, se kertoo huumevieroituksessa olevista ihmisistä, jotka on jätetty oman onnensa nojaan.

7 peukkua ylös, 2 semi -> neljä tähteä

  • Lucia Berlin
  • Siivoojan käsikirja, suom. Kristiina Drews
  • Aula & Co, 2017
  • A Manual For Cleaning Women, 2015
  • ISBN 978-952-7190-69-2
Kommentit
  1. Tea
    • Pirjo Helenius
  2. Minna Väisälä Minna Väisälä
    • Pirjo Helenius

Vastaa