Maarit Tyrkkö: Presidentti ja toimittaja – aika uskomaton tarina

Jatko-osaa osasimme jo odottaakin, kun Kirsin Book Clubissa tammikuussa 2015 arvioimme Maarit Tyrkön aiemman Kekkos-muistelun Tyttö ja nauhuri. Ihan riittävästi jatkoa seurasikin. Alkuun pääsy 600-sivuisen kirjan kanssa tuntui työläältä. Tyttötoimittaja ei tunnu tekstiä paljonkaan editoineen vaan tapahtumat on kopioitu aika suoraan Tyrkön omista ja presidentin päiväkirjoista. Kirja sisältää yksityiskohtaisia otteita presidentin vierailuohjelmista, lahjaluetteloita, ruokalistoja ym. Ehkä tässä on tavoiteltu autenttisuutta, jolla koko oikeastaan aika uskomaton tarina saa uskottavuutta.

9789510402559_frontcover_final-jpgjsessionid1ogvejgeb1gzwpoj0f97t34xx-2

Pääosassa ovat puhelinkeskusteluista kirjatut muistiinpanot pikkutarkkoine kellonaikoineen. Paljon juttua puhelimen välityksellä riittääkin, kymmenenkin puhelua päivässä. Se on kai luonnollista, kun kyse on pitkälti etäsuhteesta. Kuten Tyrkkö sanoi jo ensimmäisessä osassa, hänestä ei tullut yhtä presidentin naisista vaan hänen tyttönsä ja toimittajansa. Ikäeroa on 47 vuotta ja Maaritista tulee presidentin uskottu jo kolmekymppisenä. Ja aivan ilmeisesti myös rakastettu, joskin suhde on ilmeisesti melko platoninen. Apu-lehti on julkaissut Raila Kinnusen kirjoittaman Maarit Tyrkön haastattelun elokuun numerossaan:

Tyrkkö asettuu kuvattavaksi presidentin työpöydän ja työtuolin taakse, siinä hänet ikuistettiin kerran UKK:n solmiota oikomassa. Tyrkön silmät hulahtavat kyyneliin ja hän sanoo rauhallisesti, että tuoli on tyhjä ja toinen poissa”

Väistämättä ihmetyttää, mikä heitä toisiinsa sitoi? Läheisyys ja luottamus toiseen tulee kirjan loppua kohti niin voimakkaasti esille, että sitä ei voi sivuuttaa parin epäsuhtaisuuteen vetoamalla. Nuori toimittaja avustaa myllykirjekirjojen ja muistelmakirjojen kokoamisessa. Hänestä tulee henkilökohtaisen arkiston kokoaja ja presidentti toivoo, että Tyrkkö kirjoittaisi hänestä kirjan ihmisenä. Alussa nuori toimittaja on varmasti nähnyt ainutlaatuisen tilaisuuden ja vanha naistenmies lienee innostunut nuoren naisen osoittamasta kiinnostuksesta.

Kirjan kuvitusta

Kirjan kuvitusta

Tyrkkö osallistui usein Kekkosen kalastus- ja hiihtoretkille. Tärkein lepopaikka presidentin tehtävistä tuntuu olleen lääkäri Richard Sotamaan koti Laukaassa. Presidentin ystävän vaimo, Aimi Sotamaa, on ilmiselvästi upea kokki. Lapsuudessa luetut Enid Blytonin Viisikko-kirjatkin kalpenevat laukaalaisten ruokalistojen esittelylle.

Maarit Tyrköllä näyttää kirjan perusteella olleen erinomaisen luottamukselliset suhteet adjutantteihin, turvamiehiin, lääkäreihin ja presidentin taloudenhoitajaan. Matti Kekkosen ja tämän ex-vaimon kanssa hoidetaan asioita ja vieraillaan yhdessä mm. Kultarannassa. Presidentin lapsenlapset Timo ja Salla ovat Tyrkön ikätovereita ja suhde heihinkin näyttää välittömältä. Presidentin naispuolisten ystävien näyttelijä Rauni Luoman, kirjailija Eeva Joenpellon ja toimittaja Maija-Liisa Heinin kanssa järjestetään saunailta Tamminiemessä.

Yhdessä presidentin kanssa jallitetaan Moskovasta vierailevaa presidentin rakastajatarta Anita Hallamaata (“itämaan tietäjä”). Kekkonen ei jostain syystä saa tätä suhdetta katkaistua ja välillä tarvitaan apua Anitan tapaamisen välttelyssä. Tyrkkö arvelee, että tapaamisten jatkumisen taustalla olisivat ajat, jolloin Anita Hallama oli toiminut tulkkina presidentin yksityisissä poliittisissa tapaamisissa.

Sen olin jo ymmärtänyt, että harmittomat sitsit olivat sittenkin pienempi paha kuin A:n ärtymyksestä aiheutuvat mahdolliset räjähdykset.”

Maarit Tyrkkö vertaa itse vapaaehtoista, ammatillista rooliaan presidentin tukena nykyisten presidenttien viestintäpäälliköihin ja muuhun vastaavaan avustajakuntaan. Tyrkön ura toimittajana ja kustannusmaailmassa eteni vauhdilla, johon osaltaan lienee vaikuttaneet hänen erinomaiset yhteiskunnalliset verkostonsa. Hän veti myös Suomen Kuvalehden ja Avun lukijamatkoja eri puolille maailmaa. Palatessaan hän sai lukea erillisistä muistivihkoista presidentin hänelle päivittäin matkan aikana kirjaamia tapahtumia ja kaipausta hellittelynimineen. Kirjeenvaihtoa käytiin muutenkin mm. suhteen olemassaolosta ja sen tarkoituksesta. Ote presidentin kirjeestä kesäkuussa 1978:

Tiedät yhtä hyvin kuin minä, että olen onnellinen ja onneton. Siis sekä että. Kiitän Sinua siitä, että olet antanut elämälleni sisältöä. Ilman Sinua olisi elämäni tyhjä, sen olen todennut varsin selvästi. En halua vaivata Sinua. Mutta kaipaan Sinua. Ja toivon, että saisin pitää Sinut ja pitää Sinusta kiinni. Onnettomuuteni ei ole sisäisten syiden synnyttämää. Se on ulkonaista laatua, mutta kyllä saattaa tehdä elämän epämukavaksi.

Rakas.

Koeta kestää.

Sinun”

1980-luvulle siirryttäessä Tyrkön rooli muuttui enemmän tukijaksi ja hoivaajaksi. Raila Kinnusen sanoin (Apu):

Kirjassa näkyy jokin seksiä syvempi intiimiys ja lähellä olo. Hellyys, fyysinen rentous, läheisyys, parranajot, varpaankynsien leikkaus, poskien rasvaus, apu pukeutumisessa, laukkujen pakkaamisessa, tarvikkeiden hankinnassa, lahjaostoksissa.”

Tyrkkö oli Tamminiemessä nyt säännöllinen vieras ruoka-aikoina, jotta presidentti söisi halukkaammin eikä laihtuisi. Kaikki tapahtuu julkisuudelta enimmääkseen salassa. Kerran Tyrkkö salakuljetettiin pyykkikorissa Kekkosta tapaamaan. Presidentin muistisairauden edetessä marraskuussa 1981 tullaan väistämättä tilanteeseen, jossa tämä ei enää tunnista Maarit Tyrkköä. Presidentin lääkäreiden tukemana Tyrkkö jättää hyvästit. Hän menee melkein saman tien naimisiin Otavan tietokirjajohtaja Pentti Huovisen kanssa, joka on Tyrkköä 17 vuotta vanhempi. Pentti Huovinen kuoli toukokuussa. Apu-lehdessä Maarit Tyrkkö toteaa:

Me emme koskaan puhuneet menneisyydestäni kotona. Pentti Huovinen oli tietenkin tietoinen taustastani. Itse en halunnut siitä puhua, eikä hän halunnut sitä sivuta – ehkä suojellakseen minua. Siitä tuli meille aihe, jota ei käsitelty.”

Presidentti Urho Kekkonen luopui presidentin tehtävästä 27.1.1982.

Kirjan kuvitusta.

Kirjan kuvitusta.

Urho Kekkosen elämästä ja polittisesta urasta on kirjoitettu paljon kirjoja. Tämä kirja kertoo Kekkosen oman toivomuksen mukaan hänestä ihmisenä. Se luonnollisesti rajoittuu Tyrkön ja hänen yhteiseen aikaan ja on samalla kirja myös nuoresta toimittajasta. Rooleja yksityisenä ihmisenä ja maan johtajana ei ole helppo kokonaan erottaa. Mielenkiintoisia yksityiskohtia poliittisesta elämästä löytyy tästäkin teoksesta. Kekkosella oli suosikkinsa ja inhokkinsa sekä Suomessa että ulkomailla. Aleksei Kosyginistä hän näyttää aidosti pitäneen ja Ahti Karjalaisesta taas ei ollenkaan. “Meiän porukka” oli presidentille tärkeä ja läheinen turvaverkko Sotamaineen, Kaihareineen ja Tyrkköineen. Maaritiin presidentti sanoi luottavansa kuin itseensä.

Tyrkkö kertoo Apu-lehden haastattelussa, että hänellä on edelleen valtavasti purkamatonta ja käsittelemätöntä materiaalia ja niille täytyy tietysti tehdä jotain. Ehkä siis vielä on jatko-osia luvassa. Tämän kirjan rakenne paljolti kopioitujen päiväkirjamerkintöjen koosteena ei saa minua innostumaan uusista samanlaisista lukuhetkistä. Kekkosen aikaa melkein syntymästäni asti eläneenä ja politiikkaa seuranneena uteliaisuus voitti kirjan rakenteen puutteet ja ajoittaisen toiston. Tirkistelyltä vähän tuntui välillä myös poliittisten taustojen kuvaaminen.

Olin pari viikkoa sitten muuttamassa yhdeksänkymppistä isääni. Hänen kirjahyllystään olisi löytynyt mm. Kekkosen muistelmakirja Vuosisatani, jonka Maarit Tyrkkö on toimittanut. Ehkä joskus vielä luen senkin, mutta tällä kertaa pihistin isältä vain tuon elokuun Apu-lehden, jossa oli Tyrkön haastattelu.

Tämän kirjan lukemista siivitti kirjan intiimiys. Uskoin kaikesta epäilystäni huolimatta tähän ainutlaatuiseen ihmissuhteeseen. Epilogissa Tyrkkö lainaa omaa lähettämätöntä kirjettään helmikuulta 1982:

Minun on vaikea ajatella, että entistä Sinua ei enää ole olemassa, vaikka elät ja hengität. Olet kuitenkin jo matkalla eteenpäin, hitaasti, hitaasti, hitaasti. Olit elämässäni seitsemän vuotta. Seitsemän jännittävää vuotta. Ne olivat seitsemän onnen ja opin, työnilon ja puurtamisen yhteistä vuotta. Jaoit minulle viisautta ja panit minut ajattelemaan itsenäisesti. Välillämme oli ’vanhan ja nuoren ystävyys’, meidän oma hulluutemme, inhimillinen ihmisyyden side, rakkauden kosketus.”

Vaikka kirjan henkilökohtaisuus on melkein liian hämmentävä ja rakenne ei minua vakuuttanut annan sille kuitenkin kolme tähteä.

Maarit Huovinen os. Tyrkkö kaulassaan Urho Kekkosen hänelle jouluna 1975 lahjoittama kultainen vene, jonka kyljessä lukee SUOMI. "Kun matkustin joulun jälkeen Laukaaseen lomailemaan, panin veneen kaulaani. Siinä se on ollut siitä lähtien, joka päivä." Kuva: WSOY:n kuvapankki / Veikko Somerpuro

Maarit Huovinen os. Tyrkkö kaulassaan Urho Kekkosen hänelle jouluna 1975 lahjoittama kultainen vene, jonka kyljessä lukee SUOMI. ”Kun matkustin joulun jälkeen Laukaaseen lomailemaan, panin veneen kaulaani. Siinä se on ollut siitä lähtien, joka päivä.” Kuva: WSOY:n kuvapankki / Veikko Somerpuro


Lue myös muut juttumme liittyen toimittajiin ja mahtimiehiin:

  • Maarit Tyrkkö
  • Presidentti ja toimittaja
  • WSOY, 2016
  • ISBN 978-951-0-42018-8
Kommentit
  1. Kirsi Ranin Kirsi Ranin

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *