Matti Pulkkinen: Romaanihenkilön kuolema – kylmän maailman kirja (Yle 101 kirjaa / vuosi 1985)

Kuva Taika Dahlbom.

Matti Pulkkisen Romaanihenkilön kuolema on vuoden 1985 kirja Ylen 101 kirjaa/Sadan vuoden kirjat -sarjassa.  Tämä kirjoitus on neljän kirjoittajan yhteisbloggaus kirjasta. Kirjoittajista kolme, Arja, Taika ja Omppu ovat ”vieraskyniä”, heidän omat kirjabloginsa esitellään jutun lopussa, Airi on Kirsin Book Clubin bloggari.

Airi: Romaanihenkilön kuolema on ajatusten, merkitysten ja viittausten rihmasto, jota on mahdoton yksiselitteisesti kuvata. Postmodernisti kirja julistautuu antiromaaniksi ja pyrkii rikkomaan kaikkia perinteisiä tarinankerronnan lainalaisuuksia. Rikkomuksista pienin on alkusanojen sijoittaminen viimeiseksi luvuksi. Aristoteles kieriköön haudassaan.

Pulkkinen on sisällyttänyt antiromaaniinsa kirjoittamishetkellä ajankohtaisia teemoja, kuten Puolan sotatilan, Suomen idänpolitiikan arvostelun, Afrikka-kokemuksensa ja kehitysyhteistyökritiikin, omaa henkilöhistoriaansa, omat todelliset ja fiktiiviset kirjansa, lukemattomat lainaukset mm. sosiaalipsykologisesta kirjallisuudesta.

Yhtenä kirjan sisäkkäisenä antikertomuksena ”Makkonen”, romaanihenkilö, ottaa haltuunsa ”kirjailijan” muistiinpanot ja luonnokset ja toimittaa ne kokonaisuudeksi omin välihuomioin. Kirjailijan muistiinpanot ovat kuin aforismeja tai runoja. Niistä voi poimia lähtökohdan myös Romaanihenkilön kuolemalle:

Tee maailma oudoksi. Kirjoita kylmä kirja. Tämän maailman veroinen.

Laajin ja kerronnaltaan perinteisin on osuus, jossa ”kirjailija” kertoo hänen romaaniaan Sanojen mahti kritisoineelle tansanialaiselle, mitä hän Afrikassa näki ja koki. Erityisesti Pulkkisen ajatukset kehitysyhteistyöstä ja sen tekijöistä sekä realistiseksi luonnehtimansa kuvaus afrikkalaisista herättivät kirjan ilmestyessä kohun ja syytökset rasismista. Poikkeuksellisen avointa ja suoraa oli 80-luvun olosuhteissa myös kirjan Neuvostoliitto-kritiikki.

Pulkkisen kirjan lukeminen on kuin krypton ratkaisemista: vaakasuoraan Neuvostoliitto, Puola, Afrikka, Suomi, pystysuoraan romaani, sota, syntymä, kuolema. Mitä saadaan? Mitä lukija saa vuonna 2017?

Kirja on ollut hyllyssäni melkein 32 vuotta, lukemattomana. Nyt on enää vaikea eläytyä siihen 80-luvun Suomeen, jossa kirja aiheutti kohun sekä kirjallisissa että poliittisissa piireissä. Siksi idänsuhteiden kritiikki tai kuvaukset kehitysyhteistyön yli- ja alilyönneistä leimaavat kirjan vanhentuneeksi vaikka kokonaisuudessa on kirjallisesti paljon vieläkin tuoretta.

Lujille pani kirja minut lukijana. Ehdin tuskastua ja herpaantua monta kertaa. Sain sitten taas otteen jostakin kiinnostavasta ja jaksoin jatkaa. Pidän kuitenkin älyllisistä pähkinöistä, ja Romaanihenkilön kuolema on kirja, joka sai merkityksensä vasta, kun mietin sitä lukemisen jälkeen.

Romaanihenkilön kuolema on ollut hyllyssäni melkein 32 vuotta.

Arja: Kirjailijan ruoska ei säästä mitään eikä ketään: ei etenkään afrikkalaisia tai heille toimimatonta apua tyrkyttäviä eurooppalaisia, ei venäläisiä eikä virolaisia, ei sansibarilaisia tai savolaisia, ei mielenterveyspotilaita tai heidän hoitajiaan, ei luovan työn tekijöitä, erikoistutkijoita tai politiikkoja.

Lukija on kertojan koko ongelma.

Vaikka selkää suomii ja veri virtaa, naurahtelen silti Pulkkisen teräville huomioille, tajunnanvirta-ajatusten ja kirjoitetun sanan mestarilliselle yhdistelylle. Älykästä suomintaa riittää kirjan mitalta, joka ei ole helppo ja pikku pätkissä lukaistava, vaan tekstiin on upottava rauhassa päästäkseen mukaan kirjailijan aggressiivisen haastavaan tyyliin. Sisällöllisesti kirja ei ole kestänyt aikaa; Pulkkisen kuvaama maailmantilanne tuntuu nyt kovin kaukaiselta ja näyttämömäiseltä. Se, että ihminen on eläin (usein vaistojensa ohjaama älytön peto), kuten Pulkkinen kuvaa, on tietysti edelleen totta, nyt jopa näkyvämmin kuin 1980-luvulla. Kirjan toinen taso, romaanin synnyttämisen vaikeus, ja ah, taiteilijuuden kärsimykset ovat aiheina ajattomia, jos kohta kuluneita.

Miten hyvä on kulkea lausein jotka eivät ole minnekään menossa, eivät millään asialla, varsinkaan hyvällä. Kaikki elämä on kuolemanpilkkaa.

Taika: Voisi sanoa näin jälkijättöisesti, että Pulkkinen oli aikansa Liukkonen tai Ekholm kerronnallisen käytöksensä suhteen, ellei hän kuitenkin olisi ollut lähinnä Johanna Sinisalon mestarillista kollaasitekniikkaa – ja yhteiskunnallista näkemystä.

Toisin kuin ehkä teoksen ilmestymisaikaan, nykylukijan kannalta erityisen hienoa ei ole teoksen kirjallinen taiturointi, vaan sen luoma kuva suomettuneesta Suomesta, jossa toisen värisiä pidettiin väärän värisinä, naisia objekteina ja Neuvostoliittoon rähmällään olemista ihan tavanomaisena asiaintilana. Teoksessa silmiinpistävintä onkin, että Pulkkinen käy jälkimmäisimmän kimppuun ärhäkkäästi, muttei kahden ensimmäisen.

Tai no, kyllä rasismia pitää kuitenkin vähän perustella, ikään kuin siinä jotain minisesti pielessä olisi, että arvottaa ihmisiä ihonvärin perusteella.

Kaiken kaikkiaan teoksessa haisee setämies. Kalapuikkoviiksimies. Se tyyppi, jonka mielestä miesten tulee olla miehiä, naisten tulee olla naisia, ja muutenkin kaikkien tulee tietää paikkansa. Lukiessa hämmentyy: miten noin – 1980-luvun suomalaiseen stereotypiaan verrattuna – anarkistinen yhteiskunnallinen ajattelija, radikaalisti suomettumisen romaanissaan silmille lyövä kirjoittaja, voi toisaalta olla niin yhteiskunnallisesti sokea. Että romaanissaan täysin tietoisesti yhteiskunnallisia rakenteita rikkomaan pyrkinyt toisaalta niin jämäkästi pönkittää toisia rakenteita huomaamattaan.

Täysi tietoisuus kaikista epäkohdista yhtä aikaa ei liene kelleen helppoa, jos edes mahdollista.

Romaanihenkilön kuolema vie, tai ainakin on helppo ajatella sen vievän, 1980-luvun suomalaiseen yhteiskuntaan, 1980-lukulaiseen ajatusmaailmaan. Missä määrin olemme päässeet sieltä kolmessa kymmenessä vuodessa ulos, paljastuu siinä, miten väärältä ja oudolta romaanin esittämä totuus ilmenee. Vai onko kaikki vain taidokkaan romaanin harhaa, joka vetoaa suoraan 2010-luvun ennakkoluuloihin 1980-lukulaisen suomalaisen ajatusmaailmasta?

Melkein kaikki Ylen Sadan vuoden kirjat ovat myös sähköisinä luettavissa. Tarvitset joko kirjastokortin tai Yle-tunnuksen. Suurimmaksi osaksi luin Romaanihenkilön kuoleman sähköisenä, vain sängyssä oli helpompi lukea kirjakirjaa.

Omppu: Luin Romaanihenkilön kuoleman – alaotsikoltaan Tarua ja totta eli ihmisen kuvaus – ensimmäisen kerran parikymppisenä ja se teki minuun valtavan vaikutuksen. Se jäi päähäni multimedian kaltaisena jättiläisenä, joka osoitti niin mahdollisiin kuin mahdottomiinkin suuntiin. Lukemistani leimasi tuolloin vahvasti kokemus, että sen kaltaista romaania ei Suomessa oltu aiemmin kirjoitettu. Tuolloin en vielä tiennyt postmodernismista juuri mitään, enkä varsinkaan osannut asettaa Romaanihenkilön kuolemaa sen kehykseen.

Nyt toisella lukukerralla löysin Romaanihenkilön kuolemasta sekä rasismia että sovinismia reippaassa määrin ja paikoin se sai minut kiemurtelemaan vaivautuneesti. Erityisesti teokseen sisältyvä laaja Afrikkaan sijoittuva osuus on hämmentävää luettavaa, enkä tiedä, mitä siitä pitäisi ajatella. Kaiken lisäksi sen lukeminen oli aika tylsää siitä huolimatta, että tarjolla oli täkyjä moneen suuntaan. Päässäni käynyt myräkkä oli  kuitenkin hyvin erilaatuista kuin ensimmäisellä lukukerralla.

Romaanihenkilön kuolema on luonteeltaan pyttipannu deluxe, johon on kaadettu jääkaapista kaikki, mikä on paistinpannuun saatu mahtumaan.  Luettuani tämän romaanin nyt uudelleen, luulen, että yksi minua aiemmin puhutelleista tekijöistä on metafiktio ja sitä tässä teoksessa todella riittää. Teoksen kertoja/t ei/vät suostu pysymään teoksen sisällä, vaan tule(e)/vat siitä jatkuvasti ulos kuin Romaanihenkilön kuolema olisi kaappi mummon eteisessä. Intertekstuaalisuus pitää teoksessa kosteita bileitä ja siinä vaiheessa kun drinkit vaihtuvat aamukahviksi intertekstuaalista vauhtia otetaan Pulkkisen omasta romaanista nimeltä Sanan voima, joka ei ole olemassa oleva teos.

On pakomatkoja ja toisenlaisia matkoja, on hirmuisesti liikettä. Uusintalukukerran puhuttelevimmat kohdat löytyvät kirjailijan ja lukijan välisen suhteen kommentoinnista ja teoksen itsetietoisuudesta kirjallisena teoksena.

Kirjailija, kun sanat vyöryvät kohti – heitä lainausmerkit! ja sitten jalat alle.

Postaus Romaanihenkilön kuolemasta Ylen Kirjabloggarit ja 101 -sarjaan oli luvassa Lukutoukan kulttuuriblogin Kristalta, mutta ennen kuin postaus ehti valmistua, menetimme Kristan äkillisesti. Tämän yhteispostauksen myötä kirjabloggaajien yhteisö haluaa muistaa Krista ja osoittaa kunnioitustaan Kristan hellittämättömälle kirjarakkaudelle.

Yhteispostauksen kirjoittamiseen ovat Kirsin Book Clubin Airin lisäksi osallistuneet Arja blogista Kulttuuri kukoistaa, Taika Kirjasfääristä sekä Omppu blogista Reader why did I marry him.

Kokonaiset postaukset Romaanihenkilön kuolemasta löytyvät Taikan (klik) ja Ompun (klik) blogeista

Romaanihenkilön kuoleman, niin kuin muutkin Ylen Sadan vuoden kirjat -kokonaisuuteen valitut teokset voit lukea myös sähköisesti. Pulkkisen kirja löytyy tästä linkistä (klik) Tästä linkistä (klik) voit katsoa tv-ohjelman, jossa kirjallisuudentutkija Olli Löytty ja Nadja Nowak keskustelevat Romaanihenkilön kuolemasta, ja tästä linkistä (klik) kuunnella radio-ohjelman Pulkkisen kirjasta.

  • Matti Pulkkinen
  • Romaanihenkilön kuvaus
  • Gummerus, 1985
  • ISBN 951-20-26015
Kommentit
  1. Kirsi Ranin Kirsi Ranin
  2. Kirsi Hietanen

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *