Mattias Edvardsson: Melkein tosi tarina – dekkari syyttömästä murhaajasta

Ruotsalainen Mattias Edvardsson, joka opettaa lukiossa äidinkieltä ja psykologiaa, on kirjoittanut sujuvan trillerin ilman perinteisten dekkareiden väkivaltaa. Melkein tosi tarina on myös kirja kirjoittamisesta, metaromaani.

1. Mikä on dekkarin rikos ja kuka sitä selvittää?

Tarinan kertoja, Zackarias on juuri saanut potkut sekä työstään toimittajana että puolisoltaan. Hän palaa lapsuudenkotiinsa äitinsä luo ja rahapulassaan päättää kirjoittaa bestsellerin, myyntimenestyksen opiskeluaikansa tapahtumista. Edvardsson kuljettaa onnistuneesti rinnakkain kahta ajanjaksoa – 1990-luvun puolivälin opiskelijaelämää, jossa luovan kirjoittamisen kurssille valitut henkilöt ystävystyvät ja tutustuvat erikoiseen opettajaansa sekä kuuluisaan kirjailijaan, joka katoaa. Murhasta vangitaan yksi kaveruksista siitä huolimatta, ettei ruumista löydetä. Rinnalla kulkeva ajankohta sijoittuu 12 vuotta myöhemmäksi, jolloin Zack etsii opiskeluajan ystävykset selvittääkseen ja paljastaakseen totuuden ja kirjoittaa kirjan ”Syytön murhaaja”.

2. Ovatko dekkarin henkilöt uskottavia / kiinnostavia?

Kirjan henkilöt ovat uskottavia. Opiskelijat ovat epävarmoja, ympäristön vaikutuksille alttiita nuoria, jotka heittäytyvät boheemiin taideopiskelijoiden elämään, johon kuuluvat Vino Tinton vauhdittamat juhlat ja rakastumiset. Kuuluisa kirjailija, joka katoaa, herätti minussa epäilyjä – voisiko tällainen henkilö oikeasti olla olemassa?

3. Onko juoni vetävä?

Juoni on hyvä ja jännitys säilyy loppuun asti.

4. Opitko jotain yhteiskunnasta / kulttuurista/ jostain muusta?

Koska oma työni on kaukana kaunokirjallisuudesta tai sen kirjoittamisesta, opin tästä kirjasta jonkin verran kirjallisuuteen liittyvää terminologiaa.

5. Miten paljon dekkarissa kuvataan päähenkilön elämää?

Tarina seuraa koko ajan päähenkilöiden elämää kahtena eri ajankohtana.

6.Onko dekkari raaka, ahdistava tai pelottava?

Kirjassa on hyvin minimaalisesti verta ja väkivaltaa. Ei jätä ahdistavaa lopputunnelmaa.

7. Herättikö dekkari sinussa ajatuksia? Koskettiko?

Kuinka haavoittuvaisia ja ympäristölle alttiita nuoret aikuiset ovatkaan!

8. Suositteletko ja kenelle?

Melkein tosi tarina on helposti luettava kirja, joka sopii vaikka sateisen lomapäivän ajanvietteeksi. Suosittelen erityisesti niille, joita perinteisten dekkareiden väkivalta ahdistaa, sillä tässä väkivallalla on hyvin vähäinen rooli.

Mattias Edvardsson tulee Like kustantamon sivujen mukaan Turun kirjamessuille 6.-8.10.2017 .

Kirjan Kirsin Book Club kustantajalta, kiitos!

Tutustu myös muihin Kirsin Book Clubin dekkariarvioihin, esimerkiksi:

  • Mattias Edvardsson
  • Melkein tosi tarina
  • Like, 2017
  • En nästan sann historia, 2016
  • ISBN 978-952-01-1632-3
Kommentit
  1. Avatar photo Airi
    • Päivi

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *