Mihail Šiškin: Neidonhius

9789510402764[1]

Haastavaa ja kiehtovaa, näin kuvailisin Mihail Šiškinin Neidonhiuksen lukukokemusta. Ensimmäisen 200 sivun aikana olisin voinut useamman kerran todeta niin kuin sammakkoprinsessa kirjassa: ”..minä en ymmärtänyt mitään mutta pidin siitä kauheasti”. Mutta älkää pelästykö ja jättäkö kirjaa lukematta. Se on älyllisesti palkitseva ja tunteellisesti koskettava.

Sinä kirjoitit jotain loputonta romaania ja luit minulle siitä otteita, minä en ymmärtänyt mitään mutta pidin siitä kauheasti.

Luin kirjaa hämillisenä ja valtavan viehättyneenä saamatta oikein selville, mikä tai millainen kirja se oikeastaan on. Ja vaikka pääni päällä heiluikin suuri kysymysmerkki, kesken en kirjaa halunnut jättää. Neidonhius oli kuin kiehtova arvoitus, jota yritin lukiessani avata, ja kun en löytänyt oikeaa vastausta, halusin arvata. Ehkä oikeaa vastausta ei olekaan. Ehkä Šiškin ei leikittele vain tekstillä ja kielellä vaan myös lukijalla, joka otsa rypyssä etsii yhtä ja oikeaa tulkintaa.

Neidonhiuksessa on ainakin kolme lomittain kulkevaa tarinatasoa, joita yhdistää tulkki. Hänen tehtävään on kääntää Sveitsi-nimiseen ”paratiisiin” pyrkiville venäläisille pakolaiskansliaa johtavan Peter Fischerin, Pietari Kalastajan kysymykset ja tälle pyrkijöiden vastaukset. Pietari valvoo paratiisin porttia niin kuin Pyhä Pietari ikään eikä laske sisään juuri ketään. Porttiin kolkuttavilta, siis Sveitsiin pyrkijöiltä, hän vaatii uskottavia tarinoita heidän taustastaan ja syistä, miksi he maahan haluavat. Tarinat ovat huimia, uskomattomia ja samalla uskottavia, väkivaltaa ja kärsimystä täynnä.  Monisivuisiksi tekstimassaksi yltyvistä vastauksista muodostuu Neidonhiuksen yksi tarinataso.

Joten keksikääpä itsellenne kelvollinen legenda älkääkä unohtako, että kaikkein tärkeimpiä ovat pikkuseikat ja yksityiskohdat.

Neidonhiuksen toisen tarinakudoksen ytimen muodostaa Italiaan ja Roomaan keskittyvä tarina kirjailijasta (joka on epäilemättä sama henkilö kuin tulkki) ja hänen entisestä vaimostaan ja heidän pojastaan. Tarinassa vaimo on Isolde, joka on ennen kirjailijaa ollut naimisissa Tristanin kanssa. Tristan taas on kuollut auto-onnettomuudessa Italiassa. Kirjailijalle on selvinnyt että vaimo Isolde rakastaa yhä Tristania, ei häntä.

Mihail Šiškin oli yksi Helsinki Litin pääesiintyjistä. Tauolla hän signeerasi kirjaansa.

Mihail Šiškin oli yksi Helsinki Litin pääesiintyjistä. Tauolla hän signeerasi kirjaansa.

Mihail Šiškin vieraili Helsinki Lit -kirjallisuustapahtumassa toukokuussa ja kertoi myös Neidonhiuksesta: ”En koskaan keksi mitään. Kirjoitan vain sen mitä on tapahtunut.” Šiškin on itse ollut nykyisessä asuinmaassaan Sveitsissä kääntäjänä maahanmuuttovirastossa. Hän kertoi vihanneensa tehtäväänsä, ”eikä se ollut mitään hauskaa kirjoitettavaa.”

Šiškin on toiminut myös opettajana 1980-luvulla, perestroikan aikaan, ja se oli kirjailijan mukaan ”ihanaa aikaa. Oli ihana tunne, että pystyn muuttamaan maailmaa. Miten? Muuttamalla lasten ajattelua ja siksi menin kouluun opettajaksi.”

Myös Neidonhiuksen tulkki on toiminut opettajana Venäjällä. Ensimmäiset kirjoituksensa julkaissut opettaja saa rahakkaan kirjoitustehtävän, kirjan kirjoittamisen Bella Dimitrijevna -nimisestä vanhasta laulajasta. Kirjaa ei koskaan tule, sillä laulaja kuolee ”satavuotiaana” ennen kuin tulkki-opettaja-kirjailija ehtii häntä haastatella. Laulajan päiväkirjoista ja muistiinpanoista kutoutuu Neidonhiuksen tarinoista yksi, se perinteisin, päiväkirjatekstiä mukaillen kömpelöhkösti kirjoitettu ja siten kirjan muusta tekstistä poikkeava.

Laulajattaren muistelmissa seurataan pikkutytön varttumista aikuiseksi naiseksi, gymnaasilaisen naivien ihastumisten muuttumista kuumiksi rakkaussuhteiksi ja unelmien vaihtumista pettymyksiksi. Rinnalla kulkee Venäjän historia viime vuosisadan alkuvuosista ensimmäiseen maailmansotaan, vallankumouksen jälkeisiin puutteen ja sekosorron vuosiin ja 30-luvun nousevaan elintasoon.

Helsinki Litin haastattelussa Šiškin antoi selityksen myös laulajattaren päiväkirjoilla. Hän kertoi äitinsä päiväkirjoista 40-luvun lopulta ja 50-luvulta. Vaikka Venäjällä elettiin silloin synkkää aikaa, päiväkirjoissa oli iloinen nuori nainen, joka odotti suurta rakkautta. Kirjailija oli päiväkirjoja lukiessaan ihmetellyt, miten äiti pystyi olemana niin sokea, kunnes ymmärsi että kirjoituksissa olikin syvää viisautta, niissä tuotiin valoa pimeyteen. Dimitrijevnan esikuvana on ollut koko viime vuosisadan (1899-2000) elänyt Izabella Jurjeva. ”En voinut suoraan kirjoittaa äidistäni, vaan tarvitsin etäisyyttä. Siksi valitsin päiväkirjan pitäjäksi tämän laulajan, jonka levyjä meillä kotona oli ja joita isäni kuunteli. Lauluillaan hän loi toivoa”, kertoi kirjailija.

Sillä sanalla on maailma luotu, ja sana herättää meidät eloon.

Neidonhiuksen tekstissä tarinat lomittuvat ja kerronta etenee moniäänisesti. Aina ei voi olla aivan varma, kuka puhuu. Myös aikatasot lomittuvat. Tulkki on historian, tapahtumien tulkitsija. Šiškin on solminut tarinaan lukemattomia viittauksia muinaisiin ja uudempiinkin kertomuksiin ja myytteihin. Suurin osa niistä jäisi suomalaiselle nykylukijalle ymmärtämättä, ellei kirjan kääntäjä Vappu Orlov olisi koonnut kirjan loppuun laajaa selitysosuutta, jossa viittausten alkuperä paljastuu.

Niitä sanoja ei ole, mutta sinun hiuksesi minun tyynylläni, ne ovat tässä, minä kieputan niitä sormien ympäri.

Tarinoiden langat kietoutuvat yhteen ja yhteinen nimittäjä on rakkaus. Niin tulkitsen myös kirjan nimen. Neidonhius (ruotsiksi Venushår) on Etelä-Euroopassa rikkaruohona kasvava saniaislaji (Adiantum capillus-veneris), joka meille on tutuin kukkakimppujen vihreänä kehystäjänä. Sen lehtien muoto muistuttaa avoimia hiuksia.

ja sitä kaikkea, näetkö, verhoaa sammal ja yltyleensä kasvava jumala, kevyt, kiharainen. Meillä se on huonekasvi, se ei selviä muuten, ilman ihmisen lämpöä, mutta täällä se on rikkaruoho. No niin, kuolleella kielellä, joka tarkoittaa elävää, se on Adiantum capillus veneris. Nurmen nukka hiussaniaisten sukua. Venuksen hius, neidonhius. Elämän jumala. Värähtelee hiukkasen tuulessa. Ikään kuin nyökkäilee: niin, niin, näin se on, tämä on minun temppelini, minun maani, minun tuuleni, minun elämäni. Olen ruohojen ruoho. Kasvoin täällä ennen teidän ikuista kaupunkianne ja olen kasvava sen jälkeen.

Nurmen nukka hiussaniaisten sukua. Venuksen hius, neidonhius. Elämän jumala.

Nurmen nukka hiussaniaisten sukua. Venuksen hius, neidonhius. Elämän jumala.

Ellei kirjani lainausaika olisi päättynyt ja monta innokasta lukijaa ollut jonossa, olisin aloittanut kirjan alusta uudelleen. Arvoitus jäi kiehtomaan.

Mihail Šiškin on arvostettu ja suosittu sekä Venäjällä että Euroopassa. Neidonhius on ilmestynyt venäjäksi jo vuonna 2005. Se on palkittu Venäjällä Kansallinen bestseller -palkinnolla 2005 ja Suuri kirja -palkinnolla 2006.

Helsinki Litistä voit lukea enemmän aikaisemmasta blogitekstistämme.

 

 

  • Mihail Šiškin
  • Neidonhius
  • WSOY, 2015
  • Venerin volos, kääntäjä Vappu Orlov, 2005
  • ISBN 978-951-0-40276-4
Kommentit
  1. MarikaOksa
    • Avatar photo Airi
  2. Avatar photo Minna
  3. Eija RiMu
  4. http://www./

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *