Minna Lindgren: Ehtoolehdon pakolaiset

Näin Minna Lindgrenin Ehtoolehdon pakolaiset -kirjan kesällä suvun mökillä. Käly oli saanut sen äitienpäivälahjaksi ja ajattelin lukea sen kevyenä kesäpäivänrattona. Kirjan alku oli kuitenkin niin höttöistä, että päätin olla tuhraamatta aikaani enempää ja jätin lukemisen kesken noin sivulla 20. Tämän teen harvoin.

Bookclubilainen Marja, jonka yli 90-vuotias äiti on hoivakodissa, luki kirjan ja kehui Minna Lindgrenin otetta ja näkemystä:

”Valitettavasti Ehtoolehto-sarja ei ole puppua, kunpa olisikin. Suomalaiseen hoitokotiin kun joutuu, niin loppuu myös ihmisenä olo. Olet muiden työn kohde, muut päättävät, milloin olet väsynyt, nälkäinen tai mitä sinun pitää tehdä tai miten olla. Jos olet liian energinen tai äänekäs, saat sellaisen lääkityksen, joka hiljentää sinut. Yhtäkkiä vietät aikasi sängyssä, mahdollisesti sidottuna 24/7. Ainut toivosi on vahvat omaiset, jotka pitävät sinusta ja ihmisoikeuksistasi huolta. Kauhistuttaa ajatuskin, että itse joutuu hoitolaitokseen joku päivä.

Minna Lindgrenin kirjan pointti on se, että hän käsittelee asiaa näennäisen kepeästi ja humoristisesti. Kyseessä on raskas asia myös omaisille, jotka joutuvat seuraamaan vanhuksen kuihtumista joskus vuosiakin ja siksi Minna on valinnut huumorin tyylikseen.

Kun vielä bookclubilainen Tittikin kehui kirjaa, niin päätin antaa Ehtoolehdolle uuden mahdollisuuden. Onneksi tein niin!

Minna Lindgrenin Ehtoolehto-trilogian käännösoikeudet on myyty useaan maahan.

Minna Lindgrenin Ehtoolehto-trilogian käännösoikeudet on myyty useaan maahan.

Ehtoolehdon pakolaisten tarina nappasi kuin nappasikin ja henkilöt tulivat läheisiksi. Kirja pysähdytti minut pohtimaan vanhuutta ja vanhuuden ratkaisuja ja uskon, että se on ollut Minna Lindgrenin tarkoituskin.

Ehtoolehdon pakolaiset on trilogian toinen osa ja se oli Runeberg-palkintoehdokkaana 2015. Suosittelen lukemaan ensimmäisen osan, Kuolema Ehtoolehdossa (Teos 2013) ensin, sillä yli ysikymppisten päähenkilöiden henkilöhistoriaa arvatenkin avataan siinä enemmän. Pakolaisissa oletetaan jo tiedettävän, miksi Siiri haluaa ajella raitiovaunuilla ja Irma hokee döden, döden, dödeniä. Kun ei tiedä taustoja, niin lukunautinto jää siltä osin vaillinaiseksi.

Toki Ehtoolehdon pakolaiset toimii juonellisesti irrallisenakin. Yksityiseen palvelutaloon, Ehtoolehtoon, tulee putkiremontti, jonka toteutus etenee niin onnettomasti kuin vailla ohjausta oleva remontti epämääräisten työmiesten tekemänä vain voi edetä. Tarinaa seurataan Siiri Kettusen kautta. Hänen läheisiään ovat Irma ja Anna-Liisa, joka on juuri avioitunut suurlähettilään kanssa. Samalle putkiremonttia pakoon -matkalle lähtee myös Margit, jonka suurin toive on auttaa dementoitunut aviomiehensä kuolemaan.

Ehtoolehdon pakolaiset majoittuvat Hakaniemeen, Arenan taloon. Kuva: Riitta Sahlström

Ehtoolehdon pakolaiset majoittuvat Hakaniemeen, Arenan taloon. Kuva: Riitta Sahlström

Juoni sisältää rikollisuutta, maahanmuuttajia ja sote-viidakon koukeroita. Aina väliin Minna Lindgren on musiikkitieteilijänä ympännyt klassisen musiikin tietämystä sekä Helsingin arkkitehtuuria. Näitä trivioita enemmän minua kiinnosti kaikki vanhustenhoitoon liittyvä ja sen puolen Minna on kuvannut raadollisen taitavasti Siirin, Irman ja heidän ystäviensä arkielämän kautta!

Minna on voittanut Bonnierin suuren journalistipalkinnon vuonna 2009 artikkelilla, jossa hän kuvaa oman isänsä toivetta kuolla mahdollisimman luonnollisesti. Tämä elementti on vahvasti mukana Ehtoolehdon pakolaisten tarinassa. Pahinta ysikymppiselle ei ole kuolema, vaan terveydenhoidon rattaisiin joutuminen. Ihan mitä vaan, mutta ei sairaalaan pakkolääkittäväksi!

Kirjassa kaikki elementit, mitkä liittyvät sote-kenttään, ovat järjettömiä ja ilmeisesti valitettavan todenmukaisia. Tulee tunne, että jos osa käänteistä tulee Minnan isän tarinasta, niin muut koukerot tulevat myös tosielämästä. Näitä seikkailuita ei ole tarvinnut keksiä. Valtavan uskottavaa, valitettavan totta!

Päähenkilövanhukset ovat skarppeja ja ikäisekseen loistokunnossa, joskaan ei ole yllättävä juonipaljastus, kun kertoo, että ihan koko joukkio ei selviä viimeisille sivuille saakka.  Kaikki naiset ovat omalla tavallaan sydämeenkäyvän koskettavia. Heidän tuntojaan olisin voinut lukea enemmänkin.

Kaikista karuinta, ja koskettavinta, kirjassa on se, että nämä vanhukset ovat ihan yksin. Lapset, lapsenlapset, lapsenlapsenlapset ja muut sukulaiset viettävät kukin omaa elämäänsä ja siihen eivät nämä esiäidit ja -isät mahdu. Edes hautajaisissa ei synny yhteyttä. Apujoukkojen tyhjiötä täyttävät Muhis ja Metukka, nigerialaiset maahanmuuttajamiehet, joilla on hymy herkässä, sydän paikallaan ja aito kunnioitus vanhoja ihmisiä kohtaan. Kirjan suomalaisilta kunnioitus tuntuu olevan täysin kadoksissa. Tämä on viesti, joka jää vahvana elämään kirjan kannet suljettuaan.

Suosittelen koko Ehtoolehto-sarjaa muistutukseksi kaikille. Niin kiireinen ei meistä ole kukaan, ettei ehtisi pitää yhteyttä omiin ja tuttuihin vanhuksiinsa, käydä tai kutsua kohtaamiseen, paijata poskea tai edes soittaa!

Sarjan kolmas osa, Ehtoolehdon tuho, ilmestyy 25.4.2015. Katso lisää Teoksen sivulta.

Minna Lindgrenin konserttiesittelyt ja radio-ohjelmat avaavat esitettävät kappaleet harrastelijalle ja konserteista on voinut nauttia ihan uudella tavalla.

Kirjailija, toimittaja, juontaja Minna Lindgrenin ratikka-ajelulla kuvasi Stefan Bremer.

  • Minna Lindgren
  • Ehtoolehdon pakolaiset
  • Teos, 2014
  • ISBN 9789518515848
Kommentit
  1. Tiina

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *