Minna Lindgren: Vihainen leski – mustaa huumoria uudesta elämästä

Helteinen heinäkuu ja naistenviikko jatkuvat. Tänään onnittelemme Oilia ja Olgaa, ja blogin juttusarjassa kirjoitusvuorossa on Marja. Hänen kirjansa on Minna Lindgrenin hulvattoman hauska Vihainen leski. 
Minulle Minna Lindgren on erityisesti klassisen musiikin asiantuntija ja toimittaja. Sain tutustua Minna Lindgrenin työhön 2000-luvun alussa hänen tehdessään yhteistyötä kapellimestari Osmo Vänskän johtaman Sinfonia Lahden kanssa. Hänen Ennen konserttia -juontonsa ovat olleet vertaansa vailla, ja konserttikokemus on yltänyt uusiin sfääreihin Lindgrenin avartavien ja usein humorististen esittelyjen avulla.

Myös hänen kirjansa ovat kolahtaneet minuun todella kovaa, etenkin Ehtoolehto-trilologia, joka kuvaa humoristisesti 90-vuotiaiden rankkaa ja jopa järkyttävää elämää hoivakodissa ja vanhusten hoitoa Suomessa nyt ja tulevaisuudessa. Vihainen leski jatkaa samaa aihepiiriä ja samalla mustalla huumorilla, mutta päähenkilöt ovat astetta nuorempia.

Vihainen leski kertoo Ulla-Riitta Raiskiosta, joka on tehnyt pitkän uran hammaslääkärinä ja tunnollisena äitinä, puolisona ja 12 vuoden ajan halvaantuneen miehensä, Ollin, omaishoitajana. Tehnyt sen, mitä kaikki odottivat ja edellyttivät häneltä. Hiljaa hyväksynyt kohtalonsa tylsän ja alkoholisoituneen miehen kanssa. Nyt mies on kuollut ja Ulla on vihainen elämälle, itselleen – kaikelle. Hän on 74-vuotias ja kokee, ettei ole edes alkanut elämäänsä. Nyt on siis uuden elämän aika ja sen Ullis päättää alkaa soittamalla läpi vanhaa puhelinmuistiota löytääkseen vanhoja ystäviään, joiden kanssa uutta elämää voisi viettää. Puhelu entiselle naapurille oli Ulliksen uuden elämän ponnahduslauta.

Entinen naapurini Liisa Hulkkonen heräsi Thaimaassa. Puhelu jäi lyhyeksi. Esitin pahoittelut ja kerroin tuoreen uutiseni, että Olli oli kuollut. Liisa ei ryhtynyt ottamaan osaa.
”Ai, kuinka ihanaa! Nyt voit taas elää!”
Menin sanattomaksi. En tiennyt, että noinkin voi sanoa. Liisa lupasi palata asiaan heti tultuaan Thaimaasta, vaikka en tiennyt, koska se tapahtuisi. Hän oli ollut reissussa kolme vuotta.

Tämän jälkeen Ulliksen elämässä on vauhtia ja jos ei vaarallisia niin hulvattomia hetkiä vanhojen ystäviensä Hellun ja Piken kanssa. Mukana hääri myös Valtonen, vauhdikas 70-kymppinen poninhäntämies.

Tietenkään elämä ei ole pelkkää juhlaa, iän tuomat krempat ja sairaudet harventavat kaveripiiriä. Lapset aiheuttavat myös päänvaivaa. Tämä keski-ikää lähestyvä jälkikasvu näkee äitinsä hyvin mustavalkoisesti. Kun äidin työ 24/7 omaishoitajana on ohi, ei hänestä ole muuhun kuin hoivakotiin kuolemaa odottamaan ja hoitamaan poikansa toisen tuotantokauden kaksosia sekä tyttärensä koiraa.

Minna Lindgren muistuttaa, että yli 70-vuotiaat ovat ihmisiä siinä missä muutkin. Ihastuvat, vihastuvat, juhlivat, nauravat äänekkäästi, nauttivat seksistä ja puhuvat joskus karskisti. Kirjassa on varsin paljon kiroilua, joka aluksi ihmetyttää. Mutta kun katsoo suomalaisia tv-ohjelmia, sehän on ihan tätä päivää. Ei kirosanojen jatkuva viljely ole vain nuorten ja julkisuuden henkilöiden etuoikeus. Miksi 30+ näyttelijän tai muusikon vittuperkele-sarjatulitus on mahtavaa ja sama tykitys iäkkään henkilön suusta on järkytys?

Marja tapasi Minna Lindgrenin kesäkuussa Teoksen tilaisuudessa.

Minna Lindgren kirjoittaa vahvalla, hulvattomalla ja ronskilla huumorilla vanhenemisesta ja yhteiskunnan asenteista ikääntyviin kansalaisiin. Ullis on masentunut vietettyään puoli vuotta uutta elämäänsä hotjoogan, italiankurssin, iltapäivätanssien ja -hömpsyjen merkeissä ja pohtii tilannettaan.

Minun pitäisi kantaa vanhuuteni uljaasti. Mikään ei ole naurettavampaa kuin ikänsä väärin ymmärtänyt seniori, pirtsakka mukaikinuori. Sellaiseksi en halunnut. Mutta mitä minun iässäni odotettiin leski-ihmisen tekevän? Jos olisin poliitikko, kelpaisin enää presidentiksi. Mikä muu olisi tyylikästä, mikä hyväksyttävää, mikä yhteiskunnalle hyödyksi? Mieleeni tuli monia ikäviä asioita: sukan kutominen hyväntekeväisyyteen, leipominen myyjäisiin ja vaalivalvojana toimiminen, keittokurssin järjestäminen pakolaisille, sekakuoroharrastus palvelutalossa, sadunlukua kirjastossa. Näinkö täyttäisin tyhjät päiväni ennen kuolemaa?

Elämä järjestyy kuitenkin Ullikselle varsin hyvin. Sitä ennen on uskomattomia ja huumorintäytteisiä kohtaamisia ja totaalikatastrofeja eri sukupolvien välillä.

Tätä kirjaa voi suositella ihan kaikille! Vakavaa asiaa mutta naurunhetkistä ei ole puutetta!

Kiitos keskusteluista, Minna kirjoitti Marjalle omistuskirjoitukssksi.

Lue Oilin nimipäivän kunniaksi blogistamme juttu Oili Suominen – palkittu suomentaja sekä juttu hänen hänen suomentamastaan Günther Grassin teoksesta  Grimmin sanat

Lue myös juttu Minna Lindgrenin aikaisemmasta kirjasta Ehtoolehdon pakolaiset ja sen pohjalta tehdystä kesäteatteriesityksestä Pyynikillä. Samoja teemoja on käsitelty hollantilaisessa bestsellerissä Viimeiset villitykset – Hendrik Groenin salainen päiväkirja.

  • Minna Lindgren
  • Vihainen leski
  • Teos, 2018
  • ISBN 978-951-851-845-0
Kommentit
  1. Pirjo Helenius

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *