Onnea Latvia 100 – Inguna Ula Cepite: Ulsiks, Neuvosto-Latvian lapsi

Kävin ensimmäisen kerran Latviassa marraskuussa 1993. Silloisen työnantajani tarjoamiin etuihin kuului yksi ilmainen postibussimatka kahdelle. Olin juuri tavannut nykyisen mieheni, joten varasin meille postibussimatkan Riikaan. Jouduin oikein kartasta tarkistamaan, missä Riika nyt olikaan ja oliko juuri vapautunut valtio Eestin eteläpuolella Latvia vai Liettua. Kun lumituiskussa saavuimme Latvian pääkaupunkiin, oli ero melkoinen sen aikaiseen Helsinkiin nähden. Katuvaloja oli säästeliäästi, ravintolaa oli vaikea löytää, yleisnäkymä oli repsahtanut. Saimme molemmat matkalla ruokamyrkytyksen, joten fiilikseksi jäi, että Riikaan ei tarvitsisi palata.

Never say never, sillä heti seuraavana keväänä minulle tarjoutui huipputyömahdollisuus juurikin Riiassa, joten muutimme kaupunkiin asumaan. Töissä Lattelekomissa rakennettiin digitaalista puhelinverkkoa ja avattiin latvialaisten yhteyksiä maailmalle.  Koko maan infrastruktuurissa oli silloin paljon kirittävää.

Tältä näyttää tänään kotitalomme Vilandes ielalla, jossa asuimme 1994-95.

Kiersimme Latviaa ristiin rastiin, mutta pääsimme syvemmälle kulttuuriin vasta latvialaisten ystäviemme kautta. Tapasimme Intan ja Atiksen 24 vuotta sitten ja olemme siitä lähtien pitäneet tiiviisti yhtä. He ovat myös esikoistyttäremme kummeja, hänen jonka kolmas nimi on Riga. Alkuaikoina emme jutelleet niin paljon Neuvosto-Latvian ajoista, jotenkin asiaa ei vain käsitelty, vaikka siihen tietenkin viitattiin. Jo vuosia aihepiiri ei enää ole ollut tabu keskusteluissamme, mutta joka visiitillä tulee kuitenkin jotain pientä, missä tulee esiin, että olemme varttuneet erilaisissa yhteiskunnissa.

Rakkaudesta ystäviämme kohtaan ja kunnioituksesta latvialaista kulttuuria kohtaan olen yrittänyt löytää latvialaista luettavaa suomeksi tai englanniksi. Olenkin lukenut tietokirjallisuutta, mutta kaunokirjallisia teoksia en ole löytänyt. Tiedän toki Latvian kansalliskirjailija Rainiksen, mutta vaikka hänen töitään on suomennettu, en ole tuntenut vielä riittävää vetoa siihen. Niinpä olin ilahtunut, kun löysin Turun Kirjamessuilla Rozentals-seuran osaston ja sieltä Mirja Hovilan juuri suomentaman kirjan Ulsiks, Neuvosto-Latvian lapsi.

Ulsiksen kanssa kuvassa ovat maailman parhaat latvialaiset Laima-tryffelit ja kulma Sabine Amolina Barlon maalauksesta.

Kirja on tosipohjainen kertomus Inguna Ula Cepiten lapsuudesta 1960-luvun Riiassa. Silloin häntä kutsuttiin nimellä Ulsiks, mikä on hieman hassua, koska s-päätteiset sanat ovat aina maskuliineja. Latviassa nimet taipuvat ja naisten nimet päättyvät yleisimmin a- tai e-kirjaimeen (Inta, Baiba, Kristine, Ruta) ja miesten s-kirjaimeen (Atis, Martins, Janis, Artis).

Maailmaa katsotaan alakouluikäisen Ulsiksen vinkkelistä. Hän asuu Riian laitamilla Juglassa, jonka läpi ajetaan, jos tullaan kaupunkiin pohjoisesta. Niinpä tarkistin hänen kotikatunsa kartasta ja pystyin hahmottamaan, missä kirjassa liikuttiin. Ulsiksen vanhemmat ovat kuuluisia kuoronjohtajia, ja ystävänikin tunnistivat heti heidän nimensä, kun kysyin. Kuorolaulu on kova juttu latvialaisessa laulu- ja tanssijuhlakulttuurissa, meillä vastaavaa ei ole.

Ulsiks on ainoa lapsi ja viettää eniten aikaa rakkaan mummin hoteissa. Mummi tulee Juglaan tai sitten ollaan mummin talossa Riian keskustassa, joka on entinen navetta, jossa lattia on sementtiä ja seinät kasvavat hometta. Mutta eihän lapsi sellaiseen niin paljon kiinnitä huomiota, sillä mummilassa on hienoja tauluja seinillä. Mummi on Ulsiksen turva, kun vanhemmat harjoittelevat kuorojensa kanssa tai kilpailevat maailmalla.

Kirjan tarinat ovat arkisia havaintoja, jotka varmaankin lähettävät latvialaiset lukijat nostalgiamatkoille. Tarinoissa mainitut sedät ja tädit lienevät kuuluisia latvialaisia, mutta eivät minulle sanoneet mitään. Tunnistan kyllä hyvin ystävistamme samanlaisen sosiaalisuuden, kun joukolla kokoonnutaan viettämään juhannusta tai ihan vaan istumaan iltaa. Aikoinaan oli puutetta monesta, mutta vieraanvaraisuudesta ei koskaan!

Oma lapsuuteni Suomessa on ollut toki yltäkylläisempää, mutta oli hauska huomata ihan samojakin juttuja. Minäkin olen ainoa lapsi ja viettänyt kesiä mummin kanssa mökillä – tunnelma ja kukkienkastelut olivat hyvin samankaltaisia. Soittelin myös huvikseni Neiti Ajalle ja muistan kun sain ensimmäiset tukkapampulat lettinauhojen sijaan. Aivan kuten Ulsiks.

Kirja kuvaa lapsuutta ja aikakautta, tässä järjestyksessä. Tarina on kirjoitettu kaikkitietävän kertojan äänellä ja Ulsiks on päähahmo. Inguna Ula Cepite on lastenkirjailija ja kerrontatyyli on sen mukainen. Minä olisin päästänyt Ulsiksen itsensä kertomaan tarinaa, mutta esipuheesta ymmärsin, että kertojan voi kuvitella myös suojelusenkelinä liihottavaksi mummiksi.

Lukisin mielelläni latvialaista nykykaunokirjallisuutta, joten toivon suomalaisten kustantajien löytävän lisää kiinnostavia teoksia suomennettavaksi. Lukulistallani on bestselleriksi mainittu Nora Ikstenan Soviet Milk, joka myös on naisten tarina 1970-80-luvuilla Neuvosto-Latviassa.

Tänään 18.11.2018 onnittelen 100-vuotista Latviaa!

Tässä juhlistetaan Latvian itsenäisyyspäivää latvialaisten käsityöläisten kanssa Martin markkinoilla 18.11.2017.

Latvian 100-juhlavuosi otettiin vastaan ystävien parissa Riiassa 1.1.2018.

Lue myös

– tarina Riian hienosta uudesta kansalliskirjastosta, klik.

– tarina Neuvosto-Viron ajalta Ilmar Taskan Pobeda 1946, klik.

– tarina Virosta 2000-luvulta Andrei Ivanovin Kourallinen tomua, klik.

  • Inguna Ula Cepite
  • Ulsiks, Neuvosto-Latvian lapsi
  • Paperiporo, 2018
  • Ulsiks, 2017
  • ISBN 978-952-68646-3-1

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *