Paavo Rintala: Sissiluutnantti – aikansa kohuteos (Ylen 101 kirjaa / vuosi 1963)

Kirjabloggarit ovat mukana Ylen Kirjojen Suomi -kokonaisuudessa, johon on poimittu 101 kirjaa, yksi jokaiselta Suomen itsenäisyyden vuodelta. Valittuja kirjoja nostetaan Ylen ohjelmissa ja teemasivustolla ja me bloggarit kirjoitamme jokaisesta kirjasta blogijutun. Kirjabloggareiden arvonnassa minulle osui sarjan aloittanut Ilkka Remeksen Kiirastuli (2016) ja Paavo Rintalan Sissiluutnantti (1963).

Kuva otettu Lottamuseossa, Tuusulassa.

Sissiluutnantti oli aikansa kohuteos ja siksi loistava valinta vuodelle 1963. Minä olen kirjan ilmestyessä ollut 2-vuotias, joten minulla ei ollut mitään omaa käsitystä kirjan maineesta. Kyselin vanhemmilta tuttaviltani kohusta ja heidän mielessään päällimmäisenä oli, että Rintala kuvasi lottia halventavasti eikä arvostanut sotilaiden taistelua Suomen itsenäisyyden puolesta.

Lähdin lukemaan kirjaa enempiä taustoja selvittämättä, halusin kokea, miltä teksti tuntuu nyt, 54 vuotta julkaisun jälkeen.

Sissiluutnantin minä-kertoja on luutnantti Erkki Takala, vähän päälle kaksikymppinen teologian ylioppilas, joka toimii sissiryhmän vetäjänä. Hänen porukkansa on erikoisryhmä, he menevät läpi rintamalinjan vihollisen selustaan tekemään täsmäiskuja. He ovat taistelukenttien jamesbondeja, ovat poissa päiviä ja viikkoja ”on a mission”. He hoitavat vaarallisimmat erikoishommat, joissa hengenmeno on joka hetki odotettavissa. Kun muut eivät kykene, niin sissit hoitavat. Ymmärrettävästi he ovat suurimpia sankareita palattuaan retkiltään. Pomot taputtelevat selkään, viina virtaa ja naiset lakoavat.

Sodanaikainen leimasin. Kuva otettu Lottamuseossa.

Sissiluutnantin tarina käynnistyy erään paluun kuvauksella jatkosodan viimeisenä kesänä vuonna 1944. Ollaan Vienan Karjalassa eli Laatokan pohjoispuolella aivan etulinjan tuntumassa. Eräs sissiryhmän mies, Saastamoinen, ei rauhoitu ennen kuin hänet pannaan köysiin. Hän on saanut ”taudin eli tappajien umpisuolentulehduksen”, josta harvoin toivutaan.

Se on sairautta. Siihen saattaa sairastua meikäläinen, joka on harhaillut nälässä ja väsymyksessä, ripulissa ja sääskien syötävänä kolme ja puoli viikkoa jossakin Muurmannin radan ja Vienanmeren välillä. Meikäläiset näkevät, kun kaveri saa taudin: ensin on mies hermostunut ja juro, sitten se alkaa tavallisesti höpistä itsekseen. Seuraava vaihe on se, että se luulee omia naapureiksi ja alkaa ampua.”

Muu joukkue lähtee saunomaan ja sitten juhliin messiin. Ei tosin niin upeaan messiin kuin Karhumäellä kuuluu olevan, sillä Takalan kaverit ovat kertoneet, ”että meni sinne mihin vuorokauden aikaan tahansa, aina siellä makaa joku lotta selällään.” Mutta täälläkin on paikalla upseereja, pappi, saksalaisia vieraita ja lottia, tarjolla lohta ja akvaviittia sekä hirvipaisti.

Tässä SA-kuvassa on kaksi luutnanttia. Nämä ovat tykkikomppanian (14 K.) upseereita komentopaikan luona (kuvituskuva).

Messissä keskustelu kääntyy menetettyyn kukkulaan, joka pitää vallata venäläisiltä takaisin. Muutama kerta on yritetty, mutta epäonnistuttu. Silti taas ollaan menossa samalla taktiikalla, mikä Takalan mielestä on järjetöntä. Sissiluutnanttia voikin lukea johtamisen kannalta. Sodan johto on kaukana, eikä etulinjassa nähdä käskyjen merkityksellisyyttä. Mitä väliä, kenelle yksi kukkula kuuluu, miksi tapattaa ketään kukkulan vuoksi, kun etulinjan voisi siirtää pari kilometriä taaemmas, perääntyä paremmin puolustettavaan maastoon? Takalan miksi-kysymyksiin ei tule perusteltuja vastauksia ja hän ennustaa, että maasikojen (Takalan käyttämä nimitys ei-sisseistä) suunnitelma kukkulan valtaamiseksi ei tule toimimaan ja odottaa, että pieleen menneen yrityksen jälkeen hänen sissiryhmänsä joutuu senkin hoitamaan. Näin käy.

Kun tehtävä annetaan Takalan ryhmälle, he suunnittelevat ja valmistautuvat huolella. Takala ymmärtää, miten saa ryhmänsä mukaan hankkeeseen. Hän pitää omiensa puolta, johtaa tavoitteita kohti. Ryhmän jäsenistä muutamat tulevat vähän tutummiksi, etenkin saamelainen Uula-Andaras, jonka erityislaatuisuus tunnustetaan. Sissiryhmäläiset ovat ammattitappajia, jotka ovat jo kauan sitten lopettaneet ruumiiden laskemisen. He harjoittelevat, simuloivat kukkulan valtausta ja harjoittelevat jälleen. Ryhmä luottaa Takalan johtajuuteen ja tekee kellontarkasti, mitä on sovittu. Ja he onnistuvat.

SA-kuvassa rynnäkkökäsky on annettu. Maastoa hyväksi käyttäen keinotekoisen savun suojassa hyökätään vihollisen asemien kimppuun ja vallataan sen hallussa ollut maastokohta (kuvituskuva).

Takala teologian miehenä hakeutuu komppanian papin puheille. He puhuvat kaartelematta, he ovat jutelleet usein. Kun pappi haluaa lähteä mukaan kukkulan valloitukseen, Takala toteaa:

Me olemme laillistettuja ja tunnustettuja murhamiehiä. Jos te tulette mukaan, te muututte yhdeksi meistä. Ajatelkaa sitä.”

Pitkin tarinaa Takala pohtii asioita. Jos hän selviää hengissä, hän aikoo hakea uudelleen opiskelustipendiä ja valmistuttuaan palata pohjoiseen kaupunkiin, todennäköisesti papiksi. Äiti asuu siellä. Mutta ei hän usko selviävänsä ja lukijana on helppo yhtyä ajatukseen. Takala etenee kuin hallittua amok-juoksua. Hän tappaa ja selviytyy, mutta onnistumisen hetkelläkään mikään ei tunnu miltään. Juhlilla ei ole merkitystä, naiset eivät sytytä parittelua enempää, usko ei tuo rauhaa.

Kun Takala menee kukkulan valloituksen jälkeen armeijakunnan komentajan järjestämiin juhliin, hän tapaa siellä sivistyneen kenraalin, joka juttelee Augustinuksesta, Pascalista ja predestinaatio-opista. Koko kirjan ajan kaikki sissiryhmän ulkopuoliset ovat Takalan mielestä olleet idiootteja, maasikoja ja TK-alkoholisteja. Nyt kenraali tekee häneen vaikutuksen:

Minä vähän ihmettelin. Olin luullut häntä ihan muuksi. Ja kun ajattelin, että armeijakuntaa johti mies, joka näki selvästi ja ymmärsi näkemänsä todellisuuden, minä aloin vähän käsittää, millä tasolla tämä korpisodankäynti oikein tapahtui. Se oli moniselitteisempää kuin minä olin osannut edes kuvitella.”

Uusien tehtävien välissä on hetki rauhallisempaa, jolloin pidetään leiriä ja kalastellaan. Silloin ollaan kuin mikä tahansa miesporukka, vitsaillaan ja kilpaillaan suurimmalla kalasaaliilla.  Seuraavaksi heidän pitää siepata venäläinen vanki. Mikään sotamies ei kelpaa, vaan natsoja pitää olla enemmän, jotta suomalaiset voivat näyttää häntä ylemmilleen. Tehtävän aikana Takalan esimies Kokkonen tekee päätöksen päästää vanki vapauteen, sillä hän näkee venäläisen samanlaisena perheenisänä kuin hän itse on. Yhtäkkiä vihollisesta on tullut Kokkoselle ihminen.

Lopulta leikki loppuu. Sissiryhmä hajoitetaan ja Takala muiden muassa tuntee suurta pettymystä. Asemasota juoksuhaudoissa ei ole sissien juttu. Kun lopulta rauha tulee, hän ei usko, ei ole innoissaan. Hän vakuuttaa ryhmäläisilleen, että vielä tulee uusi sota.

Pojat, älkää välittäkö…tulee uusi sota. Tulee, niin. Vielä tulee… Tehdään rauha ja odotetaan… kaksikymmentä, korkeintaan, mutta mitä väliä vuosista… meitä tarvitaan…

Mistä voi löytää äärirajoilla käynnin vastaavuuden rauhan aikana siviilissä?

15 Divisioonan kenttälottia. (SA-kuvituskuva)

Kohuainekset

Väinö Linnan Tuntematon sotilas ilmestyi yhdeksän vuotta aiemmin kuin Sissiluutnantti. Jos Tuntematonta pidettiin realistisena kuvauksena, niin Sissiluutnantti on mielestäni oikein sopiva teos samaan ketjuun. Kun etäisyyttä on yli 50 vuotta, niin en lukenut Sissiluutnanttia sodan koko kuvana, vaan tapahtumina, jotka ovat voineet olla kuvatun kaltaisia jossain sissiryhmässä, jossain messissä ja joidenkin lottien osalta.

Enää ei kohauta se, että sotilaat usean vuoden rintamalla olon jälkeen ovat uupuneita, sotimisen merkityksen kadottaneita. Sota on mennyt niin ihon alle, että sissit eivät näe enää elämällään muuta vaihtoehtoa. Kotia ei ole, kuolemaa ei ole, on vain tehtävä ja tauko, tehtävä ja tauko, ammattimiehiä työssään. Ihan samanlaisia tuntoja on vaikka viime vuonna ilmestyneessä Chris Cleaven Sodassa ja rakkaudessa.

Enää ei kohauta sekään, että rintamalla olleilla lotilla ja sotilailla oli suhteita. Nuoria ihmisiä poikkeusolosuhteissa, kuoleman hengittäessä aamutuulessa. Kirjassa Takala ei rakastelele, ei harrasta seksiä, vaan parittelee passiivisessa ja aktiivisessa roolissa lottien kanssa. Sitä ei paheksuttu, vaan sitä, että nuoria lottia kuvataan aktiivisina viettelijöinä. Tästä nousi sellainen kohu, että kymmenet upseerit vaativat boikotoimaan Rintalaa, Otavaa ja ties ketä asiaan liittyvää.

Haastattelin naapurin Kirstiä Oksjärvellä 9.7.2017

Kävin haastattelemassa kesämökkinaapuriamme, 93-vuotiasta Kirsti Solavia, joka toimi ensin pikkulottana ja sitten Salmin apteekissa, Laatokan pohjoisrannalla, aivan rajalla aina juhannukseen 1944 asti. Hänen ystävättäriään oli lottina niin kotirintamalla kuin sota-alueellakin. Kirstin mukaan se oli rankkaa vapaaehtoistyötä, esimerkiksi veren kuljetusta ja ruumiiden pesemistä.

Sissiluutnantin kuvaus tuntui epäreilulta. Voi olla, että oli suhteitakin, mutta ei siinä mittakaavassa kuin Rintala kuvaa. Siihen aikaan me nuoret tytöt olimme melko tynnyreissä kasvaneita.”

Vierailin myös Lottamuseossa Tuusulassa. Sieltä löytyi seinätaulu:

Lottamuseon seinätaulu.

Sissiluutnantti on vetävä, hyvin kirjoitettu teos. Mitään kohua se ei enää saisi aikaiseksi, keskustelua ehkä. Se nostaa vahvasti sotaan turtumisen, moraalisen rappion ja heikon johtajuuden teemoja, jotka ovat taatusti yleismaailmallisia tuntemuksia kaikissa sotatilanteissa. Omana aikanaan sen sodanvastaisuus varmasti loukkasi heitä, jotka olivat itse olleet rintamalla. Ikään kuin heidän tekojaan ei olisi arvostettu. Ikään kuin Suomen itsenäisyyden säilyttämisellä ei olisi ollut merkitystä. Sillä oli ja on.

Minulle kirja toimi myös hyvänä muistutuksena, että ilman sissejä, lottia ja muita Suomea puolustaneita, en ehkä bloggaisi Ylen kampanjassa nimeltään 101 itsenäisyyden ajan kirjaa! Syvä kiitos!

Kävin Sissiluutnantin kanssa Lottamuseossa 11.7.2017.

  • Suosittelen lämpimästi vierailua Lottamuseossa Tuusulassa. Mielenkiintoinen, interaktiivinen ja monipuolisesti Lotta Svärd -organisaation toimintaa esittelevä museo, joka on Museokortti-kohde.
  • Ylen sivustolta voit lukea Sissiluutnantin e-kirjana ja tutustua muuhun Sissiluutnanttiin liittyvään materiaaliin mm. Katja Ketun haastatteluihin.
Lue myös muut Kirsin Book Clubin bloggaukset Ylen 101 Kirjaa -sarjassa:
Sekä Suomi 100 -teemaan liittyen:
  • Paavo Rintala
  • Sissiluutnantti
  • Otava, 1963
Kommentit
  1. Airi Vilhunen Airi Vilhunen
    • Kirsi Ranin Kirsi Ranin
  2. Margit/Tarukirja
    • Kirsi Ranin Kirsi Ranin
  3. Minna Vuo-Cho
    • Kirsi Ranin Kirsi Ranin
  4. Tiina / kirjaluotsi
    • Kirsi Ranin Kirsi Ranin
  5. Katriina
    • Kirsi Ranin Kirsi Ranin
  6. Hanna/Hannan kirjokansi
    • Kirsi Ranin Kirsi Ranin
  7. Tuulevin lukublogi
    • Kirsi Ranin Kirsi Ranin
  8. Marika Oksa (@MarikaOksa)
    • Kirsi Ranin Kirsi Ranin
  9. Maija
    • Kirsi Ranin Kirsi Ranin
  10. Amma
    • Kirsi Ranin Kirsi Ranin
  11. Arja
    • Kirsi Ranin Kirsi Ranin
  12. Pihi nainen

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *