Pauliina Vanhatalo: Keskivaikea vuosi – saako äiti haluta olla yksin?

Täähän tekstiä

Kirjailija Pauliina Vanhatalo hakeutuu maaliskuussa 2014 psykiatrin vastaanotolle saadakseen lausunnon, jonka hän tarvitsee Kirjailijaliiton järjestämää kuntoutuskurssia varten. Jokavuotinen kaamosmasennus ei ole hellittänyt kuten yleensä ja kirjoittaminen ei suju. Hän poistuu vastaanotolta diagnoosin, keskivaikea masennus, ja masennuslääkkeet saaneena. Lääkäri on suositellut myös terapiaa, mutta sitä Pauliina ei halua. Hän alkaa pitää päiväkirjaa mielialoistaan ja tuntemuksistaan. Syntyy Keskivaikea vuosi – muistiinpanoja masennuksesta.

Kahdenkymmenen vuoden fiktion kehittelemisen jälkeen on kai lupa kirjoittaa hetki omaksi terapiakseen.

Pauliina kokee epäonnistuneensa äitinä. Hän ei koe olevansa hyvä, oikeanlainen äiti. Hän rakastaa lapsiaan, mutta tuskin kestää yhtä iltapäivää kaksin heidän kanssaan. Viikonlopun pituinen yksinolo lasten kanssa saa hänet melkein paniikkiin.

Tunne äitinä epäonnistumisesta ei ole ainoa syy Vanhatalon masennukseen. Hän kokee myös epäonnistuneensa kirjailijana tai ainakaan hänestä ei ole tullut sitä menestynyttä ja palkittua kirjailijaa, joksi hän halusi ja jona muutkin hänet halusivat nähdä.

Olisi ollut helpompaa epäonnistua äitinä, jos olisin menestynyt kirjailijana. Ja olisi ollut helpompaa epäonnistua kirjailijana, jos olisin kokenut olevani hyvä äiti.

Vähäinen tekijä masennuksen puhkeamisessa ei ole myöskään vanha puutalo, jonka Vanhatalo ja hänen miehensä ovat hankkineet hetken mielijohteesta. Talo vaatii remontoimista, rahaa remonttiin, ja remonttimiehet kuormittavat kirjailijaa kun tämä haluaisi olla rauhassa. Talon remontointi myös rajoittaa aviomiehen mahdollisuutta olla lasten kanssa.

Vanhatalo on kympin tyttö, tai oikeastaan kymppiplussan tyttö, kouluhyvä ja tunnollinen suorittaja, jonka ylioppilastodistuksessa on ensimmäisen kerran ennätysmäärä, yhdeksän laudaturia.  Hänestä tehdään lehtiin juttuja ja haastatellaan tv-uutisiin. Ja valitaan Vuoden Peräpohjalaiseksi. Hänelle povataan suurta tulevaisuutta.

Maaliskuussa 2014 , kolmenkymmenenviiden vuoden iässä ja masennuslääkkeiden vaikutuksen alaisena , väsyttyäni turhiin pyrkimyksiin ja liian suuriin haaveisiin, annan itselleni viimein luvan lakata odottamasta menestystä ja vaatimasta sitä itseltäni. Alan ajatella, että omat tai muiden fantasiat itsestäni eivät olisi varmaankaan voineet toteutua koskaan, olisi minusta sitten tullut kuinka arvostettu kirjailija tahansa. Toiveita oli liikaa eivätkä ne sopineet yhteen.

Introvertti äiti, Vanhatalo löysi vanhemmuudelleen nimen ja netistä myös kohtalotovereita. Löytyy muitakin äitejä, joiden on vaikea yhdistää äitiyden vaatimaa läsnäoloa lasten kanssa haluun olla yksin ja rauhassa.

Miksi introverttius ja äitiys näyttävät sopivan niin paljon huonommin yhteen kuin introverttius ja isän rooli? Onko kyse siitä, että pohjimmiltaan tunnustetaan monia hyviä tapoja olla isä mutta vain yksi malli hyvään äitiyteen?

Mutta ei Vanhatalo mikään hirviöäiti ole. Hän rakastaa lapsiaan, tekee parhaansa jaksaakseen leikkiä heidän kanssaan, sietääkseen lasten ääntä ja elämää ympärillään. Sämpyläntuoksuinen äitikin hän osaa olla. Masentuneena ei kuitenkaan aina jaksa, ja läpi kirjan kulkee Vanhatalon kiitollisuus aviomiehelleen, joka kantaa suurimman vastuun lapsista ja perheestä, ja mikä tärkeintä, jaksaa ymmärtää ja kannustaa vaimoaan, joka itse kokee, että hänen, siis Pauliinan, kanssa on mahdotonta elää.

 

Pauliina Vanhatalo kertoi kirjastaan S&S:n bloggareille järjestämässä kirjallisessa salongissa

Pauliina Vanhatalo kertoi kirjastaan S&S:n bloggareille järjestämässä kirjallisessa illassa.

Vanhatalo on tarttunut tärkeään aiheeseen, vaikka tuntuukin että masennuksesta on viime vuosina kirjoitettu riittämiin. Keskivaikean vuoden kustantajan S&S:n bloggareille järjestämässä kirjallisessa salongissa Pauliina Vanhatalo kertoi kirjansa saamasta vastaanotosta. ”Olen kirjoittanut kahdeksan kirjaa ennen tätä, eikä yksikään ole synnyttänyt samanlaista palautteiden virtaa kuin Keskivaikea vuosi. Olen saanut päivittäin viestejä, Facebookissa, sähköpostissa, satunnaisia puhelinsoittoja. Ihmiset kiittävät kirjasta ja kertovat itsestään: ’Olet ollut minun pääni sisällä.’ ’Löysin itseni.’ Palaute on lämmittävää, mutta samalla ihmisten tarinat jäävät mieleen pyörimään”, Pauliina kertoi. ”En halua masennusasiantuntijaksi.”

Mutta miksi hän tällä kertaa halusi kertoa suoraan itsensä kautta, eikä fiktiona, kuten aikaisemmin? Pauliina kertoi, että hän on kiinnostunut non-fiktiosta, varsinkin amerikkalaisesta, mutta on aina ajatellut ettei hänen elämänsä ole kiinnostavaa kirjan aiheeksi. ”Fiktio ei nyt käynyt mielessänikään. Fiktio on aina lähtenyt kiinnostuksesta johonkin ilmiöön, halusta tehdä taustatyötä. Olin myös huonossa työkunnossa, en pystynyt kirjoittamaan fiktiota. Oli helpompaa vain raportoida.”

Keskivaikea vuosi ei ole synkkä tai masentava kirja, ja alkuun jopa ihmettelin, miten voi olla niin nautittavaa lukea kirjaa masennuksesta. Selitys on yksinkertainen, Pauliina Vanhatalo on erinomainen kirjoittaja, hänen tekstinsä on kirkasta ja sopiva määrä itseironiaa estää kirjan aiheen kääntymisen itseään vastaan. Kirjaa voikin suositella vaikkapa kaikille liian tunnollisesti äidin rooliodotuksiin suhtautuville pienten lasten äideille.

Keskivaikea vuosi ei ole varsinainen selviytymiskirja eikä ohjekirja, vaikka Vanhatalo kokeilee muitakin parannusoppeja kuin masennuslääkkeitä. Enemmänkin se on tarina siitä, miten oppia elämään taipumustensa, tässä tapauksessa masennustaipumuksensa, ja ominaisuuksiensa, esim. introverttiyden kanssa.  Miten oppia elämään itsensä kanssa.

Keskivaikeaa vuotta kirjoittaessaan Pauliina Vanhatalo kirjoitti, kuntouduttuaan taas kirjoituskykyiseksi, myös romaaniaan Pitkä valotusaika, joka oli Runeberg-palkintoehdokkaana. Se on hänen viides omalla nimellä kirjoittama romaaninsa. Pseudonimellä Veera Vaahtera hän kirjoittaa kevyitä viihdekirjoja.

”Tämän kirjan kirjoittaminen oli erityinen prosessi, en usko että kirjoitan toista vastaavaa lähiaikoina”, Pauliina totesi S&S:n kirjallisessa illassa.

 

Omistuskirjoitus

  • Pauliina Vanhatalo
  • Keskivaikea vuosi
  • S&S, 2016
  • ISBN 978-951-52-3780-4

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *