Riitta Kylänpää: Pentti Linkola – ihminen ja legenda, tietokirjallisuuden Finlandia-voittaja

Riitta Kylänpää on kirjoittanut Pentti Linkolan elämäkerran. Kirja nimeltään Pentti Linkola – ihminen ja legenda sai vuoden 2017 Tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon.

Kirsin Book Clubin Airi ja Kirsi viettivät alkuvuoden teoksen äänikirjaversion parissa. Molemmat kuuntelivat kirjaa auto- ja bussimatkoillaan eli monessa pienessä pätkässä, sillä äänikirjan pituus on kokonaisuudessaan 19 h 35 min. Teoksen lukee erinomaisen hyvin Pertti Koivula.

Kirsi: Ilman Finlandia-palkintoa en olisi kirjaan tutustunut, sillä koin tietäväni Pentti Linkolan maailmanlopun julistuksesta aivan riittävästi. Muistan nähneeni hänet kerran Akateemisen kohtaamispaikalla ja hämmästelin silloin kymmenien ihmisten jonoa, jotka jonottivat saadakseen häneltä signeerauksen. En ollut kuvitellut, että hän oli niin suosittu. Jono eteni tavattoman hitaasti, sillä kaikilla tuntui olevan Linkolalle jotain sanottavaa. Riitta Kylänpään kirja olikin minulle valtaisan informatiivinen sekä Pentti Linkolan fanaattisuudesta että hänen yhteyksistään.

Mikä sinulle jäi kirjasta päällimmäisenä mieleen?

Airi: Minäkin koin Linkolan elämäkerran ilmestyessä, että en edes halua lukea henkilöstä, joka on ladellut sellaisia rasistisia ja nihilistisia ajatuksia kuin Linkola. Tietokirjallisuuden Finlandia-palkinto kuitenkin jo herätti kiinnostuksen ja lisäksi kuuntelin Riitta Kylänpäätä Siltala-kustantamon kirjallisessa illassa. Sen jälkeen olinkin valmis kannattamaan kirjaa toisen, tietokirjallisuuteen keskittyvän  lukupiirini helmikuun kirjaksi. Eivät ajatukseni Linkolasta ole ristiriidattomia lukemisen, siis kuuntelemisen jälkeenkään, mutta olen iloinen että kirjan luin.

Melkeinpä kiinnostavinta kirjassa ovat alun lapsuus- ja nuoruusvuosien kuvaukset. Ne kuvaavat hyvin Linkolan perheen kaltaisen sivistyneistön elämää ja helsinkiläistä koulumaailmaa. Isän varhainen kuolema on ollut iso henkinen ja taloudellinen tragedia perheelle. Melkein liikuttavaa, mutta hyvin aikuisen Pentin ehdottomuutta ennakoivaa ovat hänen keräilyharrastuksensa. Erityisesti mieleen on jäänyt se, miten hän keräsi kaikkea mahdollista autoihin liittyvää, mm. Elannon leipä- ja maitoautojen numeroita. Ystävän ja tulevan kirjallisuukriitikko Pekka Tarkan kanssa heitä yhdisti mm. Hämeen linjaautolinjojen ja autojen tietojen kerääminen.

Sitä en ollut tiennyt, että Pentti Linkola on ollut lähes koko ikänsä, ei vain lintubongari, vaan systemaattisesti linnuista tietoa kerännyt alan pioneeri.

Kun ensimmäiset muuttolinnut saapuivat keväällä, Pentti oli kuin pistoksissa. Hänen kaikki muut harrastuksensa jäivät, kun hän suihki pyörällään lintupaikasta toiseen.

Mikä sinut Linkolan elämäntarinassa yllätti eniten?

Kirsi: Minulle yllätys oli Linkolan tausta, josta en tiennyt entuudestaan mitään. En kuvitellut hänen olevan helsinkiläinen, saati sivistyneistöpiirien ydintä. Olin olettanut luonnonrakkauden kumpuavan maaseudun mullista tai toisaalta niin olikin, sillä Linkolan lapsuuden paratiisit olivat suvun maatilalla. Myös fanaattisuuden aste yllätti, ei niinkään ajattelun tasolla, vaan maaniselta vaikuttavan tekemisen tasolla. Kun hän heittäytyi lintujen maailmaan, mikään ei mennyt havaintojen edelle, ei uni tai ravinto. Kun kalastettiin, naama paleltui, mutta ääriolosuhteissakaan ei jääty rantaan. Suuri meriretki soutuveneellä ympäri Ahvenanmaan oli tappaa koko perheen, Pentin, Aliisa-vaimon ja tyttäret Leenan ja Mirjamin. Eikä heillä tietenkään ollut pelastusliivejä:

Kuka meidät olisi pelastanut siellä. Liivit olisivat vain pitkittäneet kuolemaa”, Linkola vastasi tuttavilleen.

Yllätys oli myös kalastajaerakoksi kuvittelemani Linkolan sosiaalisuus. He elivät kädestä suuhun kalastamalla ja silti järjestivät Helsingin piireille vuosittaisia Kurkijuhlia, monipäiväisiä biletyksiä.

Ilmeisesti hän hurmasi sekä miehiä ja naisia, vai mitä luulet, miten on selitettävissä laaja ystäväverkosto ja elämänpolun useat naiset, jotka heittäytyvät suhteeseen täysin Linkolan ehdoilla?

Airi: Minullakin oli mielikuva epäsosiaalisesta erakosta, jonka luona korkeintaan toimittajat vierailivat juttua tehdessään. Linkolalla on ollut todella laaja ystäväpiiri nuoresta lähtien. Nuoruuden tuttavapiiri on kuin läpileikkaus 1960-luvun kulttuurivaikuttajista. Auttajia riitti myös kalastukseen ja retkille kumppaniksi. Elämänkerran mukaan hänellä on kyky kiinnostua ja keskustella asioista, jotka ovat hänen vieraalleen tärkeitä. Samalla hänen valintansa ja asumismuotonsa ovat kaikessa ekologisuudessaan olleet hyvin itsekkäitä. Taloudessa tuntui selvästi olevan naisten työt ja miesten työt, sillä erotuksella että hänen naisensa ovat osallistuneet myös miesten töihin eli raskaaseen kalastukseen. Elämää helpottamassa ei kuitenkaan ollut edes juoksevaa vettä, vaikka se olisikin voitu hankkia uuteen asumukseen. Katselen tuota kirjan kansikuvan miestä ja hänen intensiivistä katsettaan. Kyllä siinä täytyy nähdä myös jonkinlaista hurmaajaa, sillä miten muuten selittyisi kaupunkilaisnaisten halu muuttaa Linkolan kumppaniksi ja apulaiseksi. Älykkyys ja kyky keskustella hurmaavat, vaikkeivät kaikki sosiaaliset taidot olisikaan kohdallaan.

Yksi Linkolan elämän naisista teki minuun erityisen vaikutuksen, hänen äitinsä Hilkka Linkola. Kirjeistä paljastuu äidin huoli pojastaan mutta myös kirjallinen lahjakkuus, jonka Pentti on varmasti juuri häneltä perinyt. Mikä hieno aineisto näissä kirjeissä on elämänkerturille ollut.

Jäikö sinulle erityisesti mieleen joku tai jotkut Linkolan mies- tai naisystävistä?

Kirsi: Minuunkin äiti teki vaikutuksen, ne hänen kirjeensä pojalleen ovat upeita. Äiti ei yrittänyt vaikuttaa, vaan tuki ja hellävaraisesti ohjasi. Joku pikkusieluisempi olisi loukkaantunut jo siitä, että Pentti kantoi äidin lahjoittaman jääkaapin pihalle, kun se ei sopinut ekologiseen elämäntyyliin. Äiti oli juuri sellainen rakkauden lähde, tuki ja turva, kuin jokainen ansaitsisi, aito Muumimamma. Toinen merkittävä nainen oli vaimo Aliisa, joka oli niin nuori avioliiton alkaessa, että ei ehkä tajunnut, mihin ryhtyi. Mutta hän ei todellakaan ollut mikään ruikuttaja, vaan taipui tavattomaan raadantaan vuosikausiksi. Aliisassa minun on vaikea hyväksyä sitä, että hän salli sen, että lapset olivat pienenä kirjan kuvauksen mukaan lähes heitteillä, kun kalastus meni tyttärien edelle.

Miehiähän kirjassa vilisee lukuisia, mutta ei minulle erottunut heistä oikein ketään erityisesti. Valokeila on niin voimakkaasti Pentti Linkolassa, että muut jäävät varjoon. Minulle ei ihan avautunut, mikä Pentin ja pikkuveli Martin suhde oli myöhemmin elämässä:

Loppua kohden veljesten yhteydenpito harveni. ”Martin loppu oli surkea, ei hän kirjoittanut silloin enää mitään.” Kerran hän lähetti Pentille laskun ”elämänsä pilaamisesta”. ”Tietysti se tuntui pahalta, mutta se saattoi olla Mapan huumoria. Kun kysyin siitä häneltä, hän ei muistanut koko tapausta.”

Samoin hämärään jäi Pentin ja tyttärien suhde heidän aikuistuttuaan. Millainen isä ja isoisä Pentti oli, olivatko tyttäret ja lapsenlapset hänelle ollenkaan tärkeitä?

Kirja antaa valtaisan tietoiskun Pentti Linkolan elämästä luonnonsuojelijana, kalastajana, ajattelijana ja kirjoittajana. Minua kiinnostivat erityisesti arjen tason tekemiset ja yhdestä asiasta olisin halunnut lukea tarkemmin eli lintujen rengastamisesta, sillä en tiedä, miten se käytännössä tapahtuu. Miten Linkola nappasi kiinni ne 70.000 lintua, jotka hän elämänsä aikana rengasti?

Olisitko sinä kaivannut jonkun Linkolan elämänalueen laajempaa avaamista?

Airi: Linkolan eri elämänalueet tulevat kirjassa käydyksi hyvin monipuolisesti läpi. Lähihistorian elämäkerroissa minua kiinnostavat aikakaudet, joista itsellä on jo jokin käsitys ja oma muistikuva, vaikkakin hatara. Linkola-elämäkerrassa kiinnostavaa oli vihreän liikkeen alkuvaiheet, joista muistin esim. Koijärven tapahtumat, mutta mitään tarkempaa en aikaisemmin tiennyt. Kirjasta on jäänyt myös mieleen, miten akateemikko Matti Kuusi ennusti 1972, että ”penttilinkolalaisuudesta” tulee seuraavaa nuorisoradikalismin muoto, ja miten Linkola äärimielipiteineen sitten myöhemmin muuttui rasitteeksi Vihreille. Kyllähän hänen mielipiteensä ja julkisuudessa lausumansa äärimmäisiä ovat olleetkin, fasistisia suorastaan:

Lehden (Iltalehti) kansiteksti 21.8.1990 huusi: ”Kalastaja Linkola Saddamille: Pelasta maapallo – tapa miljardi.” Haastattelussa Linkola siunasi kaikki sodat ja kaikki muutkin mahdolliset väestöä vähentävät toimet, kunnes maailman väkiluku lasketaan miljoonissa eikä miljardeissa. Pienetkin länsimaista kulttuuria järkyttävät tapaukset olivat hänelle tervetulleita.

Lukupiirissä keskustelimme paljon siitä, antaako Kylänpään kirja liian myötäsukaisen kuvan kohteestaan ja olisiko haastateltavina pitänyt olla ystävien lisäksi myös niitä, jotka kyseenalaistavat Linkolan ajattelun. Nythän Osmo Soininvaara taitaa olla ainoa, joka, kylläkin hyvin varovasti, kritisoi Linkolan ääriajattelua. Linkolan heitot esim. sotien hyvistä puolista näyttäytyvät äärimmäisinä provokaatioina mutta myös masentuneen mielen aiheuttamina. Linkolan ääriajattelulla on ollut myös merkittäviä puolustajia, kuten Georg Henrik von Wright. Ajatus on kai ollut, että tarvitaan hätkähdyttämistä, jotta ihmiset oikeasti tajuaisivat, millaista ekokatastrofia olemme aiheuttamassa. Mutta ovat hänen ajatteluunsa tukeutuneet myös uusfasistit. Minä en Linkolan ääriajattelua hyväksy enkä jaa, en ennen kirjan lukemista enkä sen jälkeen. Pelkiksi sammakoiksikaan hänen provosoivia heittojaan ei voi leimata, sillä on hänellä niin paljon vaikutusvaltaa tai ainakin julkisuuden tuomaa valtaa ollut. Moni on varmaan minun tavoin leimannut hänet jonkin asteen hulluksi, jolloin vaikutus on ollut vastakkainen, eli hänen oikeutettukin huolensa on mitätöity.

Miten sinä näet, onko Kylänpään kirja liian yksipuolinen?

Kirsi: Minua tekstin myötäsukaisuus ei ollenkaan haitannut, päinvastoin. Minulle elämäkerta on Pentti Linkolan tarina ja sain sen käsityksen, että häntä ei kritiikki paljon kiinnosta, joten minäkään en kirjaan sitä kaivannut. Jos haluaisin perehtyä syvällisemmin hänen tuotantoonsa, niin varmasti myös kriittiset kommentit löytyvät. Nyt minulla oli kuunnellessani mahdollisuus ajatella joko puolesta tai vastaan. Kirjan nimessä on ”ihminen ja legenda” ja minua kiinnosti enemmän ihmispuoli, sillä en ole kovin innokas nostamaan ketään jalustalle. Kirjassa oli samaa kuin urheilijoiden ja taiteilijoiden elämäkerroissa, niiden jotka ovat heittäytyneet täysillä oman uransa edistämiseen ja joille läheiset ovat olleet toisarvoisia. Jäinkin miettimään, onko Linkolan energiankäyttö ollut kaikista tarkoituksenmukaisinta, jos hänen missionsa on pelastaa luonto.

Pentti Linkola – ihminen ja legenda oli hyvä valinta Tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon voittajaksi. Se on todellinen tietojärkäle, mutta avaa taidokkaasti Linkolan henkilöä, vaikka pitääkin hienostunutta etäisyyttä. Kirja oli minusta kiinnostava ja koin se avartaneen maailmankuvaani. Ehkäpä katseeni ensi kerralla metsässä liikkuessani etsii Linkolan määrittelemiä puita, niitä joiden ympärysmitta on vähintään 150 cm, muut ovat vain taimia.

Airi: Minustakin Riitta Kylänpään kirja on Finlandiansa ansainnut, eikä Linkolan kanssa tarvitse samaa mieltä olla kaikista asioista, vaikka kirjaa lukeekin ja siitä pitää. Kylänpää on tehnyt valtavan urakan kerätessään materiaalia ja haastatellessaan Linkolaa, hänen lähipiiriään ja ystäviään. Teksti on sujuvaa, hyvin kuunneltavaa, ja varmasti myös luettevaa tekstiä. Erinomaisen hyvin kirja sopi kuunneltavaksi. Kuvia sitten kävin katsomassa e-kirjan lukuversiosta, mutta kaikkia kirjan kuvia siinä ei ollut, ehkä tekijänoikeussyistä.

Pentti Linkolasta piirtyy elämäkerrassa monipuolinen ja kiinnostava kuva, myös aikansa ja ideologiansa edustajana. Uskon, että olisimme voineet jatkaa tätä vuorokirjoittelua vaikka kuinka pitkään, koska kirjasta voi nostaa yhä lisää yksityiskohtia. Välillä kuunnellessani myös nauroin, ääneenkin, jos en bussissa ollut. Linkola ei nimittäin ole turhan tarkka ruoka- ja juomavalionsa suhteen. Kaikki kelpaa, myös kadun lätäköiden vesi, kun on kiire päästä linturetkellä eteenpäin. Eikä ensimmäiseksi tule mieleen, että ekokatastrofia saarnaava Linkola lähtisi vaimon kanssa aviokriisiä parantelemaan Kanarian saarille Seiväsmatkojen lennolla.

P.S. Luontokuvat kotialbumeistamme.


Muita blogijuttujamme elämäkerroista:

  • Riitta Kylänpää
  • Pentti Linkola - ihminen ja legenda
  • Siltala, 2017
  • ISBN 978-952-234-350-5
Kommentit
  1. Tarjuska
    • Kirsi Ranin Kirsi Ranin
  2. Tarjuska
    • Airi Vilhunen Airi Vilhunen
  3. Tarjuska

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.