Petri Tamminen: Suomen historia – pieni suuri kirja

Itsenäisen Suomen satavuotisen historian mahduttaminen noin 150 sivuun ja tekstimäärään, joka voisi vastata ehkä 50 täyttä ja täysikokoista kirjan sivua,  vaatii taitavaa kirjoittajaa ja tarinan kertojaa, ja sellainenhan Petri Tamminen on. Hänen Suomi 100 -juhlavuoden merkeissä ilmestynyt Suomen historia -kirjansa ei todellakaan ole mikään pönöttävä, kirjahyllyyn lukematta unohtuva juhlakirja. Kirjan kautta avautuu sadan vuoden historia kokoaan suurempina inhimillisinä muistoina ja sattumuksina.

Myönnettäköön, että kun kirja kustantajan lahjana heti alkuvuodesta saapui postin joukossa, availin kirjaa vähän epäuskoisena: ”Näinkö vähän tekstiä? Näinkö pieni kirja? Ettei vain ole tullut kirjoittajalle kiire ehtiä julkaista, kun juhlavuosi käynnistyi.” Väärässä taas olin.

Tammikuun Kirja vieköön -kirjallisuusillassa tapasivat vanhat koulu- ja tanhukaverit Petri Tamminen ja lukupiirimme Piia Fredrikson.

Petri Tamminen on haastatellut kirjaa varten yli 500 suomalaista, useimmiten erilaisissa ryhmätapaamisissa eri puolilla Suomea, isoissa kaupungeissa ja maaseudulla. Tarinoiden ja muistojen aikajana kattaa koko sadan vuoden matkan. Suomen historian tarinoita hyvin kuvaava on muistuma itsenäistymisvuodesta 1917. Siinä muistellaan Aino Koskista, 30-vuotiasta ompelijaa, joka rakastui paikkakunnalla linnoitustöissä olleeseen tsaarin armeijan sotilaaseen. Kun sotilasosasto syksyllä 1917 kutsuttiin kiireesti takaisin Pietariin, upseeri lupasi kirjoittaa, mutta kirjettä ei koskaan tullut.

Aino kulki metsissä ja itki. Hänen sydänsuruaan ei voinut lievittää mikään muu kuin se, että kylän naiset painelivat hänen rintojaan suurella lämpimällä silitysraudalla, eikä sekään lievittänyt paljon.

Tamminen on hienosti oivaltanut sen, että yhteinen historiamme koostuu kuitenkin aina yksittäisten ihmisten omista, ainutlaatuisista kokemuksista. Kun virallinen historiankirjoitus kertoo jatkosodan alkaneen kesällä 1941, isän sotaan lähtöä muisteleva Helka kertoo saman asian toisin sanoin:

Isä käveli maantiellä kirkolle päin, kääntyi vielä mutkassa ja heilautti kättään. Heitä jäi kotiin Savitaipaleen Monnin kylään äiti ja isoäiti ja neljä lasta. Ennen lähtöään aamuyön tunteina isä oli ajanut heinät alaniityn saarekkeilta aina maantienvieren pelloille asti.

Ja kuin tiivistyksenä sodan suuri tragedia arjen näkökulmasta:

Kamala sotia, kun on talvi ja kylmä, mutta oli sekin, että sotahommiin vaikka on heinänkorjuuaika.

Heinätöitä jatkosodan aikaan. Kuvaaja Veikko Kanninen. Kuva Museovirasto.

Isänmaallinen sotakiihko on tästä kirjasta kaukana. Mielenkiintoisia ovat mm. tarinat suomalaisista korpisotureista ja vastarinnasta:

Kun sodan jälkeen alkoi ne inkeriläisten siirrot, sattui monta kertaa, että veturiin tuli vikaa vähän ennen Vainikkalaa, korpitaipaleella. Veturinkuljettajan oli pakko pysäyttää juna sinne metsän keskelle ja ruveta korjaamaan sitä veturia.

Kirjan itsenäisyyden historia ei suinkaan ole pelkkää sotaa. On voimakas jälleenrakennuksen aika ja usko tulevaisuuteen 50-luvulla, ovat olympialaiset ja niihin saapuvat ulkomaan ihmeet, on Armi Kuusela, joka kiertää ympäri Suomea ihailtavana. On suuret urheiluvoitot ja jopa mahdottomana pidetty voitto Euroviisuissa, siirtyminen maalta kaupunkeihin ja Ruotsiin muutto. Suomen historia kertaa monesta yhteydestä tuttuja suuria suomalaisia hetkiä, mutta se ei ole rasite, päinvastoin, kirjan näkökulma on niin omanlaisensa, että kliseet ovat kaukana.

Miss Universum Armi Kuusela saapuu Töölön Pallokentälle hänen kunniakseen järjestettyyn kukkaisjuhlaan Helsingin Olympialaisten päättäjäisiltana. Kuva Olympia-kuva Oy/Museovirasto.

Kun lukija pystyy vielä lisäämään hetkiin omat muistonsa, kirjan sivut tuplaantuvat. Näihin historian tapahtumiin pystyin itse liittämään omat lapsen tai nuoren muistoni: Vuoden 1956 yleislakko, kun minusta oli mukava loikoilla päivällä poikkeuksellisesti kotona olevan isän kanssa, mutta äiti ei selvästikään ollut asiasta yhtä mielissään. Vuoden 1961 noottikriisi, kun kysyin ruokapöydässä, syttyykö nyt sota, ja vuodenvaihde 1968/1969, kun keskiolut vapautui. Tämänkin 90-luvun laman jättämän muiston tunnistan:

En muista tunnuslukuja enkä puhelinnumeroita enkä syntymäpäiviä, mutta sen muistan, että meidän asuntolainan korko oli 17,3. Siitä se laski 14,7 prosenttiin ja sitten 11,7 prosenttiin. Kun se oli 9,9 prosenttia, me pidettiin pienet juhlat.

Petri Tammiselle on ominaista hiljainen, lakoninen huumori, ja vaikkei Suomen historian tarinoita pidäkään ensi sijassa leimata humoristisiksi, kirjoittajan ominaislaatu niissä näkyy, joskus jopa naurattaen, kuten tässä 30-luvun uimaopetuksen kuvauksessa:

Uimakoulu pidettiin meillä yksipäiväisenä. Ensin pyöritettiin pari kertaa käsiä ilmassa, sitten opettaja tuli ja tarttui uimahousuista ja heitti järveen.

Olisiko väärin sanoa, että vähän tällaista uimakoulua Suomen historiakin on joskus ollut? Pärjäätkö siellä vedessä pieni maa?

 

Helsingin uimarien uimakoulun päättäjäiset 30-luvulla. Kuva Museovirasto.

Myös Kirsi luki Suomen historian ja samanlaisia ajatuksia kirja hänessäkin herätti:

Olen aivan samaa mieltä siitä, että pieni kirja osoittautui suureksi! Petri Tamminen on poiminut kansakunnan muisteloista ilmiöitä ja yksityisiä hetkiä, jotka suomalaisena lukijana tunnistaa. Olen asunut toistakymmentä vuotta ulkomailla ja tämänkaltaisista anekdooteista keskusteleminen olisi ollut vaikeaa ellei mahdotonta ulkomaalaisten tuttavien kanssa. Kirjassakin tarina siitä, miten nepalilaiselle vieraalle ei voinut kertoa, että Mika Myllylä on kuollut, vaikka juuri oltiin Lahden hiihtostadionilla.

Suomen historian jokainen tarina ei kosketa minua, mutta kaikista voisi virittää seurassa keskustelun ja moneen olisi oma näkökulma lisättäväksi. Kuinka lanko huusi vauvavatsalleni, että Suomi on voittanut maailmanmestaruuden jääkiekossa. Kuinka  tuttu mäkihyppääjä matkusti Japaniin kisoihin ja paluumatkalla pistäytyi Armi Kuuselan luona Manilassa, vaikka he eivät tunteneet entuudestaan. Mutta kun satuttiin olemaan samalla pallonpuoliskolla. Siinä se, kyllä näistä tarinoista suomalainen toisen suomalaisen tunnistaa. Hieno kirja, loistavaa lukupiiriainesta!


Lue myös:

  • Petri Tamminen
  • Suomen historia
  • Otava, 2017
  • ISBN 978-951-1-30775-4
Kommentit
  1. Reta Anna Maria
    • Avatar photo Airi Vilhunen
  2. Kaisa V
    • Avatar photo Airi Vilhunen
  3. Elina
    • Avatar photo Airi Vilhunen
  4. Omppu/Readerwhydidimarryhim
    • Avatar photo Airi Vilhunen
  5. Hande
    • Avatar photo Airi Vilhunen
  6. Tiina / Kirjaluotsi
    • Avatar photo Airi Vilhunen
  7. Amma
    • Avatar photo Airi Vilhunen
  8. Marika Oksa
    • Avatar photo Airi Vilhunen
    • Avatar photo Airi Vilhunen
  9. Elegia
    • Avatar photo Airi Vilhunen
  10. Margit
  11. Avatar photo Airi Vilhunen
  12. Veera
    • Avatar photo Airi Vilhunen
  13. Tuulevin lukublogi
    • Avatar photo Airi Vilhunen
    • Avatar photo Kirsi Ranin
  14. Maija
    • Avatar photo Airi Vilhunen
  15. Minna Vuo-Cho
    • Avatar photo Airi Vilhunen
  16. Pihi nainen
    • Avatar photo Airi Vilhunen
  17. Disa
    • Avatar photo Airi Vilhunen
  18. Avatar photo Kirsi Ranin
  19. Kirjavaras
    • Avatar photo Airi Vilhunen
  20. Niina
    • Avatar photo Kirsi Ranin
  21. Reijo Moilanen
  22. Marko Mela

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *