Pirkko Soininen: Ellen – Firenze, rakastettuni

Fiktiivistä päiväkirjaa lukiessa törmään samaan ongelmaan kuin kirjaan perustuvia elokuvia katsoessa. Jos on muodostanut kirjan henkilöistä oman, vahvan mielikuvansa, ohjaajan tulkintaa heistä voi olla vaikea hyväksyä. Minun oli alkuun vaikea hyväksyä Pirkko Soinisen Ellen-kirjan tulkintaa Ellen Thesleffistä. Hanna-Reetta Schreckin vahva Thesleff-elämäkerta Minä maalaan kuin jumala oli hyvin muistissani, ja sen pohjalta olin luonut mielikuvan vahvasta naistaiteilijasta. Ei Soinisen Ellenkään mikään heikko ole, mutta Ellen Thesleffin fiktiivisen Firenzen-päiväkirjan minä on kirjan alussa, 25-vuotiaana minun mielikuvaani verrattuna kovin tyttömäisen huudahteleva rebelliksi mieltämääni todelliseen Elleniin verrattuna.

Mutta tällainen ajattelu on tietysti kohtuutonta kirjaa kohtaan. Se on itsenäinen teos, ja kuten Pirkko Soininen kiitoksissaan selvästi esittää, kirjailijan luoma fiktiivinen maailma:

Ellenin kirjeet ja päiväkirjat innoittivat minua suuresti, mutta tässä kirjassa kaikki sanat ovat minun, samoin kuin Ellenin ajatukset, tunteet, mielipiteet, toiveet ja unelmat. Olen pyrkinyt eläytymään ihailemani taiteilijan persoonaan niin hyvin kuin se säilyneiden dokumenttien ja tutkimuskirjallisuuden valossa on ollut mahdollista. [–] Kirjan makrotason tapahtumat ovat oikeita, mutta mikrotasolla olen luonut oman todellisuuteni.

Ellenin päiväkirjamerkinnät kattavat todellisen Ellenin Firenzessä viettämät  eripituiset jaksot vuosien 1894 ja 1939 välillä. Firenze on hänen kaupunkinsa ja rakastettunsa. Sieltä hän löytää valon ja vapauden, ja ne saavat hänet palaamaan tähän taiteen mekkaan yhä uudelleen. Oleskelut ovat pitkiä, vaikka kesäksi Ellen palaakin mielellään Suomeen ja toiseen hänelle rakkaaseen paikkaan, Muroleeseen. Joinakin vuosina Firenzeen matkasi melkein koko Thesleffiin perhe, äiti ja siskot Gerda ja Thyra. Velikin viihtyy Italiassa oman perheensä kanssa. Gerda-siskosta, keraamikosta ja nykytermillä fysioterapeutista, tulee Ellenin uskollinen seuralainen myös Firenzen matkojen loppuun asti.

27. syyskuuta 1906. Gerdan kanssa täällä. Minun rakas Firenzeni, miten hirvittävän ikävä minulla oli tänne. Melkein fyysisesti paha olo. Mutta heti kun astuin junasta, se helpotti. Kuin jokin taakka olisi nostettu harteiltani ja olisin kohonnut ilmaan.

Päiväkirjojen keskiössä on taiteilijan työ, päivät jolloin kaikki sujuu hienosti, mutta myös epäilyt ja vaikeudet. Firenzessä taiteilija voi viettää aikaansa suurten mestareiden kanssa ja ihailla sekä kopioida esim. Fra Angelicon freskoja San Marcon luostarissa. Myös moni suomalainen taiteilijaystävä on Firenzessä, läheisimpinä Magnus (Enckell) ja Beda (Stjernschantz).

16. maaliskuuta 1905. Päätän luonnostella itseni, pitkästä aikaa. Minut, Ellen Thesleffin, maanpakolaisen ja taiteilijan, siskon ja tyttären. Naisen. Paljaana. Sivellin ilman rehellisyyttä on vain helise tiuku.

Jokaiselle Ellenin lukijalle suosittelen tutustumista vähintään googlaten Thesleffin elämäkertatietoihin ja hänen maalauksiinsa. Ilman jonkinlaista käsitystä Thesleffin töistä Soinisen kirja jää torsoksi. Kaikista mieluiten kuitenkin suosittelen Hanna-Leena Schreckin Thesleff-elämäkerran lukemista. Siinä on myös kattava kuvaliite taiteilijan upeista töistä. Kuvien kautta päiväkirjamerkinnät muuttuvat eläviksi.

Ellenin rakastettu ja elämänikäinen ystävä oli englantilainen teatteriteoreetikko Gordon Craig, originelli taiteilija ja naistenmies. Soinisen tulkinnassa kyse on ainakin Ellenin puolelta äkillisestä rakastumisesta ja hurmaantumisesta, jota kirjan Ellen kuvaa itsekin ”höpsönä”. Viisaasti Soininen jättää lukijan pääteltäväksi, miten yksipuolista rakastuminen oli ja oliko kyse myös seksuaalisuhteesta. Ellen kuvaa myös Gordon Creigin ympärillä pyörinyttä dekadenssia yhteisöä, mutta paljon enemmän olisi voinut saada irti sekä siitä että muustakin Firenzen  mielenkiintoisesta taiteilijayhteisöstä.

13. maaliskuuta 1907. Olen tavannut hämmentävän ihmisen, teatteritaiteilija Gordon Craigin. Meidät esiteltiin toisillemme Reininghausissa eilen illalla ja olen siitä lähtien ollut poissa tolaltani. Käteni vapisevat, kun yritän maalata. Edes leipä ei mene kurkusta alas.

Pirkko Soinisen kieli on kaunista ja sitä lukee mielellään. Hän kuvaa kirjassa hyvin Ellenin taiteilijuutta, mutta jotakin jään kaipaamaan, vielä syvemmälle Elleniin kaivautumista. Ajoittain kirjan Ellen myös raportoi tapahtumia, ei niin kuin omalle päiväkirjalleen vaan niin kuin romaanin lukijalle. Schreckin elämäkerran lukeneelle Ellen kuitenkin palauttaa mieleen paljon yksityiskohtia Thesleffin elämästä.

Ensi vuonna Ellen Thesleffin syntymästä on 150 vuotta, ja ainakin Helsingin taidemuseo HAM juhlistaa vuotta Thesleff-näyttelyllä syksyllä 2019. Mielenkiintoisesti jo nyt on ollut varsinainen Ellen Thesleff -kirjojen buumi. Tässä linkit kahteen muuhun Thesleff-kirjaan:

Hanna-Reetta Schreck: Minä maalaan kuin jumala

Kati Tervo: Iltalaulaja

Kirsi kuvasi Pirkko Soinisen rikosillassa, jossa esillä oli kirjailijan uusin teos, yhdessä Eppu Nuotion kanssa kirjoittettu Sakset tyynyn alla.

Tämä juttu osallistuu Tuijata-blogin #taiteilijaromaani-haasteeseen.

  • Pirkko Soininen
  • Ellen
  • WSOY, 2018
  • ISBN 978-951-0-42864-1

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.