Renée Knight: Kenenkään ei pitänyt tietää -menestystrilleri

Kenenkään ei pitänyt tietää ilmestyi 5.1.2016.

Kenenkään ei pitänyt tietää ilmestyi 5.1.2016.

Renée Knightin esikoistrillerin, Kenenkään ei pitänyt tietää, aloitus on painajaismainen: Catherine löytää yöpöydältään oman elämänsä suljetuimmasta salaisuudesta kertovan romaanin. Kenenkään elävän ei pitänyt tietää salaisuudesta, jota hän on kantanut 20 vuotta!

Knight lopetti työnsä tv-dokumentaarien tekijänä 12 vuotta sitten ja perhearjen pyörittämisen lisäksi vetäytyi päivittäin Lontoon esikaupungin pihanperällä olevaan mökkiinsä kirjoittamaan. Kirjoittaminen eteni takkuisasti ja työ oli yksinäistä. Hänen ensimmäinen kustantajille lähettämänsä käsikirjoitus tuli kaikilta paluupostissa takaisin. Hän teki asennetarkistuksen ja päätti jatkaa intohimoista kirjoittamista välittämättä siitä, menestyisikö tai toisiko se hänelle rahaa. Sinnikkyyden tuloksena syntyi Kenenkään ei pitänyt tietää, jota brittilehdistössä verrataan muun muassa huikeasti myyneeseen Nainen junassa -romaaniin. Suburban noir -genressä on isot rahat liikkeellä, sillä Renéekin sai kirjastaan noin puoli miljoonaa puntaa ennakkona. Nyt käännösoikeudet on myyty ainakin 25 maahan ja elokuvaoikeudet Hollywoodiin.

Renée Knight / kuvaaja Colin Hutton / saatu Curtis Brown 2015 - oikeudet selvitetty

Renée Knight / kuvaaja Colin Hutton / saatu Curtis Brown 2015 – oikeudet selvitetty

Kenenkään ei pitänyt tietää -kirjan asetelma vie ajatukset jopa paranormaaleihin ilmiöihin. Niihin ei onneksi kuitenkaan jouduta turvautumaan, vaan tapahtumat avataan lukijalle maanläheisesti kuin sipulia kuorittaisiin. Kerros kerrokselta sävyt muuttuvat, eikä kaikki todellakaan ole sitä miltä alussa näyttää.

Mitä tekee ihmiselle katkeruus, entä sokea rakkaus? Tai salaisuuden kantaminen yksin? Mitä on hyvä äitiys? Mistä pahuus syntyy? Lukija johdatetaan peruskysymysten äärelle samalla kun tapahtumat etenevät niin menneisyyden kerronnassa kuin nykyhetkessäkin. Henkilöiden kuva muuntuu tarinan edetessä niin, etten pysty samaistumaan kehenkään. Seuraan tarinan kuljetusta, ja mielenkiintoni nousee metatasolle ”miten tämä viedään kunnialla loppuun?” Vasta toissijaisesti olen kiinnostunut siitä, mitä näille ihmisille tapahtuu.

Viimeisen sivun luettuani oloni on vähän uupunut. Kun oikein mikään ei sitten ollutkaan niin kuin alussa näytti, herää jo epäilys että olen lukijana alkuun tehnyt omia tulkintojani. Ja juuri näinhän jännitys tehdään, luomalla mielikuvia ja paljastamalla palaset vähitellen.

Kenenkään ei pitänyt tietää on taitavasti mutta hieman karrikoidusti rakennettu tarina, joka mustista sävyistään huolimatta lupaa eloon jääneille paremman tulevaisuuden. Minut se kuitenkin jätti hieman kylmäksi. Olisin mielelläni heittäytynyt kirjan sisään, nyt jäin sivusta seuraajaksi, vaikka kirja maailmalla menestyykin.

Kirsin Book Club sai Otavalta ennakkokappaleen, kiitos!

  • Renée Knight
  • Kenenkään ei pitänyt tietää
  • Otava , 2016
  • Disclaimer, suomentanut Arto Schroderus, 2015
  • ISBN 9789511295334
Kommentit
  1. Tuija

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *