Riikka Pulkkinen: Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän

Kengät Kate Spade ja Bruno Magli.

Kengät Kate Spade ja Bruno Magli.

Kirsin Book Club luki kesäkuussa 2011 yhdessä Riikka Pulkkisen Finlandia-ehdokkaan nimeltään Totta. Minusta se oli erittäin taidokas ja puhutteleva romaani. Olen siteerannut siitä seuraavaa lausetta useissa onnittelukorteissa:

-Nainen tarvitsee elämässään kahta asiaa: huumoria ja punaiset korkokengät, äiti sanoi. -Tohtorintutkinto on hyväksi, muttei ole välttämätön.

Riikka Pulkkisen uusimmassa, 2014 ilmestyneestä Iiris Lempivaaran levoton ja raskas sydän -romaanissa on jälleen korkokenkiä ja chic lit -genren mukaisesti myös huumoria. Iiriksellä on 29 paria kenkiä, yhdet enemmän kuin ikävuosia. Myös punaiset korkokengät vilahtavat, nimittäin naapurin 85-vuotiaalla Marja-Leenalla, Iiriksen rakkausvalmentajalla.

Minä en lukenut Iiris Lempivaaraa, vaan kuuntelin sen äänikirjana. Nyt oli löytynyt aivan täydellinen lukija tähän kirjaan,  huippuhienoa työtä Leena Pöysti! Vaikka ääni oli Leenan, niin näin edessäni Iiriksenä Riikka Pulkkisen sellaisena kuin hän oli Helsinki Litin Literary Death Matchin tuomarina keväällä 2015, hieman epävarman oloisena, tottumattomasti englantia puhuen, mutta suloisena ja sitä nokkelampana mitä pidemmälle ilta eteni.

© Otava/Jouni Harala

Riikka Pulkkinen © Otava/Jouni Harala

Minulla oli siis sekä ääni että kuva Iiriksestä ja kuinka soveliasta, että teksti eteni koko ajan aivan kuin Iiris olisi oikeasti puhunut. Useammassa kohdassa Iiris ikäänkuin puhutteli kuulijaa: ”Kerron teille nyt, miten ensin opin sanomaan ei ja sitten löysin kyllän.” Lainaus on muistinvarainen, ei eksakti, sillä se harmi äänikirjassa on, etenkin kun kuuntelee autoa ajaessa, että loistavat irralliset lauseet jäävät tallentamatta. Valitettavaa erityisesti Iiris Lempivaaran tapauksessa, sillä Riikka on taitavien lauseiden mestari. Kirja pursuaa aforismiainesta, sellaista, joihin kuvaksi liitetään joku kirjan kannen kaltainen piirretty naiskuva ja mieluiten pinkkinä.

Minä miellän chic litin brittiläisen kepeäksi ja sydämentykytystä herättäväksi ajanvietteeksi, tyyliin suosikkini Sophie Kinsellan Undomestic Goddess. Sattumukset ovat hymyilyttäviä ja sydämellistä. Miehet ovat haluttavia ja salaperäisiä.

iiris

Mutta Iiris Lempivaara on tyypillinen suomalainen eli vastuuntuntoinen, järkevä ja vähän kuitenkin tosikko. Ei hänestä saa Bridget Jonesia tai Becky Bloomwoodia, vaikka hänellä onkin hiihtohousut jalassa ja hätäsuklaat työpöydän laatikossa.

Tarinassa on paljon elämänviisautta – enkä nyt tarkoita niitä lainauksia Kauniista ja rohkeista – joka miellytti minua. Paljon sellaista naisen itsetuntoon liittyvää, jonka toivoisi olevan aktiivisemmin mielessä ja teoissa naisen iästä riippumatta. Kirjassa se kerrotaan vauva-Fifille ja siitä keskustellaan Marja-Liisan kanssa.

Tarinakaan ei ole selkeää chic litiä, sillä Iiriksen haku kohdistuu enemmän oman itsensä löytämiseen, tai paremminkin sen oman kyllän ja ein löytämiseen, kuin Prinssi Rohkean tunnistamiseen. Miehiä kirjassa toki on, useitakin viiltäviä analyysejä erilaisista miehistä! Iiriksen viettämä ilta Lauttasaaressa täydellisen miehen kanssa oli riemullisen todentuntuinen, hullaantuminen dokumentaristiin pisti nyökyttelemään ja kuultu on sellaisistakin, joiden nappiin tarttuu naisen huivi. Eniten puhutaan Aleksista, joka on jättänyt Iiriksen ja joka sitten soutaa ja huopaa. Minuun hän ei valitettavasti ollenkaan vedonnut, joten odottelin koko ajan, että milloin se oikea sankari hyppää kehiin. Ei hypännyt, mutta myönnän, että Iriksen ja Elinan vakoilukeikka oli kuin omasta päiväkirjasta menneiltä vuosilta.

Joissan kohdissa seliteltiin paljon, otettiin lajityyppiin nähden turhan filosofinen ja osoittelevan opettavainen ote. Tuntui, että Riikan oli vaikea pysyä kevyessä moodissa, etenkin kirjan loppua kohden edettäessä. Ziot ja Pura Lopezit ovat vain muisto, kun irrotellaan tyttöterapiaan tai jonotetaan terveysasemalla. Mutta ehkä se sallitaan, kun se taitaa olla niin kirjailijalle kuin suomalaisille lukijoillekin tutumpaa.

Alle kolmekymppinen ystäväni oli lukenut lukupiirissään Iiris Lempivaaran ja puuskahti, että kirja oli todella huono, eikä hän voinut ymmärtää, miksi se oli kirjoitettu. Minä puolestani voin ymmärtää. Kuvittelen Riikan halunneen kokeilla erilaista tyyliä ja viedä aiemmin käsittelemiään naisteemoja kepeämpään maastoon. Mutta sanansaattaja elää hänessä vahvempana kuin viihdyttäjä ja nyt jäätiin häilymään tavoitteettomaan välitilaan.

Pidin Riikan Raja- ja Totta-kirjoista paljon enemmän, mutta kyllä tämäkin minua viehätti. Keskustelin mielessäni oikein mielelläni Iiris Lempivaaran / Riikka Pulkkisen kanssa naisen elämästä, kun kuunnellessani huristelin Helsingin liikenteessä, Museokadulla tai Bulevardilla tai katsoessani Lauttasaaren sillalta, missä se kahlattava pique-nique -luoto onkaan.

Suosittelen Iiris Lempivaaran levotonta ja painavaa sydäntä etenkin äänikirjana ja kasvutarinana. Romantiikan nälkään kannattaa valita joku toinen, vaikkapa Marian Keyes.


Juttu on osa kirjabloggareiden naistenviikkotempausta, josta voit lukea lisää tästä. Onnittelemme tänään Riikka Pulkkista, Riikka Ala-Harjaa ja Riikka Peloa nimppareiden johdosta. Olkoon päivässänne yhtä paljon kuplivaa ja suklaata kuin Iiriksen terapiamuodossa!

11700779_10153083281372998_3739830004237527742_o

  • Riikka Pulkkinen
  • Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydä
  • Otava, 2014
  • ISBN 9789511280521
Kommentit
  1. Tuijata
  2. Marile
  3. Päivi

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.