Riina Katajavuori, Wenla Männistö

Wenla Männistö_kansi7

Jo oli aikakin kumpulalaisen lukea Riina Katajavuoren Wenla Männistö. Mutta oliko jo aika panna Kiven Seitsemän veljestä ”tehosekoittimeen ja siirtää nykypäivään”, siitä en ennen lukemista ollut varma.

Kirja oli syksystä odottanut vuoroaan, mutta huolimatta kovinkin tutuista tapahtumapaikoista olin aikaillut ja siirtänyt kirjan aloittamista. Nyt kirja on taas kovin ajankohtainen, sillä tällä viikolla on saanut ensi-iltansa Kansallisteatterissa Wenla Männistöön perustuva Alli Jukolan tarina monologinäytelmänä.

Kirjan tapahtumapaikat ovat kotikyläni maisemia. Wenla Männistö asuu Intiankadun ja Kymintien kulmassa valkoisessa kaksikerroksisessa kerrostalossa, jonka kulmahuoneistosta hän tarkkailee Allastien ja Intiankadun kulmassa punaisessa puutalossa asuvia Juko Brosseja, Jusaa, Tommia, Aapoa, Simppaa, Late-Lowria, Timiä ja Eppua. Pojilla on yhteensä kolme isää ja kaksi äitiä, joista se kaikille pojille tärkein äiti Alli on kuollut mutta seuraa rakkaitten poikiensa toilailuja pilven reunalta, ja samalla myös Wenlaa, ”isätöntä tyttöä kukkeimmassa iässään”.

Kumpula on luonteva tapahtumapaikka kirjalle, sillä naapurikylä on Toukola ja siellä ovat Toukolan pojat, Jukolan veljesten viholliset. Tässä kirjassa Toukolasta tulevat myös pahistytöt, sillä Wenla Männistössä tytöille sattuu siinä kuin pojillekin. Katajavuori on kiepsauttanut näkökulmansa vahvasti tyttöihin ja naisiin, jotka ovat paitsi olevia ja tulevia äitejä myös vahvasti naisia ja seksuaalisia olentoja.

Turhaan olinkin aikaillut kirjaan tarttumista ja kuvitellut lopputulosta joksikin keinotekoiseksi tekopirstsakaksi nuoria lukijoita klassikon pariin houkuttelevaksi opukseksi. Wenla Männistö on aivan oma itsenäinen teoksensa, jonka henkilöiden ja tapahtumapaikkojen nimillä ja joillakin yksittäisillä tapahtumillakin on yhteyttä Kiven klassikkoon.

Riina Katajavuori on kirjoittanut leikittelevän irtonaisen kirjan.

Riina Katajavuori on kirjoittanut leikittelevän irtonaisen kirjan.

Katajavuoren teksti on yhtä ilotulitusta. Siinä on sekaisin dialogipätkiä, monologeja, laulun sanoja. Taustalla soi koko ajan musiikki ja ruudulla pyörivät elokuvat ja taistelupelit. Tarina on kirjoitettu näytelmän asuun samalla viitteellisellä tavalla kuin Seitsemän veljestäkin. Lukija siis tietää, kuka puhuu. Ja hyvä onkin tietää, sillä muuten voisivat ainakin tarinan äidit eli Alli, Marja (Wenlan yksinhuoltaäiti, kätilö Kätilöopistolla) ja Kajsa (Harjun saunan pesijä, viiden lapsen äiti, romanisukuinen tumma) mennä sekaisin. Kirjan henkilökaarti on mittava, kumpulalaisten joukossa puheroolin saavat myös mm. Sofia Coppola ja Anna Puu.

Juoni ei tässä kirjassa ole pääasia. Kirjailija on Kumpulan kylälehden Kumpostin haastattelussa todennut, että jos kirjassa jokin juoni on, niin se on Wenlan isän etsintä.

Vaikka näkökulma onkin tytöissä ja naisissa, heidän silmin katsomme myös isättömiä ja äidittömia poikia. Selviää poikien ongelmien syytkin.

Alakoulut yläkoulut, Jukolat jäi vähän väliä luokalle, niillä oli ADHD tai MBD tai ADD tai joku hahmotusvika tai salainen diagnoosi ehkä suurimmalla osalla ja lopuilla muuten vaan kehno karma, huono maine ja väärät veljet.

Eikä ole helppoa pojilla vieläkään. Päivät ja illat täyttää Taistelutoverien katsominen, kaljoittelu ja paskan jauhaminen, ja epämääräinen ahdistus josta ei ole helppoa puhua.

JUSA (lyö säkkiä). Joskus on vaan sellainen olo, että sisällä rämisee ja pörrää ja kihelmöi, että on pakko saada jotakin toimintaa. Vipinää. Tekee mieli karjua täysiä, tai leipoa joku tai saada aikaan joku reaktio vittu jossakin. Katkoa antenni. Hampaita kiristää ja joka paikka säpisee. Sellainen aarg-olo. Että nää huudit ahdistaa. Saatana. Mihinkään eri mahdu ja missään ei ole mitään.

Wenlallakin kihelmöi sisällä, on kihelmöinyt jo pienestä. Tyttö on täynnä halua ja hyrinää ja imee Jukolan poikia puoleensa, ainakin useimpia seitsikosta. Mutta mikään turha pissis Wenla ei ole, vaan itsenäinen ja osaava, tekee eikä meinaa, jo tarhassa missä myös Jukolan pojat olivat.

Kerran pieksin Timin tarhan pihassa oikein kunnolla, kun se oli hajoittanut mun hiekkaravintolan. Muut lapset yleensä semmoisessa tilanteessa juoksivat opettajan luo kantelemaan: ”Toi rikko mun tekemän!” Mutta minä hoidin asian itse.

Itse Wenla selvittää senkin , kuka hänen isänsä on, kun äiti Marja ei suostu kertomaan.

Kohti yhteiskuntakelpoisuutta käy näidenkin Jukolan poikien tie. Kylätilan Nurminen järkkää toimintaa bändikerhossa ja työpaikkoja ja opiskelupaikkoja alkaa löytyä. Wenla löytää sen oikean poikien joukosta, saman jonka Kivikin Wenlalle valitsi.

Nuorten etsinnän rinnalla eniten puhuttelevat kirjan äitien ajatukset. Äidit huolehtivat lapsistaan pilven reunaltakin, muistelevat menneitä miehiään ja rakkauksiaan, unelmoivat uusista tai tyytyvät nykyiseen.

ALLI. Elämälle kiitos. Sain seitsemän poikaa, kolmisen miestä, orvokkiorgasmeja kiireessä ja kantapäässä. En ole numeraalinen ihminen, mutta eronneeksi leskeksi ja leskeksi joka on eronnut ja kahdesti jätetty ja sitä paitsi vainaa voin sanoa että niitä oli. Anatomiani alaosastolla oli suotuisa ja mielikuvitukseni vitaalinen ja kiitollinen.

Myös Kansallisteatterin uusi näytelmä rajaa Katajavuoren tekstistä äidin eli Alli Jukolan tarinan. Vielä en ole näytelmää nähnyt, mutta äitienpäivän lähestyessä sitä varmasti voisi suositella katsottavaksi. Helsingin Sanomat kirjoitti näytelmästä 17.4. otsikoiden ”Alli Jukolan tarina on sympaattinen ja helppo esitys”.

Riina Katajavuori oli kertomassa Wenla Männistöstä Ella Kannisen haastattelussa Helsingin Kirjamessuilla 2014.

Riina Katajavuori oli kertomassa Wenla Männistöstä Ella Kannisen haastattelussa Helsingin Kirjamessuilla 2014.

  • Riina Katajavuori
  • Wenla Männistö
  • Tammi, 2014
  • ISBN 978-951-31-7983-0

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.