Rosa Meriläinen & Saara Särmä: Anna mennä – opas hauskempaan elämään
Kirjasyksyn ensimmäinen julkkarikutsu osui elokuiselle perjantaille. Kun saavuimme Minnan kanssa ravintola Siltaseen, oli tupa täynnä väkeä. Luvassa oli kutsun mukaan kehtaamisen ja kehumisen alkeet à la Rosa ja Saara!
Rosa on Rosa Meriläinen, räväkkänä ja suorapuheisena tunnettu entinen vihreiden kansanedustaja, kolumnisti ja kirjailija, jolta on ilmestynyt useita tietokirjoja. Viime keväänä ilmestyi toinen kaunokirja nimeltään Osteri. Omien sanojensa mukaan Rosa on ammattikehtaaja.
Saara on Saara Särmä, yhteiskuntatieteiden tohtori, joka nousi suuremman yleisön tietoisuuteen perustamalla Congrats, we have an all male panel -sivuston, jossa jaetaan kuvia päättäjä- tai asiantuntijakollegioista, joissa on vain miehiä. Sivusto on ollut melkoinen hitti!
Molemmat naiset ovat feministejä. Heidän yhteinen uusi kirjansa Anna mennä on heidän mukaansa feministinen kirja:
Meille feminismi tarkoittaa valinnanvapautta. Sitä, ettei sukupuoli rajoita tai määrää ihmisen elämää. Tasa-arvoa voi edistää monin syvällisin ja vakavahenkisin keinoin aktivismista tieteeseen, taiteeseen ja politiikkaan. Tämän kirjan menetelminä ovat kevytmielinen hekottelu ja keskenkasvuinen hihittely. Joku viisaus niissäkin piilee, lupaamme sen.
Tilaisuuden aluksi S&S:n kustannustoimittaja Johanna Laitinen kertoi, että Anna mennä on opas- ja ajattelukirja. Rosa ja Saara kehittävät kirjassa ajatusta vuorotellen eteenpäin, toinen jatkaa siitä, mihin toinen jäi, kaikkiaan 83 luvun verran.
Hieno kirja, jossa kirjoittajat näkyvät sellaisina kuin he ovat. Sitä tarvitsee jokainen tässä maailmassa.
Lavalla Rosa ja Saara keskittyivät kahteen asiaan, kehtaamiseen ja kehumiseen. He toivat esiin tuttuja kehtaamisongelmia: vaikeaa puhua rahasta ja sen vuoksi tyydytään liian pieniin palkkioihin. Kirjoitetaan ammattimaisesti ja silti arastellaan näyttää omia tekstejä muille. Yleisö komppasi, tutulta tuntuu. Me Minnan kanssa olimme hieman yllättyneitä: tämäkö on feminististä, esimerkit sopivat mielestämme kaikille.
Seuraavaksi Rosa kertoo, ettei kehdannut palauttaa Armanin kumppareita, vaikka niissä oli laatuvirhe. Tämäkin on mielestämme yleistä, harva meistä valittaa tai vaatii palvelua, vaikka tilanteita olisi. Rosa ja Saara väittävät näiden olevan naisongelmia ja ratkeavan sillä, että haistatetaan paskat patriarkaatilla. Tästä olimme eri mieltä, sillä eivätkö nämä ole ihmisongelmia, jotka eivät ratkea sukupuolten vastakkainasettelulla. Pohdimme, että nämä vievät huomion pois oikeista tasa-arvokysymyksistä kuten naisten ja miesten palkkaeroista ja miestä pätevämmän naisen sivuuttamisesta valintatilanteessa.
Kehtaamisessa oli toki myös hyvää tsemppiä, kannustusta ylittää omia nolousrajoja ja mennä epämukavuusalueelle. Yleisö toisti kuorossa: ”On parempi olla nolo kuin tylsä!”
Kehumisosuudessa puolestaan kannustettiin antamaan täsmäkehuja: ”Olet ihana, koska…” Opastettiin myös vastaamaan kehuihin, ei vähätellen, vaan toteamalla vain ”kiitos”.
Tilaisuus oli kiinnostava. Haastattelimme muutamaa nuorempaa naista ja kysyimme, puhutteliko esitys heitä. He kertoivat olevansa aktiivifeministejä ja sanoivat, että juuri näistä asioista he puhuvat paljon. Me Minnan kanssa olimme hieman ihmeissämme, sillä olimme kokeneet, että käsitellyt asiat – kehtaaminen ja kehuminen – olivat enemmän henkilön luonteeseen kuin sukupuoleen liittyviä. Mutta ehkä ei sittenkään, sillä en kehdannut tilaisuudessa mennä kysymään kansanedustaja Juhana Vartiaiselta, mitä hän piti esityksestä! Jos olisin mies, tai jos siellä olisi ollut joku naiskansanedustaja, olisinko mennyt? Ehkä siellä olikin, enkä edes tunnistanut M.O.T.
Anna mennä -kirja
Illan anti alkoi kuitenkin muhia mielessä. Feminismi selkeästi tarkoittaa tänä päivänä laajempaa kuin naisen ja miehen välistä tasa-arvoa, jota pidän itselleni itsestäänselvyytenä. Niinpä tartuin kirjaan ja saman teki Minna, tässä mietteitämme:
- Molemmat naiset osaavat kirjoittaa, teksti oli erittäin sujuvaa lukea.
- ”Tekstistä tulee hyvin selkeästi esiin, että feminismi on vapauttavaa, sukupuoli ei kirjassa rajoita mitään. Joissain jutuissa mennään silti minun hyvän käyttäytymisen standardin tuolle puolelle, sukupuolesta riippumatta.”
- Rosa omien sanojensakin mukaan turauttaa tekstiä ja hänen lukunsa ovatkin enemmän tuntemuksia ja lempeitä kommelluksia. Ei se ole niin justiinsa, kirjoittaa hän.
- Siinä myös Rosan heikkous: vaikka asiaa olisi, joskus huiskiminen on helppo argumentoida nurin.
- Saara on asiallisempi, hänen tekstinsä on – varmaan tutkijataustasta johtuen – analyyttisempää ja tiukemmin perusteltua. Hieman erilaisista tyyleistä syntyy mukava kokonaisuus.
- F-sana on niin moneen suuntaan leimautunut, monella tavalla tulkittava ja siksi liki käyttökelvoton ja poteroitunut, että olisi aika ottaa käyttöön uusi, sukupuolineutraali (!) termi. Sillä silkkaa asiaahan tasa-arvo myös tässä kirjassa on.
- Sanoista puheen ollen, ”emotionaalinen kuona” oli minulle uusi tuttavuus. Hieno ilmaisu!
- Anna mennä -kirja on opas, sitä voi selailla ja lukea luvun sieltä toisen täältä. Siitä voi hakea voimaannusta ja hupia juuri sopivina annoksina.
- Kirja tuo mieleen Jenni Pääskysaaren kirjat Tyttö sinä olet ja Poika sinä olet, joissa kirjojen nimistä huolimatta ei ole lokeroitu tyttö- tai poikarooleja.
Ai juu, kirjan kansilehdeltä löytyy myös Juhana Vartiaisen suositus:
Rosan ja Saaran feministisessä tasavallassa voivat paremmin sekä miehet että naiset.
Lue myös
- Omppu Martinin hieno blogikirjoitus Anna mennä -kirjasta.
- Feministikirjailija Caitlin Moranin Näin minusta tuli tyttö –kirja.
- Barack Obaman tuore artikkeli This Is What a Feminist Look Like.
- Rosa Meriläinen ja Saara Särmä
- Anna mennä
- S&S, 2016
- ISBN 9789515238320
Kiitos linkityksestä.
Tuosta feministi-sanasta sen verran, että Saara tässä kirjassa perusteli hyvin, että se kantaa mukanaan myös tiettyä historiaa ja sitä kaikkea työtä, jota on tasa-arvon eteen tehty. Olen hänen kanssaan hyvin samoilla linjoilla, että siksi feministi on mitä oivallisin termi, enkä näe syytä, että alettaisiin käyttää jotain muuta sanaa.
”Pohdimme, että nämä vievät huomion pois oikeista tasa-arvokysymyksistä kuten naisten ja miesten palkkaeroista ja miestä pätevämmän naisen sivuuttamisesta valintatilanteessa.”
Jos nämä ovat oikeita tasa-arvokysymyksiä, niin voin todeta, ettei kumpaakaan voida todistaa olevan edes olemassa. EU-parlamentti on päätöslauselmassaan 2008/2012(INI) määritellyt, ettei palkkavertailu ole tasa-arvoinen, jos siinä ei oteta huomioon mm. tehtyjä työtunteja tai eroja työkokemuksessa. Sellaista palkkaerolaskelmaa ei ole Suomessa vielä tehty, jossa nämä olisi huomioitu, joten palkkaeroa ei Suomessa ole todistettavasti edes olemassa.
Ei myöskään ole yhtään tutkimusta, jossa olisi osoitettu, että valintatilanteessa ei valita pätevämpää vaan sukuelinten perusteella mies.
Ehkä tämän vuoksi Meriläinen ja Särmä eivät alennu puhumaan ”oikeista tasa-arvokysymyksistä”. Siitä pointsit heille.
Pauli Sumanen
Työaika- ja palkkatutkija, eläkkeellä
Kiitos Pauli kommentistasi! Työhistoriasi perusteella olet ilmeisesti hyvin selvillä, mitä on tutkittu ja mitä ei. Minä olen yllättynyt, josko validia palkkatutkimusta ei ole tehty. Sen sijaan en ole yllättynyt, että luotettavaa pätevyystutkimusta ei ole olemassa, koska pätevyys arvotetaan niin monella subjektiivisella mittarilla. Työnhakuilmoitukessa haetaan tiettyä kokemusta ja tiettyjä ominaisuuksia, mutta valintatilanteessa paperilla tasavahvojen kandidaattien ero syntyy tunteesta. Siinä tilanteessa sukupuoli, ikä, silmien väri tai coolius tai mikä ikinä bondaava tai erottava tekijä vaikuttaa. Amatöörinä minulla on vain Ekonomiliiton palkkatilastot ja tutun naisköörin kokemukset pohjana kommentille. Minnalla HR-ammattilaisena vielä enemmän empiriaa.
Kiitos, tämä tieto oli mielenkiintoista. Ja oikeassa olet siinä, että tämänkin aihealueen keskusteluun kannattaa suunnata faktat tarkistettuna!