Saara Turunen: Sivuhenkilö – nainen sivussa ja aivan ytimessä

Saara Turunen voitti Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon vuonna 2015 teoksellaan Rakkaudenhirviö. Hän piti Helsingin Sanomille päiväkirjaa esikoiskirjavuodestaan, jonka tiivistelmä ilmestyi artikkelina syksyllä 2016. Ilmeisesti päiväkirja on ollut Saara Turusen uuden kirjan Sivuhenkilön pohjana tai ainakin artikkelissa oli jo samoja kappaleita kuin kirjassa.

Sivuhenkilön minäkertoja on kirjoittanut kirjan ja toivoo kovasti sille huomiota. Hän juo kahvia pelkistetyssä asunnossaan, pyöräilee pitkin Helsinkiä, eikä oikein saa kiinni mistään tekemisestä. Kirjan kirjoittaminen on ollut saavutus, mutta nyt se ei tunnu tuottavan sellaista iloa kuin minäkertoja, Saara Turusen oloinen nuori nainen, on olettanut. Hän etsii blogiarvioita, etenkin sellaisia, joissa nähtäisiin muutakin kuin se tyypillisin, nuoren naisen kasvutarina.

Me Airin kanssa luimme Sivuhenkilön, tässä pohdintojamme.

Kirsi: Airi, sinä kirjoitit Rakkaudenhirviöstä blogiarvion ensimmäisten joukossa. Puhuit kasvutarinasta, mutta tunnistit myös häpeän. Miltä Sivuhenkilön pohdinnat kirjan vastaanotosta sinusta kuulostavat, jännittikö lukea, onko sinun arviosi mainittu?

Airi: Kyllä jännitti. Ensimmäiseksi plarasinkin kirjan nopeasti läpi ja etsin kohtia, joissa arvioista olisi ollut puhe. Ei löytynyt viitteitä blogiimme eikä tekstiini. Sitten luin oman arvioni ja ajattelin, ettei se minusta hassumpi ollut. En ainakaan syyllistynyt sellaiseen vähättelyyn, kuten Sivuhenkilössä kuvattu Helsingin Sanomien setäkriitikko. Ylpeä olin siitä, että ennustin kirjan olevan yksi HS:n esikoispalkinnosta kilpailevia, vaikken toki voittoa osannutkaan vielä kesällä povata.

Sivuhenkilö jätti minut paljon hämillisemmäksi kuin Turusen esikoinen. Luin sen kyllä mielelläni ja tunnistin samaa kuin Rakkaudenhirviössä, mutta jotakin jäin kaipaamaan. Eikö kolmikymppisen sinkkuus- ja lapsettomuuspohdinnat puhutelleet, vaikka yhtä kaukana tai vielä kauempana omasta elämästä ja ikävaiheesta esikoiskirjankin elämä oli? Millaisiin tuntemuksiin Sivuhenkilö sinut jätti?

Kirsi: Kesti hetken, ennen kuin pääsin kirjaan sisään. Esikoiskirjailijan tuntemuksiin en niin uppoutunut, mutta innostuin siinä vaiheessa, kun Sivuhenkilön päähenkilö ryhtyy rakentamaan kuvaa mieskirjailijan elämästä. Havahduin siihen, kuinka sukupuolisesti arvottonutta oma ajatteluni saattaa olla, vaikka kuinka yrittäisin sitä välttää. Kuulin juuri eräältä bloggarilta, joka tekee tutkielmaa kirjallisuuskritiikistä, että median kirjajutuista enemmistö käsittelee miesten kirjoittamia kirjoja ja meidän bloggareiden jutut käsittelevät naisten kirjoittamia kirjoja. Painotusero on kuulemma selkeä. Sekin tuo perspektiiviä Sivuhenkilöön. Tunnelmani paranivat, mitä pidemmälle kirjaa luin. Minä ymmärsin sinkkujutut hyvin, sillä menin 34-vuotiaana naimisiin ja olin jo siinä vaiheessa ehtinyt miettiä, että perhe-elämä meni osaltani ohi. Mutta silloinkaan en ajatellut, että perhe olisi ainoa vaihtoehto ja olisin jotenkin epäonnistunut, ja samaa ajattelua on mielestäni Sivuhenkilön päähenkilölläkin. Hän ei selitä itselleen, vaan tuo näkyväksi yhteiskunnan odotuksia.

Minusta oli kiinnostavaa seurata autofiktiota, tosin siitä tuli tirkistelyn makua, kun itse oli ollut osassa tilaisuuksia ja oletti tunnistavansa henkilöiden todellisia versioita. Jäi kyllä vahva tunne, että kepeän oloisen tekstin taustalla on jotain tärkeää, mistä en ihan saa kiinni. Onko se sitä, että emme saa antaa toisten määrittää, keitä olemme, tai joudumme sivuhenkilön, objektin, rooliin? Tunnistatko sinä jotain tämän kaltaista?

Saara Hirvonen Helsingin Kirjamessuilla 2015

Airi: Sivuhenkilön arjen kuvauksessa, polkupyörän korjauksissa, siskon lasten hoitamisessa, kahvittelussa, on niin paljon tavaraa, että vie aikaa sysätä osa tavarasta sivuun ja porautua syvemmälle. Niinhän arjen elämässäkin on. Sälä peittää olennaisen. Lähdin kerimään sitä Dostojevskin Rikosta ja rangaistusta. Päähenkilö päättää lukea klassikon ja lainaa Rikoksen ja rangaistuksen.

Toivon, että se vastaisi kysymyksiini ja vapauttaisi minut tästä tyhjyydestä ja katkeruudesta, joiden valtaan tunnen joutuneeni.

Lukeminen ei suju, ja nainen alkaa kyseenlaistaa koko klassikkokäsitteen. Mistä kirjoista tule klassikkoja? Niistä, joihin viitataan useimmin. Ja useimmat ovat miesten kirjoittamia. Miesten kirjoittamia kuvauksia miehistä nainenkin huomaa lukeneensa eniten.

Ja jälleen kerran käsissäni on yksi maailman kirjallisuuden merkkiteoksista, niistä sellaisista, jotka kannattelevat koko länsimaista kulttuuria hartioillaan. Ja jälleen kerran olen saanut todistaa tuota samaa kaavaa. Mies on tehnyt asioita ja hänen vierellään on värissyt nainen, kuin kaksiulotteinen kuva, samanaikainen huora ja madonna, uhrautuva sivustakatselija, kiinnostava vain mitättömyytensä ansiosta.

Onhan reipasta ja raikasta, että esikoiskirjailija toteaa, ettei Dostojevski kuuluisikaan olla kirjallisuuden klassikkojen kaanonissa, eikä moni muukaan teos. Miehet ovat nostaneet esiin mieleisiään teoksia, niihin on viitattu ja viitataan yhä ja ne saavat klassikon kruunun. Samalla naiskirjailijoiden työt painuvat unohduksiin. Päähenkilö laatiikin oman klassikkolistansa, jolla on esim. Minna Canthin Hanna muttei Aleksis Kiven Seitsemää veljestä.

Vuoden 2015 esikoiskirjailijat Helsingin Kirjamessujen lavalla, Saara Hirvonen keskellä. Tämäkin tapahtuma on kuvattuna Sivuhenkilössä.

Arjen kuvauksista hyppään polkupyörään, jolla en olisi osannut ajatella olevan kirjassa erityistä roolia ellei Saara Turunen olisi siitä puhunut kustantajan järjestämässä  bloggari-illassa. Kirjailija kuvasi, miten pyörällä on ollut naisten kannalta iso merkitys, ja aikoinaan naisia on myös peloteltu pyörällä ajamisesta: ”Muutut rumaksi, jos pyöräilet.” Sivuhenkilössä pyörä on eräänlainen vapauden symboli ja toisaalta se antaa päähenkilölle mahdollisuuden elää vastuullista elämää. Tässä kohdin ajattelen, että olemme Saara Turusen kanssa eri ikäluokkaa. Vaikka minäkin olen nuorempana tehnyt polkupyöräretkiä ulkomaillekin, niin minulle auto on ollut vapauden symboli. Muistan vieläkin, miten hurmiollista oli kahden pienen lapsen äitinä ja vielä äitiyslomalaisena ajaa yksin aamuisessa Helsingissä. Niin että se siitä minun vastuullisuudestani.

Turunenhan on pirullisen tarkkanäköinen tai sekä pirullinen että tarkkanäköinen. Rakkaudenhirviössä vähintään hymyilytti jotkin kuvaukset perheestä ja sukujuhlista ja meistä suomalaisista. Sivuhenkilössä on myös erilaisten juhlien kuvauksia, joihin kirjailijan tarkka silmä iskee. Vaikkapa kuvaus vauvajuhlista. Löysitkö sinä Turusen tekstistä huumoria?

Kirsi: En ajatellut lukiessani, että tekstissä olisi huumoria. Siinä oli minusta sellaisen ihmisen tarkkanäköisyyttä, joka osaa katsoa ulkopuolelta ja jolla on silmää yksityiskohdille. Hymyilyttäviä nyanssit ja havainnot toki olivat, vaikkapa esikoispalkinnon roudaaminen lastenrattailla tai se ainainen musta mekko kultaraidoilla, joka taitaa tuossa meidänkin kuvassamme olla Saaran päällä. Saati kirjassa kuvattu lääkärikäynti, se oli huikeasti rakennettu!

Sivuhenkilö on mielestäni tärkeä kirja ja on käsittämättömän hienoa, miten kepeän oloisesti siinä tuodaan isoja asioita esille. Ilmeisesti kalikka on myös kolahtanut, kun Hesarin kriitikko Antti Majander koki tarpeelliseksi Sivuhenkilön julkaisun jälkeen puolustaa aikoinaan kirjoittamaansa Rakkaudenhirviön arviota.

Kenelle sinä suosittelisit Sivuhenkilöä?

Airi: Luen bloggaritapaamisen muistiinpanoistani Saara Turusen lauseen: ”Nainen näytetään niin usein hoivan kautta, että minua kiinnosti, mitä jää jäljelle jos nainen ei hoivaa ketään.” Suosittelen kirjaa kaikille meille ennen ja nyt hoivaaville, ja myös niille, joille hoivaaminen on vierasta. Tämän kirjan lukemista ei rajoita ikä eikä elämänvaihe, yhteistä kaikupohjaa löytyy ainakin naislukijoille. Tyttäreni, 6-viikkoisen vauvan äiti muuten lukee kirjaa parhaillaan, mitä nyt imetysten välillä ehtii ja jaksaa. Hän löysi kirjan suosittelemattakin.

Saara Turunen vastaili kysymyksiin kirjastaan maaliskuussa WSOY:n bloggaritapaamisessa. Erkka Mykkäsen kirja Something not good oli myös esittelyssä ja kirjailijat haastattelivat toisiaan.

Tämä juttu osallistuu Tuijata-blogin #taiteilijaromaani-haasteeseen.


Lue myös:

  • Saara Turunen
  • Sivuhenkilö
  • Tammi, 2018
  • ISBN 978-951-31-9888-6

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.