Sadie Jones: Kotiinpaluu – viiltävän kipeää

Sadie Jonesin esikoisteos ....

19-vuotias Lewis Aldridge palaa kotiin vankilasta. Vuosi on 1957 ja nuori mies on istunut kahden vuoden tuomionsa kirkon tuhopoltosta. Reilut kymmenen vuotta aikaisemmin kotiinpalaaja on ollut Lewisin isä, Gilbert Aldridge. Hän on ollut poissa pitkään, sodassa, koko Lewisin lapsuuden. Vaurioituneita, traumatisoituneita ovat molemmat kotiinpalaajat. Isä Gilbertillä ei ole keinoja näyttää tunteitaan tai käsitellä vaikeita asioita, ja niitä taitoja tarvittaisiin, kun Lewisin äiti kuolee. Lewis jää yksin, hakemaan isän hyväksyntää ja rakkautta. Isä pakenee uuteen avioliittoon nuoren Alicen kanssa.

Sadie Jonesin ensimmäinen suomennos, Ehkä rakkaus oli totta, sai minut blogijutussani harmittelemaan kirjan pitkää nimeä ja epäilemään ettei se pysyisi muistissani. Kirjoitin myös: ”Mutta kirjailijan nimi onneksi pysyy, ja odotan lisää käännöksiä — Fallout [suomeksi Ehkä rakkaus oli totta]on Jonesin neljäs romaani, mutta vasta ensimmäinen suomeksi ilmestynyt.” Muistan oikeinkin hyvin Ehkä rakkaus oli totta -kirjan nimen, sillä palasin siihen mielessäni monta kertaa lukemisen jälkeen, ja lisäsin vuoden lopussa jopa arvioni tähtiä, koska kirja oli alkanut koko ajan tuntua paremmalta. Heti tämän vuoden tammikuussa ilmestyi suomeksi toinen Sadie Jonesin kirja suomennettuna, nyt esikoisteos The Outcast Kotiinpaluu-nimisenä. Käännösvauhtia varmasti nopeutti Ehkä rakkaus oli totta -kirjan saama hyvä vastaanotto.

Kotiinpaluun tapahtumapaikka on Waterford, englantilainen ”nukkumalähiö”, pikkukaupunki tai oikeastaan kylä junamatkan päässä Lontoosta. Kylän perheet ovat hyvin toimeentulevia, tosiaan sunnuntaisin kirkossa ja yhteisillä lounailla ja juhlissa tapaavia. Näiden ”parempien perheiden” julkisivu näyttää moitteettomalta, mutta tudortyylisen talon juhlien jälkeinen ääni on ”kiljahdus ja särkyvän lasin ääni, ja sen jälkeen tömähdys”. Kylän varakkaimman ja arvostetuimman miehen Dicky Carmichaelin nuorempi tytär Kit kuuntelee, miten ”Isä löi äitiä, eikä hän halunnut mennä katsomaan.” Myöhemmin osat vaihtuvat, eikä äitikään halua mennä katsomaan, miten isä vuorostaan pahoinpitelee tytärtään.

Tudortyylisen talon paksujen seinien suojissa tapahtuu kauheita asioita. Kotiinpaluun kuvaus perheväkivallasta on hyytävää, mutta valitettavan totta. Kuva David H, Creative Commons

Tudortyylisen talon paksujen seinien suojissa tapahtuu kauheita asioita. Kotiinpaluun kuvaus perheväkivallasta on hyytävää, mutta valitettavan totta. Kuva David H, Creative Commons

Kotiinpaluun motoksi sopisi Tolstoin Anna Kareninan kuuluisa alku: ”Kaikki onnelliset perheet muistuttavat toisiaan, jokainen onneton perhe on onneton omalla tavallaan.” Kirjassa on viittaus Anna Kareninaan, kun pikku Kit kertoo Lewisille lukevansa Anna Kareninaa. Kirja on tuttu myös Lewisille, joka toisessa kohtauksessa lukee Dostojevskin Rikosta ja rangaistusta. Sekin antaa tulkintakehystä Jonesin kirjalle.

Kirjan alkuperäisnimi The Outcast kääntyy suomeksi hylkiöksi. Lewis on kylän hylkiöksi leimaama kirkon polttaja. Kit Carmichael on perheensä hylkiö, josta tulee Lewisin ainoa todellinen ymmärtäjä. Kylän itseriittoisen ja tekopyhän seurapiirin näkökulmasta eräänlainen hylkiö on myös äitipuoli Alice. Jokainen hylkiö etsii rakkautta ja hyväksyntää, Lewis erityisesti isänsä, Alice Lewisin. Kit selviytyy kai sittenkin parhaiten.

Lewis etsii poispääsyä tuskastaan satuttamalla itseään. Kipu vie unohdukseen ja helpottaa hetkeksi. Ensimmäiset kokemukset hänellä on jo lapsena, lomamatkalla isän ja Alicen kanssa.

Aluksi hänen jalkoihinsa sattui vain silloin kun hän seisoi hiekassa ja vähän sen jälkeen, mutta myöhemmin kipu alkoi kestää pidempään, ja hän tunsi jälkikäteen poltetta jopa vielä tuntikausien päästä. Kipu muistutti häntä siitä miten hän oli ollut läsnä ja tuntenut yhteyttä olinpaikkaansa, sen sijaan että olisi ollut vain turta ja yksin ajatuksissaan, niin kuin suurimman osan ajasta tunsi olevansa.

Pelkkä kuuma hiekka ei enää myöhemmin riitä ja Lewis hakee kipua ja sitä kautta helpotusta viiltelemällä itseään.

Lavastin provokatiivisesti juttuni avainkuvaan Kotiinpaluun viereen PIMM’S-pullon ja ginipullon. Kyllä, näistäkin on kirjassa kysymys. Waterfordin porvarillisessa pysähtyneisyydessä alkoholi maistuu ja helpottaa kotona turhautuvien vaimojen elämäntuskaa. Lewis tottuu turruttamaan itsensä ginillä jo 14-vuotiaana.

Hän tarttui pulloon ja joi lisää, ja hän jopa hymyili. Sillä hetkellä hän tiesi tehneensä löydön. Hän tiesi löytäneensä jotakin, mikä auttaa.

PIMM’S on perienglantilainen kesäisten puutarhajuhlien ja poolokisojen juoma. Lasi PIMM’Siä kädessä ja muutama jo juotuna Alice odottaa miestään töistä kotiin. Lewis selviää sunnuntai-iltapäivien lounaskutsuista ja perheen yhteisistä hetkistä vain jos on tarpeeksi humalassa. Muut eivät sulkeutuneen pojan humalatilaa välttämättä huomaa. Alkoholi myös paljastaa:

Gilbert ja Alice olivat usein illalla jo joka tapauksessa melko humalassa, minkä vuoksi ne eivät olleet yhtä pahoja kuin lounaat tai aamiaiset. Mutta joskus humalatila olikin kaikista pahinta – silloin kaikki pinnanalainen nousi näkyviin.

 

Sadie Jones on alunperin käsikirjoittaja. Hän on itse muokannut Kotiinpaluu-kirjansa kaksiosaisen tv-sarjan käsikirjoitukseksi. BBC esitti sarjan viime kesänä.

Sadie Jones on alunperin käsikirjoittaja. Hän on itse muokannut Kotiinpaluu-kirjansa kaksiosaisen tv-sarjan käsikirjoitukseksi. BBC esitti sarjan viime kesänä.

Sadie Jones on taitava kertoja, ja Kotiinpaluun kipeys viiltävää. Lukiessani huomasin joskus pidättäväni hengitystä odottaessani, mitä tapahtuu. Vaikka asetelmat ovat kärjistyneitä ja henkilöhahmoistakin moni luokiteltavissa hyviksi tai pahoiksi, tarina koskettaa syvästi ja aidosti. Miksi yhteisö nielee ja salaa toisen väkivallan ja ajaa toisen väkivaltaisiin, epätoivoisiin  tekoihin, on yksi kirjan kysymyksistä. Lewisille ainoa vaihtoehto on paljastaa yhteisön valheellisuus.

Jones kirjoittaa hyvin visuaalisesti. Lukijan edessä on koko englantilaisen kylän elämä, kuumat kesäpäivät ja lasten leikit, äidin ja pojan yhteiset retket, talot ja huoneet, joissa palvelijat kattavat pöydän kristalleilla ja vievät vieraille varatut lautaset pois perhesalaisuuksien paljastuttua ja idyllin pirstoutuessa, ainakin ohimeneväksi ajaksi.

Kotiinpaluun kansitekstin mainoslauseessa kirjaa verrataan Ian McEwanin Sovitukseen. McEwan on ehdottomia suosikkejani, ja Kotiinpaluun ja Sovituksen tunnelmissa voi nähdä yhteistä, ainakin ylemmän keskiluokan ”hillitty charmi”, joka rikotaan. Mutta kyllä Sadie Jones selviää aivan omin avuin ilman viitauksia muihin kirjoittajiin.

Kotiinpaluu. pienennetty

Kirjan sain kustantajalta. Kiitos, Otava.

PS. Sadie Jones tulee Helsinki Lit -kirjallisuustapahtumaan Helsinkiin 14.5.2016!

  • Sadie Jones
  • Kotiinpaluu
  • Otava, 2016
  • The Outcast, suomentanut Marianna Kurtto, 2008
  • ISBN 978-951-1-29496-2
Kommentit
  1. Avatar photo Kirsi Ranin
  2. Marja
  3. Avatar photo Airi Vilhunen

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *