Samanta Schweblin: Houreuni – pelastusetäisyys pettää

Kirjan nimellä on merkitystä. Samanta Schweblinin Houreuni oli minulle tästä havainnollinen esimerkki. Tiesin, että argentiinalaiskirjailija oli tulossa Helsinki Lit -kirjallisuustapahtumaan ja luin Houreunen jo hyvissä ajoin ennen festivaalia. Blogijuttu ei vain ottanut syntyäkseen. Sain lauseita ja kappaleitakin aikaiseksi, mutta kokonaisuudesta puuttui koko ajan jotakin. Mitä kirjailija oli oikeastaan halunnut kirjallaan kertoa?

Helsinki Litissä Samanta Schweblinin ja Hannele Mikaela Taivassalon keskustelussa selvisi, että kirjan alkuperäinen espanjankielinen nimi Distancia de rescate tarkoitti suomeksi pelastusetäisyyttä, termi joka toistuu kirjassa usein. Kirjan englanninkielinen käännös on saanut saman nimen kuin suomalainen: Fever Dream. Sen sijaan ruotsinkielinen käännös on uskollinen alkuperäiselle: Räddningsavstånd.

Samanta Schweblin ja Hannele Mikaela Taivassalo Helsinki Litissä.

”Pelastusetäisyyden tunnistaa jokainen, joka on äiti tai lapsi”, Schweblin totesi Litin haastattelussa. ”Se on aika, joka menee siihen, että ehdit pelastaa lapsesi uhkaavalta vaaralta.” Kirjan äiti Amanda seuraa koko ajan syrjäsilmällä pientä tytärtään Ninaa valmiina kiirehtimään tämän luokse, jos tyttö lähestyy jotakin uhkaavaa.

Pelastusetäisyys, kirjan alkuperäinen nimi oli avain teoksen tulkintaan. Ymmärrettävästi kirjailija itsekin piti enemmän itse antamastaan nimestä. Hän myös korosti, miten erilaiset lähestymiskulmat kirjaan ovat sen mukaan, valitseeko lähtökohdaksi pelastusetäisyyden tai houreunen. Olin blogijuttua kirjoittaessani haparoinut Houreuni mielessäni pääsemättä eteenpäin. Pelastusetäisyys aukaisi solmun. Aivan kuin äiti ei pysty pelastamaan lastaan eikä itseään, yhä pidemmäksi joutuu ekologinen pelastusetäisyytemme venymään. Pian kuminauhassa ei enää riitä joustoa ja se katkeaa.

Uhka ja painostava tunnelma on läsnä Houreunen alusta asti: pimeä huone, jossa kaksi henkilöä keskustelee.

Ne ovat kuin matoja.
Millaisia matoja?
Kuin matoja joka puolella.
     Poika puhuu, lausuu sanoja korvaani. Minä esitän kysymyksiä. Matoja ruumiissa, niinkö?
Niin ruumiissa.
     Kastematojako?
Ei, toisenlaisia matoja.
On pimeää, enkä näe mitään. Lakanat tuntuvat karheilta, laskostuvat allani. En pysty liikkumaan, sanon.
Matojen takia. Täytyy olla kärsivällinen ja odottaa. Ja odotellessa pitää löytää tismalleen se hetki, jolloin matoja alkaa syntyä.

Keskustelua käyvät sairaalassa kuolemaisillaan oleva Amanda, kirjan minä-kertoja ja David, Amandan vuokraaman lomatalon naapurin poika. Samanta Schweblin luki kirjansa alun Helsinki Litissä hyvin intensiivisesti ja kuiskasi Davidin osuudet dialogissa. Sekin oli minulle jonkinlainen ahaa-elämys. Olin lukenut kirjaa pintapuolisesti, koska kirja ja sen epämiellyttävä tunnelma eivät sytyttäneet minua. Davidin kysymykset tuntuivat epäuskottavilta noin 8-9-vuotiaan esittämiksi. Schweblinin lukiessa pieni, erikoinen poika muuttuikin uskottavaksi.

Samanta Schweblin lukee Houreunta Helsinki Litissä 25.5.2018

Pojan äiti Carla on kertonut Amandalle, miten poika oli sairastunut vakavasti, mutta selvinnyt, kun lähellä asuva ”vihreän talon nainen” oli ”parantanut” pojan vaihtamalla pojan sielun toiseksi.

Hän kutsui sinua ”sekasikiöksi”, pohdin myös sitä. On varmaan ankeaa olla se mikä olet, ja kaiken kukkuraksi äitisi haukkuu sinua ”sekasikiöksi”.
Olet hämmennyksissä, eikä se ole hyväksi tämän tarinan kannalta. Olen normaali poikalapsi.
Tämä ei ole normaalia, David. Täällä on pimeää, ja sinä puhut korvaani. En tiedä, onko tämä edes totta.
On, Amanda. Olen sänkysi vierellä päivystyspoliklinikalla. Aikaa on vähän, ja ennen kuin se loppuu, täytyy löytää tarkka hetki.

Tästä asetelmasta Schweblinin pienoisromaanin tarina etenee. Amanda muistelee tapahtumia syrjäisessä maalaiskylässä, mihin hän oli tullut viettääkseen lomaa yhdessä pienen tyttärensä Ninan kanssa. Jokin kylässä sairastuttaa, ei vain lapset ja aikuisetkin, vaan myös hevoset.

Schweblin kuljettaa tarinaa taitavasti ja vaikka kaikki on ei vain uhkaavaa vaan hyvin epämiellyttävää, kirjaa ei voi jättää kesken. Tarina hiipii iholle, voisi tiivistää. Kuten madot, ja niistähän kaikki lähtee. Jokin ympäristömyrkky, joka on pilannut veden, on tarinan uhkaaja. Siltä ei huolehtivainenkaan äiti pysty lastaan suojaamaan. Pelastusetäisyys äidin ja lapsen välillä venyy liian pitkäksi. Lapset muuntuvat, pysyvät ulkoisesti samoina mutta ovat sielultaan erilaisia, vaarallisia sekasikiöitä, kuten Carla väittää poikansa Davidin olevan.

Kerro lisää pelastusetäisyydestä.
Se riippuu olosuhteista. Esimerkiksi ensimmäisinä tunteina talossa halusin pitää Ninan koko ajan lähelläni. Minun täytyi tietää, montako uloskäyntiä siellä oli, koluta kaikki paikat ja varmistaa, miksi portaista kuului rasahdus. Näytin vaarallisina pitämäni kohdat Ninalle, joka ei juuri pelkää mutta on tottelevainen, ja seuraavana päivänä meitä yhdistävä näkymätön nuora hölleni, se oli toki edelleen olemassa mutta jousti, antoi meille vähän enemmän liikkumatilaa. Onko pelastusetäisyys siis tärkeä?
Hyvin tärkeä.

Samanta Schweblin on koulutukseltaan elokuvakäsikirjoittaja ja Houreunesta/Pelastusetäisyydestä on tulossa myös elokuva.

Samanta Schweblin kertoi olevansa hyvin huolissaan siitä, mitä Argentiinan pelloilla tapahtuu, kun siellä viljellään geenimanipuloitua soijaa. Hänellä oli valmiina mielessä kirjan juoni: Amanda, sairaat ihmiset, mutta hän tunsi, että tarvitsi mukaan tarinaan jotakin uutta ja yllättävää. Niin hän keksi David-pojan, jonkinlaisen mentorin, joka pakottaa Amandan keskittymään, löytämään syyn. ”Tämä ei ole tärkeää”, David toistaa, kun Amanda eksyy sivuraiteille.

Houreuni, jonka suomeksikin haluaisin nimetä Pelastusetäisyydeksi, on Schweblinin erikoisromaani. Tätä ennen hän on kirjoittanut novelleja. Hän on opiskellut yliopistossa elokuvaa ja käsikirjoittamista. Myös Houreunesta on tulossa elokuva, jonka käsikirjoitusta kirjailija on yhdessä ohjaajan, Claudia Llosan kanssa työstänyt.

Helsinki Litin koko englanninkielisen keskustelun pystyt katsomaan tästä linkistä (klik).

Lue myös juttumme tämän vuoden Helsinki Litistä (klik)

  • Samanta Schweblin
  • Houreuni
  • Like, 2018
  • Distancia de rescante, suomentanut Einari Aaltonen, 2014
  • ISBN 978-952-01-1720-7
Kommentit
  1. Arja

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.