Samuel Bjørk: Minä matkustan yksin – vahva dekkarisarjan aloitus

Norjalaisen Samuel Bjørkin ensimmäinen dekkari Minä matkustan yksin lähtee rakentumaan huolellisella henkilöhahmojen kokoamisella. Kirja on dekkarisarjan ensimmäinen osa ja sitä on jo verrattu Jo Nesbøn kirjoihin.

Henkilöt ovat mielenkiintoisia, kokenut poliisi Holger Munch, joka on ollut viimeiset kaksi vuotta siirrettynä pikkukaupunkiin, kutsutaan nyt takaisin Osloon. Taustalla erityisyksikön johtajuus, pieleen mennyt kotietsintä ja yksikön lakkautus.

Osloon palattuaan Holger haluaa vanhasta yksiköstään takaisin myös älykkään Mia Krugerin. Menneisyys on ajanut Mian yksin saareen ja itsemurhan partaalle. Vanha tiimi saadaan kuitenkin kasaan ja uutena ihmisenä siihen liittyy vielä tietokonenörtti Gabriel, joten ensimmäisen murhan selvittäminen voi alkaa.

9789511296904

Pieni tyttölapsi löydetään hirtettynä puuhun päällään uudet teetetyt nukenvaatteet ja kaulassaan lappu ”Minä matkustan yksin”. Tarina rakentuu hyvin ja kerronta on sujuvaa ja myös koukuttavaa. Juonta punotaan yhteen useasta eri kulmasta ja johtolangasta.

Björk tekee kaiken loistavasti, mutta samalla jotenkin dekkareille liiankin tavanomaisesti. Kaava on ehkä vähän liian tuttu. Kirjassa on kuitenkin paljon hyvää – hahmot ovat uskottavia ja tarina etenee sujuvasti ja lopulta kaikki todella nivoituu yhteen.

Pian toinen tyttö löytyy metsästä ja seuraavaksi uhka ulottuu jo komisario Munchin lapsenlapseen. Juoneen on hienosti ympätty yhteiskunnallisia asioita, epäilyt vanhusten hoitokodin taloudellisista hyväksikäytöistä, heitteille jätetyt veljekset ja lastensuojelu sekä epäilyttävä uskonlahko.

On mielenkiintoista miten Mian hahmo tulee kehittymään seuraavissa kirjoissa, tässä tarinassa seurattiin hyvinkin tarkasti Mian pään sisäistä taistelua omia demoneja vastaan, jotta keskittyminen tapauksen selvittämiseen ei herpaantuisi. Helppoa se ei ollut, helpottaakohan se jatkossakaan?

Samuel Björk on monilahjakkuus, joka on aikaisemmin kirjoitanut novelleja ja teatterikäsikirjoituksia sekä kääntänyt Shakespearea. Hän on myös muusikko ja musiikintekijä. Tämä kirjailija jatkaa varmasti pohjoismaisten dekkareiden menestyssarjaa ja suosittelenkin tätä teosta tämän genren ystäville.

Samuel Bjørk eli Frode Sanderfinger Øyen / kuvaaja Harald Øren / saatu Ahlander

Samuel Bjørk eli Frode Sanderfinger Øyen / kuvaaja Harald Øren / saatu Ahlander (Otavan kuvapankki)

  • Samuel Bjørk
  • Minä matkustan yksin, suom. Päivi Kivelä
  • Otava, 2016
  • Det henger en engel alene i skogen, 2013
  • ISBN 9789511296904
Kommentit
  1. Avatar photo Kirsi Ranin
  2. Elina Koota
    • Avatar photo Kirsi Ranin
      • Elina Koota
        • Avatar photo Kirsi Ranin
          • Elina Koota
  3. Sanna
    • Avatar photo Kirsi Ranin

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *