Samuel Davidkin: Esikoisten lunastus – Ruuben, Simeon, Leevi, Juuda …



Esikoisten lunastus 02Suomenjuutalaisten kiinnostava historia sai minut tarttumaan Samuel Davidkinin esikoiskirjaan Esikoisten lunastus. Varmasti vaikutti myös se, että kirjailija oli Bloggariklubilla kirjasta kertoessaan sympaattinen ja ilmeisen vakavasti kirjoittamiseen suhtautuva. Kun vielä kustantajan eli Johnny Knigan edustaja hehkutti kirjaa ja kertoi, että sitä aiotaan Lontoon kirjamessuilla tarjota myyntiin ulkomaille, uskoin että juuri tämä dekkari minun pitää lukea, vaikkein mikään dekkariharrastaja olekaan. Miten tämä esikoinen sitten lunasti odotukset, jotka sille on asetettu? Kirjoitan kiltisti: paremminkin olisi  voinut onnistua.

Aineksia kirjassa on paljon, aivan liikaa. Tarinan rungon muodostaa hasidijuutalaisten mystinen salaisuus, Helsinkiin päätynyt salainen aarre, jonka jäljillä on useampi etsijä. Kirjan päähenkilöpoliisi on Leo Asko, vähän yli kolmekymppinen poliisin rikostorjuntayksikön rikoskonstaapeli, joka haluaa tehdä ensimmäisen tutkinnan ilman etukäteistietoja, pelkkään vaistoonsa luottaen. Tapa on hidas eikä aina tuo toivottua tulosta. Tähän asti hän on saanut tämän haluamansa erityisoikeuden, mutta nyt Askon yllä heiluu säästöleikkuri, joka on viemässä häneltä työpaikan. Askon on siis syytä onnistua uudessa tehtävässä, joka vie hänet päävartioston entisiin vankiselleihin, Pyhän Kolminaisuuden kirkon pihanurkkaan ja edelleen juutalaisten entisille narinkkapaikoille.

Apurikseen uutta rikosepäilystä selvittämään Asko järjestää Daniel Janovskyn, jonka työtilanne on vielä vaikeampi kuin Askon. Hänet on siirretty rikoskonstaapelin tehtävistä toimistotehtäviin, kun hän ei ole suostunut sapattina tulemaan töihin.  Danielin tiedot ja kontaktit juutalaisena ovat tapausta selvitettäessä korvaamattomia. Salaisuuden avain on helsinkiläissynagogan vanha istumajärjestys ja sen ja muiden arvoitusten ratkomiseen tarvitaan juutalaisen uskonnon asiantuntijoita ja omaa kokemustakin. Tässä yhteydessä mukaan tulevat myös Jaakobin poikien nimet, ne jotka ainakin oma ikäluokkani on koulussa opetellut ulkoa: Ruuben, Simeon, Leevi, Juuda …

Helsingin juutalaisyhteisöön kuuluva kirjailija hyödyntää tarinassa monin tavoin juutalaisuuden normiluterilaiselle vieraita rituaaleja ja historiaa. Vaikka nämä osuudet olivatkin kirjan mielenkiintoisinta ainesta, aika ajoin päätarinan juoksutus uhkaa muuttua tietokirjamaiseksi juutalaisten tavoista ja historiasta ”luennoinniksi”.

— Jiddišiä eli juutalaissaksaa kirjoitettiin heprealaisilla kirjaimilla. Jotkut harvcat käyttävät kiletä edelleen. Suomenjuutalaiset eivät sitä juurikaan enää puhu. Jos oletetaan, että ne ovat jiddišinkielisisten sanojen etukirjaimet, niin silloin niiden merkitys on selvä. En näe muita kahteen vierekkäiseen keittiönlaatikkoon sopivia sanoja kuin milchik ja fleischik eli maitoinen ja lihainen. Juutalainen ei saisi syödä maitoa ja lihaa samaan aikaan, ja myös aterimet, joilla niitä syödään, pitäisi erottaa toisistaan. Eli yhdessä laatikossa ovat olleet maitoiset aterimet ja toisessa lihaiset.

Samuel Davidkin kertoi maaliskuussa kirjastaan Bonnierin järjestämässä tilaisuudessa.

Samuel Davidkin kertoi maaliskuussa kirjastaan Bonnierin järjestämässä tilaisuudessa.

Samuel Davidkin kertoi Bloggariklubin tilaisuudessa, että juutalaisten historia Helsingissä alkaa 1830-luvulla, ja eniten juutalaisia muutti Suomeen 1860-luvulla tsaarin sotilaina. Davidkin on tehnyt tarkkaa ennakkotutkimusta ja hän kertoi, että kirjan faktat ovat niin totta kuin mahdollista, vaikka tarina onkin fiktiivinen.

Yksi kirjan sivuteemoista on isättömyys, ja Davidkin kertoi vanhemmuuden merkityksen kiehtoneen häntä. ”Vanhemman puuttuminen jättää jäljen.” Omaa kokemusta kirjailijalla ei ole, mutta kirjassa isän puuttuminen on jättänyt jäljen Leo Askoon.

Hän käveli takaisin, ohitti Vyökadun ja Luotsikadun kulman tornin ja istuutui Markkasen auton vanhaan upottamaan penkkiin. Samalla Askon mieleen muistui,  kuinka hänen isänsä oli pari vuosikymmentä aiemmin toisinaan vienyt hänet autolla jalkapalloharjoituksiin. Nyt istuessaan Markkasen autossa hän tunsi häivähdyksen onnellisuutta, joka katosi yhtä nopeasti kuin kevätauringon lämpö. Oliko aitoa onnellisuutta edes olemassa, vai oliko se vain ohikiitävän hetken kiusantekoa? Kyllä, oli sitä olemassa, koska hän oli kokenut onnea lapsuudessaan ja nuoruudessaan. Se kaikki oli menneisyyttä, mutta tapahtunutta ja totta.

Samuel Davidkin

Kustantaja selvästi kaavailee Samuel Davidkinista uutta Helsinki-noir-kirjailijatähteä. Kuva Veikko Somerpuro.

Helsinki on kirjassa vahvasti läsnä, yhtenä tarinan päähenkilönä. Davidkin kuvaa tarkasti kadut, kulmat ja näkymät. Jokaisen kohtauksen voi sijoittaa Helsingin kartalle ja Askon jäljissä kulkea Kampista Töölöön ja Punavuoresta Kruunuhakaan. Kirjan loppupuolella paikasta toiseen kuljetaan sellaiseen tahtiin, että lukijan on vaikea pysyä kärryllä. Vähemmällä pyörityksellä olisi saatu tarinaan suurempi teho. Kirjan toinen pitkä miinus tulee ajoittain hyvinkin kankeasta kielestä.

Esikoisteos lunastus ei jää ainoaksi Leo Asko -dekkariksi. ”Monet ihmissuhteet jäävät kirjassa auki, niitä on tarkoitus syventää”, kertoi kirjailija Bloggariklubilla.

Tämä kirjoitus liittyy bloggareiden Dekkariviikkoon, ja lisää kirjoituksia dekkareista on vielä tulossa. Sasu kirjoitti aikaisemmin Fred Vargasin Hyisiä aikoja -romaanista   ja antoi sille täydet viisi tähteä. Kirjan sain kustantajalta. #dekkariviikko

dekkariviikko_logo_3

  • Samuel Davidkin
  • Esikoisten lunastus
  • Johnny Kniga, 2016
  • ISBN 978-951-0-41260-2
Kommentit
  1. Tuijata
    • Avatar photo Kirsi Ranin
  2. Tea
    • Avatar photo Airi Vilhunen

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *