Hugh Howey: Siilo – maailmanmenestys, joka tuli uniinkin

Hugh Howey Helsingin Kirjamessuilla 2013

Hugh Howey Helsingin Kirjamessuilla 2013

“Yllättäen scifi tempaisi minut ihan alkusivuilla mukaansa. Kirjailija Hugh Howey oli osannut luoda asetelman niin, että oli pakko jatkaa ja katsoa mitä puhdistajille tapahtuu!” kommentoi jäsen Eija etänä Espanjasta.

Hugh Howeyn Siilo valittiin Book Clubin helmikuun 2014 kirjaksi edellisen syksyn Kirjamessuilla. Valinta pohjautui kahteen asiaan:
1. Kirjailija Hugh Howey oli messuilla haastateltavana ja oli naisraatimme mielestä oikein söpö.
2. Emme olleet yhdessä lukeneet scifiä ja päätimme kokeilla uutta aluevaltausta.

Siilo kertoo tulevaisuuden maailmasta, jossa muutama sata vuotta aiemmin on tapahtunut amerikkalaisten aiheuttama katastrofi. Ilmakehä on myrkyttynyt elinkelvottomaksi ja jäljellä olevat ihmiset asuvat maan alla olevissa, suljetuissa yhdyskunnissa. Siilon nimi on englanniksi Wool, joka tarkoittaa pimittämistä. Kaksi muuta sarjan kirjaa ovat Shift ja Dust. Shift kertoo ajasta ennen Siiloa ja Dust ajasta jälkeen.

siilo

Hugh Howey on julkaissut kirjasarjaa useassa osassa e-kirjana. Se on ollut melkoinen menestys maailmalla! Siilon suljettu maailma oli niin tarkkaan kuvattu, että se siirtyi meistä muutaman uniinkin. Moneen otteeseen toistettiin siilon rakennetta ja teknistä toimintaa, mutta silti meille jäi epäselväksi, miten siilon yli sataan kerrokseen saatiin puhdasta hengitysilmaa, miten jätteet käsiteltiin ja miten perheellisten arki toimi. Ja miksi niillä ei ollut hissiä! Selväksi tuli, että siilomaailman tukipilarit olivat vallan kahvassa oleva IT-osasto ja energiantuotannosta vastaava koneosasto.

Aika monta sivua saa lukea, ennenkuin kirjan päähenkilö Juliette tulee toimijaksi. Hänen fyysisiä urotekojaan kuvataan yksityiskohtaisesti, mutta hänen tunne-elämänsä avaaminen jää toissijaiseksi. Juliette on sankari, joka kykenee ihmetekoihin. Annetaan ymmärtää, että Juliettea ohjaa oikeudentunto ja rakkaus, mutta käsittely jää kovin köykäiseksi: enemmän omistetaan suojapuvun yksityiskohtien kuvaamiselle kuin Julietten tunne-elämän avaamiselle. Julietten voisi nähdä hyvin ohjelmoituna robottina.

Lukukokemuksena Siilo oli ahdistava – tuntui kuin lukijanakaan en olisi saanut happea. Kovasti mietimme, mitä Hugh Howey yritti sanoa ja miksi Siilosta tuli kansainvälinen menestys. Myös näistä keskustelimme:

Siilo ei avannut käsityksiäni vallankäytöstä, diktatuurista, maailmanlopusta tai tulevaisuudesta. Mutta sitä mietin, kuinka yksipuoliselta Siilon elämä vaikutti. Mitä palveli tekstissä mainittu Romeo ja Julia -teatteriesitys? Oliko yhteiskunnassa ollenkaan taiteita? Olivatko kaikki tuottavassa työssä?”

“Scifi-neitsyys meni Siilon mukana, mutta tämän perusteella en tarttusi toiseen samankaltaiseen teokseen. Minusta Siilo muistutti Dan Brownin teoksia ilman historiaviittauksia. Henkilöt ovat vain kuoria, jotka taistelevat eteenpäin aina uuden uhan tullessa esiin.”

“Ei täysin scifiä, sillä Kiinassa on jo saasteen takia auringonlaskuja screeniltä katsottavissa. Luin kerralla loppuun. Vaikka kirjoitettu pätkissä, niin mielestäni tarina oli hyvä kokonaisuus.”

“Mitä on tulevaisuus? Scifissä aina kaikki tunkee ihmiset mehiläispesään, jossa on kova kuri. Sinänsä huvittavaa, että IT-tyypit olivat pahiksia.”

”Ällötävä, harpoin koko kirjan! Silti jäi kiinnostamaan, mitä muiden siilojen ihmisille kävi. Tuli uniini, niin ahdistavaa!”

”Ei ahdistanut. Oikeastaan aika makea ajatus, että siilo oli maan alla. Tykkään scifi-leffoista, joten vaikutti kivalta.”

”Ensimmäiseksi ihmetytti, miksi täällä ei ole hissiä? Vaikea tarttua scifiin, mutta haluan avartaa ja siinä Kirsin Book Club toimi taaskin loistavasti. Yksin en olisi lukenut.”

”Kirja on täynnä epälogisuuksia. Juosten kustu. Miten muka satavuotiaista jauhoista voisi leipoa hyvää leipää!”

”Pidän scifistä. Sen myötä voisimme oppia tekemään nyt jotain toisin, jotta tulevaisuudessa emme joutuisi kuvattuihin ankeisiin maailmoihin.”

“Kaunokirjallinen teos tämä ei ole , mutta tarina oli hyvä; varsinkin ihana loppu, joka antoi uskoa tulevaisuuteen.”

Kirsin Book Club kokoontui keskustelemaan Siilosta Bulevardille

Kirsin Book Club kokoontui keskustelemaan Siilosta Bulevardille

Kerro meille kommenttisi kirjasta, kirjailijasta tai suosittele muita scifi-kirjoja! Mikä niissä sinua viehättää?

  • Hugh Howey
  • Siilo
  • Like, 2013
  • Wool, 2011
  • ISBN 978-952-01-0987-5

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.