Tiina Raevaara: Veri joka suonissasi virtaa – ”Maailma tuntuu oudolta”

Itsensä on aika ajoin hyvä haastaa epämukavuusalueelle, myös lukijana. Scifi, fantasia, kauhu eivät ole minun genrejäni. Päätin kuitenkin altistaa itseni oudolle, ja koska Tiina Raevaara on kiitetty ja palkittu kirjailija, valitsin kesälukemiseksi hänen uuden kirjansa Veri joka suonissasi virtaa, jonka kustantaja Like minulle ystävällisesti lähetti.

Epäluuloisena aloittelin kirjaa, mutta pian yllätyin, miten hyvin teksti veti. Helsinkiin sijoittuvassa tarinassa oli riittävästi realismia ja outoutta sopivasti annosteltuna. Raevaaran kieli oli sujuvaa ja jännite piti.

Päähenkilö, Johannes Heinonen on kolmekymppinen kelloseppä ja perheenisä, jonka elämää hallitsee tumma pohjavire. Pientä perhettä, Johannesta, vaimo Hannaa ja päiväkoti-ikäistä Teoa painaa suru, jonka syyksi ilmenee esikoispoika Aaron kuolema parantumattomaan tautiin. Johanneksen elämänasenne on synkkä ja hän pelkää saastuttavansa synkällä varjollaan myös perheensä, erityisesti Hannan elämän.

Arkielämämme, kaikki se, jollaisena ihmiselämä näyttäytyy, on vain kulissia, haurasta valhetta. Kaiken takana vaalii pimeys, todellinen pahuus, mieletön rakennelma, joka koostuu kivusta, pelosta, loputtomasta kärsimyksestä. Se on ihmisen todellinen kohtalo. Jotkut pystyvät välttelemään sitä melkein loppuun asti. Minä en. Olen elänyt sen partaalla koko elämäni. Pimeys hengittää vasten kasvojani, painaa kylmät sormensa kaulalleni.

Johannesta eivät vainoa vain surulliset muistot, vaan myös jokin paljon pelottavampi:

Olio on yhä sängyssä mutta kurkistaa laidan yli minua päin. Tunnen ilmavirran, kun se yrittää imeä maailmaa sisäänsä, minua kiinni itseensä. Mustat silmät paistavat kasvojeni edessä, ne ovat täysin tyhjät, reiät jonnekin. Yritän huutaa, peräännyn pitkin lattiaa. Kyynärpääni osuu oveen. Olento nostaa päätään. Sen pää huojuu hieman, kaula on pitkä ja hento. Kuin se ei jaksaisi kannatella päätään. Ilma kohisee sen sisään. Jos ojentaisin käteni, se imeytyisi kiinni minuun. Se haluaa elämäni. Elämänvoimani.

Kirjan tapahtumat käynnistyvät, kun Johanneksen liikkeeseen saapuu sairaalloisen kalpea nuori mies, joka paljastuu liikkeen aikaisemman omistajan Teodorin sukulaispojaksi. Nuori mies on tullut Romaniasta, ja sieltä Teodorkin on kotoisin. Johanneskin päätyy lopulta Romaniaan etsimään entistä rakastettuaan Aaloa, mystiseen 4eon-instituuttiin, tutkimuslaitokseen ja sairaalaan, jossa ”rahalla saa mitä vain”, elinsiirtoja ja plastiikkakirurgisia leikkauksia. Instituutissa rakennetaan jonkinlaisia Frankensteinin hirviöitä, joiden elimet ja raajat korvataan uusilla, nuorilta ”koehenkilöiltä” poistetuilla osilla. Mutta onko tällainen muilta väkivalloin riistetyistä ehjistä osista koottu ihminen enää ihminen – minä? Siinä kirjan iso kysymys.

Romania, sen jylhä vuoristo ja siellä vanhan linnan muurien sisään rakennettu sairaala ja vankiselliä muistuttavat huoneet, vakavasta verenhukasta kärsivä nuori mies jne jne. Veri joka suonissasi virtaa lainaa mottonsa Bram Stokerin Draculasta ja antaa selvän lukuohjeen: nykyaikaan tuodusta vampyyritarinasta on kysymys.

Sen opin, että epämukavuusalueelle yrittäessään kannattaa tehdä kunnollinen reseach. En yleensä lue etukäteen arvosteluja niistä kirjoista, joista suunnittelen kirjoittavani. Nyt olisi kannattanut lukea. Vasta jälkikäteen minulle nimittäin selvisi, että Tiina Raevaaran uusin on itsenäinen osa trilogiassa, jossa kirjailija tietoisesti hyödyntää kauhukirjallisuuden klassikkojen aineksia. Dracula-viittaukset toki tulivat selväksi ilman ennakkotietoa, mutta se että Johannes on ollut jo kahden aikaisemman kirjan (Yö ei saa tulla ja Korppinaiset) henkilönä, selittää Veri joka suonissasi virtaa -teoksen kovin pintapuolisiksi jäävät sivuhenkilöt. Aalon, Ellen Sandvallin ja Johanneksen yhteydet ja tarinat on jo kerrottu aikaisemmissa osissa. Niissä varmaankin selviää myös Johanneksen isän ja isoisän tarinat, joihin uusimmassa kirjassa viitataan hyvin mystiseksi jäävällä tavalla.

Vaikka en arvosteluja etukäteen lukisikaan, kirjan takakansitekstin ja sivutaipeet kyllä luen. Olisikin ollut uutta lukijaa ajatellen kohtuullista mainita jotakin Johanneksen aikaisemmasta kirjallisesta elämästä.

Kirjan alussa minut yllättänyt imu ei kestänyt loppuun asti. Johannes on kirjan loppuosassa päätynyt 4eoniin ja lukituksi huoneeseensa, ja hänen tutkimus- ja pakoyrityksensä laitoksesta tuntuivat minusta kestävän loputtomiin. Sivu toisensa perään huohotetaan pimeissä käytävissä ja jyrkissä portaikoissa. Minua ei vallannut kauhu vaan pitkästyminen. Kömpelöiltä tuntuivat myös kerrontaratkaisut, joissa selitettiin juonen käänteitä kirjeissä tai Aalon päiväkirjamerkinnöin.

Veri joka suonissasi virtaa ei muuttanut minua kauhuromantiikan ystäväksi, mutta tyytyväinen olin, että kirjan luin. Kiehtoohan minua maaginen realismikin, miksen sitten antaisi mahdollisuutta myös jollakin toisenlaiselle oudolle.

Tiina Raevaaraa mainostetaan ”hiipivän kauhun mestariksi”. Kuva Toni Härkönen.

Tiina Raevaara on biologi, perinnöllisyystieteestä väitellyt tohtori ja tiedetoimittaja, joka kirjoittaa mm. Helsingin Sanomiin, Tiede-lehteen ja Suomen Kuvalehteen. Hänen esikoisteoksensa Eräänä päivänä tyhjä taivas ilmestyi vuonna 2008.

  • Tiina Raevaara
  • Veri joka suonissasi virtaa
  • Like, 2017
  • ISBN 978-952-01-1551-7
Kommentit
  1. Elegia

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.