Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittajan hiihtokirja – aikamatka läpi umpihangen
Heti sanon, ennen kuin joku pahoittaa mielensä, että tämä arvio on täysin puolueellinen. Minä olen syntyperäinen lahtelainen ja käynyt ainakin neljäkymmentä kertaa Salpausselän kisoissa. Olen vanhan liiton mäkihyppääjän tytär ja tunnustan kirjoittaneeni Sapporon olympialaisten tulokset vihkoon. Mielensäpahoittajan hiihtokirja kertoo sankareista, joista osan tunnen hyvin, osan ainoastaan aktiivisen talviurheilun seuraamiseni vuoksi.
Mielensäpahoittajan hiihtokirja on minulle ensimmäinen Mielensäpahoittaja. Lähtökohtaisesti en ole erityisen ihastunut konseptiin, jossa päähenkilö valittaa sillä perusteella, että kaikki oli ennen paremmin. Tuomas Kyrön luoma hahmo, tämä noin 80-vuotias jäärä, esiintyy tänä syksynä jopa kolmessa kirjassa, Mielensäpahoittajan hiihtokirja, Mielensäpahoittaja: Miehen työ ja Mielensäpahoittajan keittiössä. Mutta kansa rakastaa, sillä kaikki kolme olivat marraskuussa myydyimpien kirjojen joukossa. Hiihtokirja kaunokategoriassa ja kaksi muuta tietokirjoissa.
Kun kuulin Mielensäpahoittajan hiihtokirjasta, olin innoissani. Tuomas Kyrö kertoi mediatilaisuudessa tarinoita esimerkiksi hiihtäjä August Kiurusta, jonka lapsena tunsin kivana Aukku-setänä, jolla oli Hokki-niminen ajokoira. Siksi minä hieman mieleni pahoitin, kun saadessani kirjan kustantajalta totesin, että kirja on vain satasivuinen vihkonen, suunnilleen samankokoinen kuin ennen oli Salpausselän kisojen kisaohjelmat. Tulossa ei ollutkaan kattavaa kuvausta suomalaisesta talviurheilusta, vaan 25 erillistä Mielensäpahoittajan purkausta.
Hiihtokirjan kisojen käsittely alkaa jo Mielensäpahoittajan isän ajoista eli Lahden vuoden 1926 hiihdon maailmanmestaruuskisoista. Jutustelu etenee kronologisesti ja kirjasen lopussa on Mielensäpahoittajan epävirallinen kisaopas tuleviin Lahti 2017 -kisoihin sekä mainos Mielensäpahoittajan kisakatsomosta metsän siimeksessä. Tässä vaiheessa minä jo lämpenin, sillä minunkin mielestäni hiihtoa on hienoa seurata ladun varresta, etenkin kun samalla seuraa ”hipaisupuhelimesta” tv-kuvaa, mistä Mielensäpahoittaja tuskin olisi samaa mieltä.
Mitä pidemmälle luin, sitä enemmän tykästyin ja hymynkare nousi suupieliin. Tämä on kirja ihmisille, jotka ovat seuranneet talviurheilua. Niille, jotka tietävät, kuka on Jens Weissflog, Raisa Smetanina ja Jari Puikkonen. Juttelin Hiihtokirjasta Sami Jauhojärven valmentaja Jarmo Riskin kanssa ja hän totesi, että kirjassa yksittäinen lausekin saattaa pitää sisällään hienon tarinan, mutta pitää tietää, mihin sillä viitataan. Mutta yhdellä istumalla hän oli kirjan lukenut niinkuin minäkin.
Ps. Kyllä en tiedä minkä takia kaikilla on oikeus kutsua Jauhojärven Samia Mustiksi. Ei käytetä lempinimeä ihmisestä, jota ei tunneta, etenkään olympiavoittajasta.” s. 104.
”Luulen, että Jarin voitto auttoi emäntääkin toipumaan nopeammin, koska aina puhui kuinka kohtelias poika Puikkonen oli. Hänen puolestaan ei joutunut pelkäämään, että selviääkö kunnialla Linnan juhlista. Päätyykö lööppeihin. Ei päädy. Mitalikahveilla juodaan vain kahvetta eikä terästetä sitä tuliaislikööreillä.” s. 78.
Hiihtokirja kertoo totuuden urheilusankareistamme. Tai siis Mielensäpahoittajan totuuden ja tämän vuoksi Tuomas Kyrö syksyllä totesi, että on parempi, ettei hän tapaa kirjassaan esiintyviä urheilijoita, että fiktio säilyy. Tuomas tuntee taustat ja tarinat ja on ympännyt ne taitavasti Mielensäpahoittajan konseptiin. Osa jutuista on kevyttä nokittelua, osassa ollaan syvien tuntojen äärellä, esimerkiksi erinomaisessa tekstissä liittyen Mika Myllylään. Tuomas on itse ollut jo pikkupoikana Salpausselän kisakatsomossa, joten kaikesta tekstistä huokuu kunnioitus talviurheilua kohtaan.
Mitä pidemmälle luen, huomaan – kauhukseni – olevani samaa mieltä Mielensäpahoittajan kanssa. En nyt kaikesta, mutta aika monesta asiasta, sillä erotuksella, että minä en kuitenkaan pahoita mieltäni siitä, jos joku esimerkiksi haluaa lähettää minulle ilmaisen lipun kisoihin ja ”käristemakkaran sijasta tarjoilla sisätiloissa paahtopaistia”. Tänä vuonna MM-esikisoissa itse asiassa kävi niin, että voitin Facebook-arvonnassa VIP-paketin ja se teki mieleni todella iloiseksi!
Hiihtokirja toimii oivallisena lämmittelijänä 22. helmikuuta 2017 alkaville Lahden MM-kisoille ja siihen tarkoitukseen se lienee kirjoitettukin. Uskon, että kirja kolahtaa talvilajien seuraajille, mutta jos ei ole mitään tunnesidettä tai kiinnostusta Lahteen, hiihtoon tai mäkihyppyyn, niin parempi valita joku toinen Mielensäpahoittaja. Kisoja sen sijaan suosittelen ihan kaikille, sillä luvassa on ”Juhlakisat, joissa otetaan mukaan perinteistä parhaat ja tuodaan mukaan uutta ja yllättävää!”
Ote Mielensäpahoittajan elämän ja maastohiihdon säännöstöstä:
4. Ero syntyy ylämäessä. Elämässä, kestävyyshiihdossa ja liikemaailmassa. Se, joka jaksaa lisätä vauhtia, kun nousukulma kasvaa, voittaa. Alamäkeen huonompikin sujuttelija laskee nopeasti ja vaivatta.” s. 49
- Tuomas Kyrö
- Mielensäpahoittajan hiihtokirja
- WSOY, 2016
- ISBN 9789510421284
Tästä jutusta ei kyllä pahoittanut mieltään vähemmänkin hiihtourheilua seuraava, oli niin mainiota tekstiä, ja kuville ylimääräiset pisteet. Tosin seurasin ahkerasti lapsuudessa varsinkin mäkihyppyä, ja joulukylässä suvun miehet kirjasivat Keski-Euroopan mäkiviikon tulokset tarkasti lehtiöön. Mutta oliko kirjassa ainoa ”hiihtoteksti”, jonka muistan a´la Hellaakoski: ”Tietä käyden tien on vanki, vapaa on vain umpihanki”?
Samaa ajattelua on havaittavissa Mielensäpahoittajan kommenteissa, vaikka Hellaakoskea ei olekaan siteerattu. Umpihanki tai ainakin perinteinen hiihtotapa on Mielensäpahoittajan mielestä parempi, ja yhtenä syynä se, ettei siinä tarvitse raivata metsään moottoritien levyistä hiihtouraa. On hänen mielestään vapaassa tyylissä muitakin ongelmia kuten arvata saattaa!
Ostin tämän hiihtokaverilleni joululahjaksi. Hiihdettiin aikanaan monet kerrat se kunnon Finlandia Hämeenlinnasta Lahteen ja saatiin hikisinäkin kauniilta kisatytöltä halaus maalissa. Kerran katsottiin linja-autoaseman vastapäätä baarissa hiihdon jälkeen Nykäsen Matin syöksyä Oslon sumuun ja voittoon. Siitä ei mieltä pahoitettu vaikka hiihdon kiilaajista kyllä juttua riitti. Toivottavasti ystäväni saa hymynkareen kasvoilleen niin kuin sinäkin tässä raikkaassa kirjoituksessa.
Finlandia-hiihto oli hieno juttu! Sain yhtenä vuonna kunnian olla kuuluttamossa kannustamassa maaliintulijoita. Sekin oli pitkä urakka, joten illan viimeiset stadionille sivakoivat saivat kyllä aika hulvattomia ja monikielisiä selostuksia tiimiltämme. Mutta hauskoja ja tyyliteltyjä olivat monet pimeän ajan maalisuorasuorituksetkin!
Kyllä Mielensäpahoittaja on oiva lahja hiihtoharrastajille!
Nyt MM-kisojen aikaan oli sopiva hetki lukea tämä kirja. Mielensäpahoittaja on minulle tuttu jo aiemmista kirjoista. Mielensäpahoittajan olen nähnyt myös kesäteatterissa ja elokuvakin on tullut katsottua. Mielensäpahoittajan ”ennen kaikki oli paremmin” linja tuli esiin tässäkin kirjassa. Hiihtoa ja mäkihyppyä olen seurannut lapsesta asti ja kirja palautti mieleen 70- ja 80-luvun hiihtosankareita niin kotimaasta kuin ulkomailtakin.