Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla, osa 1 – klassikkohaaste 4

Kirjabloggareiden klassikkohaaste on mielestäni hieno keksintö ja Kirsin Book Club on ollut mukana alusta asti. Tarkoituksena on lukea joku klassikkokirja, johon ei häpeäkseen ole aiemmin tarttunut. Valinta on melko varmasti hyvä lukukokemus, sillä ei klassikkostatusta saa muut kuin kirjat, jotka ovat nousseet muita aikalaisiaan näkyvämmiksi ja jotka ovat kestäneet aikaa kymmeniä jopa satoja vuosia.

Aiemmin olemme osallistuneet seuraavilla kirjoilla:

Päätin jo syksyllä valita Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -trilogian henkilökohtaiseksi Suomi 100 -projektikseni. Loistava päätös, vaikka itse sanonkin! Olen lukenut vasta ensimmäisen osan, mutta kuinka paljon ajatuksia ja oivalluksia kirja onkaan tuonut. Olenhan minä toki nähnyt Täällä Pohjantähden alla -elokuvan muutamaankin kertaan, sen Edwin Laineen vuoden 1968 version, jossa edesmennyt appeni näyttelee selkärangatonta kirkkoherraa.

Täällä Pohjantähden alla -trilogian ensimmäinen osa vuodelta 1959. Ensipainos tuli syyskuussa, meidän kirjamme on viides painos marraskuulta, jolloin sitä oli jo painettu 80.000 kpl.

Toisaalta on väärin sanoa, että luin Täällä Pohjantähden alla, sillä etenin vuorovedolla, autossa kuuntelin Veikko Sinisalon lukemaa äänikirjaa ja kotona luin vuoden 1959 viidettä painosta. Sinisalo lukee paatoksella ja eläytyen, onhan hän näytellyt sekä Täällä Pohjantähden alla -elokuvassa että näytelmässä.

Alussa olivat suo, kuokka – ja Jussi.

Tarina alkaa 1880-luvulta, ajalta jolta en omasta suvustani tiedä mitään tarinoita. Päähenkilönä on suomalainen mies, Jussi, joka on vähäpuheinen, yksoikoinen ja valtavan tarmokas työmies. Hän raivaa pappilan mailla olevasta suosta itselleen pellot, kaataa metsästä tukit torppaansa ja raataa ja raataa, kunnes voimat vähitellen hiipuvat. Hän hoitaa hommansa pappilan torpparina mallikelpoisesti, mutta silti kirkkoherra vaimonsa painostuksesta ottaa ison osan Jussin pelloista itselleen. Sehän ei ole laitonta, sillä torppari on talollisen palkollinen, ilman omistusoikeutta maahan tai torppaan.

Jussi Koskela on raivostuttavuuksiin asti mies, joka ei puhu eikä pussaa. Lukijana kärvistelen, kun hän ei saa sanottua kirkkoherralle mitään poikkiteloista, ei puolusta itseään, ottaa vaan nöyränä vastaan yhä huononevat ehdot. Kotona hän sitten jupisee Almalle, joka ei myöskään sano Jussille vastaan, vaan mukautuu työtaakkaansa ja Jussin pihiydestä johtuvaan ainaiseen kituuttamiseen. Kammarissa on verhot ja matot lattialla, vieläpä rahaa piirongin laatikossa, mutta Jussi pitää oven lukossa.

Koskelaan syntyy kolme poikaa, jotka laitetaan töihin heti kun kynnelle kykenevät. Vanhin Akseli onkin tehty vielä sitkeämmästä aineesta kuin isänsä ja hänestä tulee kulmakunnan tehokkain työmies. Sen sijaan isän nöyryys ei ole periytynyt, vaan nuori mies puhkuu pidäteltyä uhmaa kirkkoherraa kohtaan.

Väinö Linna on kyllä taitava saamaan lukijan puolelleen. Oikein pahaa tekee, kun kirkkoherran hienosteleva rouva kiertää miestään pikkusormensa ympärille saadakseen lisätuloja Jussin raivaamasta maasta. Niin väärin!

Koko tarina avaa historiaa niin, että aloin pohtia, mihinkä luokkaan ne 1800-luvun puolella syntyneet sukulaiseni ovat oikein kuuluneet. Tiedossa on, että mummon isä oli työnjohtajana ruotsalaisella Seskarön sahalla Haaparannan edustalla, papan isä omisti Metsä-Rekolan tilan Lahdessa, toisen mummon isä oli tulkkina venäläisten varuskunnassa ja vaarin isä oli Pohjanmaalta tullut Helsinkiin työmieheksi. Miehen puolen suvussa on ollut väkeä viinatehtailijasta aktiivisiin sosialisteihin.

Sosialismi tulee Pentinkulmalle

Ensimmäisessä osassa kuvataan paljon sosialistisen herätyksen saapumista maaseudulle. Räätäli Halme on mielenkiintoinen mies kyläyhteisössä, hän hankkii tietoa tilaamalla lehtiä ja kirjoja maailmalta. Hän puhuu korukielellä ja tuo sosialismin aatteita ylevästi esille. Hänen aloitteestaan perustetaan työväenyhdistys ja rakennetaan työväentalo. Kyläläiset saapuvat tilaisuuksiin, joissa pääkohtana on torpparien aseman parantaminen. Akseli kokee vahvasti, että sosialismin avulla voidaan heidänkin raivaamansa maat saada takaisin pappilalta.

Kartanonherra ja pappilanväki kuvataan ikävinä ihmisinä, jotka eivät ollenkaan ymmärrä torpparin arkea. He eivät yksinkertaisesti ole reiluja, vaan vaativat yhä enemmän, suorastaan kohtuuttomasti ja mielivaltaisesti. Linna on valinnut esimerkkinsä tarkoitushakuisesti ja on helppo uskoa, että kuvatun kaltaiset tilanteet ovat taatusti edistäneet vastakkainasettelua. Hyvin avartavaa, sillä kyllä nämä tarinat ja asenteet ovat siirtyneet miespolvilta seuraaville. Oikein odotan, että Täällä Pohjantähden alla -ajassa edetään itsenäistymisen vuosiin ja sisällissotaan, sillä sitä juopaa tarinassa koko ajan kylvetään. Odotan siksi, että omat isovanhempani ovat olleet niin pieniä silloin, että suoraa tarinaa ei ole siirtynyt, enkä ole niin kovin monia teoksia ajasta lukenut. Kjäll Westön Där vi en gång gott (Missä kuljimme kerran) toki mielessä merkittävimpänä.

Rakkaus

Kun edetään 1900-luvun puolelle, siirrytään kerronnassa seuraavaan sukupolveen ja Akseli nousee keskiöön ja lopulta Koskelan isännäksi. Kumut maailmalta ovat kaikuneet manifesteissä ja Salinin vierailussa, mutta pääpaino tarinassa pysyy kuitenkin yksityisessä arjessa.

Akseli varttuu isän kanssa töitä tehdessä ja pappilan taksvärkissä. Koulu jää lyhyeen. Kirjan loppupuolella teini-ikäisen voimanpesän kiinnostus suuntautuu myös tyttöihin. Seurustelut ovat kiinnostavia ajankuvauksia ja jälleen alkaa miettiä, miten isoisovanhempani ovat mahtaneet toisensa löytää. Ei liene suuri juonipaljastus, kun totean, että Akseli menee lopulta naimisiin kummivanhempiensa tyttären Elinan kanssa. Jotenkin Linna on saanut suhteen etenemiseen sellaista latausta, että koko ajan lukee herkillä, että näinkös tässä sittenkin käy huonosti, vaikka Akselin ja Elinan häävalssi soikin korvissa.

Vahva suositus

Täällä Pohjantähden alla tuo oivallisesti kuvaamansa ajan eläväksi. Ollaan sitten arjen töissä tai puolustamassa häädön saanutta torpparia, niin ihminen tulee tarinassa vahvasti esille. Siellä on taas niitä järkeviä, työteliäitä, vilunkeja, vitsiniekkoja, häirikköjä ja muita velikultia. Miehet Väinö Linna kuvaa mielenkiintoisesti, mutta naiset ovat joko ahneita kuten kirkkoherran rouva, vakavia ja työteliäitä kuten Koskelan ja Kivivuoren emännät tai sitten huorahtavia kuten Leppäsen Aune. Heidän mielenliikkeistään Linna antaa vain häivähdyksiä, he elävät miestensä varjossa – paitsi pappilan Ellen. Naisten sivuroolit kuvannevat myös aikaa ja niistä täytynee lukea muista kirjoista. Vaikka Veikko Sinisalon lukemista oli nautinnollista kuunnella etenkin Koskelan Jussin ja Halmeen repliikkien kohdalla, niin hänen eläytymisensä naisten repliikkeihin oli mielestäni kaameaa. Niinpä päätinkin lukea Elinan ja Akselin suhteen ratkaisuhetket, sillä halusin muodostaa Elinasta positiivisemman kuvan mielessäni.

Elämä joustaa ylipäätänsä. Noustaan tai pudotaan, niin liikkeen tasaannuttua asennoidutaan pian uudelleen.”

Summa summarum, suosittelen Täällä Pohjantähden alla -trilogian ensimmäistä osaa ja varmaan kohta seuraaviakin, sillä luku-urakkani jatkuu. Kyllä tämä on osa jokaisen suomalaisen yleissivistystä ja ihmettelen, ettei tätä aikoinaan lukiossa vaadittu tai edes ehdotettu.

Jos sinulla ei ole perintökirjoja hyllyssä, niin Suomen 100-vuotisjuhlavuonna WSOY julkaisee kaksitoista klassikkoteosta juhlapainoksina, joiden kannet suunnittelee 12 tunnettua kuvataiteilijaa. Teokset valittiin yleisöäänestyksellä, jossa  Täällä Pohjantähden alla 1–3 keräsi kolmanneksi eniten ääniä. Numeroitu juhlapainos ilmestyy lokakuussa 2017 ja sen kannet suunnittelee Henry Wuorila-Stenberg.

Muiden tämän kertaiseen Kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen osallistuneiden blogijutut löytyvät Yöpöydän kirjat -blogista. 

Muita klassikoiksi luokiteltavia kirjoja Kirsin Book Clubissa:

  • Väinö Linna
  • Täällä Pohjantähden alla
  • WSOY, 1959
  • ISBN 978-951-03509-5-9
Kommentit
  1. Niina

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *