Zadie Smith: Swing Time – elämä ja tanssi

Näin kaikki elämäni vuodet kerralla, mutta ne eivät olleet päällekkäin, kokemus kokemuksen perään, ja muodostaneet kiinteää kokonaisuutta – päinvastoin. Minulle paljastui eräs totuus: olin aina yrittänyt hakeutua muista ihmisistä hohtavaan valoon, oma valo minulta oli aina puuttunut. Koin olevani varjo.

Zadie Smithin Swing Timen päähenkilö, kirjassa nimettömäksi jäävä minä-kertoja elää lapsena Tracey-ystävänsä valon hohdossa ja aikuisena poptähti Aimeen pienimmänkin toiveen toteuttavana avustajana, varjona siis silloinkin. Myös aktivistiäiti, joka myöhemmin toimii paikallispoliitikkona, näkyy ja kuuluu ja jättää helposti oman perheensä varjoon.

Mitä aiot tehdä elämälläsi? on kysymys, johon päähenkilön ei ole helppo vastata.

Luin Swing Timea alkuun melkein ahmien. Koko loppusyksy oli mennyt pelkästään kotimaista kirjallisuutta lukien, ja vaikka lukemani kirjat olivat melkein poikkeuksetta hyviä ja muistijäljen jättäviä, pohjoisen ahdistuksen jälkeen tuntui raikkaalta hypätä lontoolaiseen lähiöön. Ei sielläkään elämä kevyttä ollut, mutta ainakin värikkäämpää. Swing Time kattaa pitkän ajanjakson 80-luvulta melkein tähän hetkeen, ja Smith on poiminut tarinaan aineksia populaarikulttuurista, todellisista tapahtumista, kenties muistumia omastakin lapsuudestaan.

Niin kuin kirjan nimikin lupaa, tanssi toistuu Swing Timessä eri merkityksissä jonkinlaisena elämän vertauskuvana. Päähenkilö rakastaa tanssia ja vanhoja tanssielokuvia yli kaiken. Hän ihailee Fred Astairea ja lukee moneen kertaan tanssijoiden elämänkerrat. Eletään vuotta 1982 ja jamaikalaislähtöisen äidin ja englantilaisen isän tytär tutustuu samanikäiseen Traceyyn lauantaisilla tanssitunneilla. Tytöt asuvat Pohjois-Lontoon vuokrataloalueella, missä väestö on monikulttuurista ja värikästä monella tapaa.

Ihomme ruskea vivahde oli juuri sama – ikään kuin meidät molemmat olisi leikattu yhdestä kullanruskeasta kangaspalasta –, ja pisamamme olivat keskittyneet samoihin paikkoihin, ja olimme myös yhtä pitkiä. Mutta minun kasvoni olivat mietteliäät ja alakuloiset, nenäni pitkä ja totinen, ja silmäni olivat alaspäin kaartuvat, kuten myös suu. Traceyn kasvot olivat terhakat ja pyöreät, hän oli kuin Shirley Templen tummempi versio lukuun ottamatta nenää, joka oli yhtä pulmallinen kuin omanikin; huomasin heti, miten naurettava se oli – sojotti suoraan ylöspäin kuin pieni possunkärsä. Somasti mutta säädyttömästi: sieraimet jatkuvasti esillä.

Tyttöjen lähtökohdat ovat sekä samanlaiset että erilaiset. ”Meillä oli kummankin kotona erilainen olemisen malli.” Traceyn äiti pukee tyttärensä napapaitoihin ja tyttö nukkuu Barbien pinkin urheiluauton mallisessa sängyssä. Traceyn kodin olemisen malli on kauhistus päähenkilön äidille, rotutietoiselle feministille, joka lukee ja opiskelee avoimessa yliopistossa sivistyäkseen ja päästäkseen eteenpäin elämässään.

Tracey on tytöistä voimakkaampi, hän määrää leikit, hän oikuttelee, on ilkeäkin ja käyttää valtaansa empimättä. Ennen muuta hän on lahjakas ja taitava tanssija, jolta tuntuu onnistuvan kaikki. Tyttöjen ystävyys ja lähtökohdat tuovat etsimättä mieleen Elena Ferranten Napoli-sarjan, mikä ei kuitenkaan tarkoita, että kirjat tai niiden maailmat olisivat samanlaisia.

Tyttöjen tiet erkanevat, kun Tracey pääsee näyttämökouluun ja alkaa saada pieniä rooleja. Päähenkilö valmistuu yliopistosta ja päätyy erehdyttävästi Madonnaa muistuttavan maailmanluokan tähden, Aimeen avustajaksi. Tehtävä vie hänet myös Länsi-Afrikkaan, johon Aimee perustaa ”Valistuksen akatemian tytöille”. Afrikassa kertoja tutustuu ”juuriinsa” ja matkustaa mm. saarelle jossa takavuosien Juuret-tv-sarjasta mieleen jäänyt Kunta Kinte oli vangittuna odottamassa orjalaivaa, joka veisi hänet Amerikkaan. Yhteiset juuret eivät kuitenkaan tarkoita tasa-arvoa; kertoja joutuu huomaamaan että afrikkalaisille hän onkin valkoinen ja edustaa ajatuksineen ja rahoineen yläluokkaa.

Zadie Smith on taitava kertoja. Teksti on sujuvaa (kiitos myös suomentaja, Helena Ruuska!) ja älykästä. Tarina etenee rinnakkain eri aikatasoissa. Jännite säilyy, vain Afrikka-osuus on vienyt kirjoittajaa mukanaan niin, ettei hän ole malttanut karsia. Kertoja palaa Afrikkaan uudelleen ja uudelleen, ja lopulta ilman että osuudet toisivat tarinaan varsinaisesti mitään uutta.

Swing Time on nimeltään myös musikaalielokuva, jota tähdittivät Fred Astaire (kuvassa) ja Ginger Rogers.

Kirjan monet viittaukset elokuviin, musikaaleihin, joista osa oli ainakin nimenä tuttu, sai tekstin elämään entisestään. Myös jotkin Lontoon osat muuttuivat kuviksi. Päähenkilön 90-luvun työpaikka YTV Camdenissa eli selvästi kuin Music-TV:n Lontoon studiot, joilla itsekin olen 90-luvulla vieraillut. Kirjan runsaassa sisällössä toistuvat myös hyvin ajankohtaiset, yhteiskunnalliset teemat: tasa-arvokysymykset, kulttuurinen omiminen, sukupuolinen koskemattomuus. Koulupoikien ”leikissä” värillisten tyttöjen housuihin tunkeudutaan helpommin kuin valkoisten.

Poptähti Aimee latelee menestyjän suorasukaisuudelle aloittelevalle avustajalleen omaa reseptiään:

Aivoilla on yhteys sydämeen ja silmiin – kaikki on visualisointia, aivan kaikki. Halua jotain, näe se mielessäsi ja ota. Anteeksi pyytämättä. Minä en ikinä pyydä anteeksi sitä mitä haluan! Mutta nyt näen sinut – ja huomaan, että tuhlaat elämäsi anteeksipyytelyyn! Ihan kuin potisit eloonjääneen syyllisyyttä tai jotain!

Aimee saakin kaiken, adoptiolapsenkin, rahalla ja suhteilla. Tämä ei kuitenkaan ole kertojan elämisenmalli. Lattajalkaiseksi lapsuuden tanssikoulussa todetusta kertojasta ei tullut tanssijaa mutta elämänsä ”tanssia” hän etsii. Ystävä Tracey on ollut teknisesti ylittämätön mutta kuitenkin vain toisten koreografioita matkiva. Hän päätyykin omassa elämässään samaan pisteeseen kuin äitinsä, samaan vuokratalolähiöön kolmen lapsen katkeroituneeksi yksinhuoltajaksi. Aimeen rahanhajuinen tanssi on muuttunut hengettömäksi. Vapaimman tanssin kertoja löytää Afikasta, ja siellä hän itsekin pystyy tanssimaan paremmin kuin koskaan. ”En tiennytkään, että osaat tanssia”, häntä ihastellaan.

Zadie Smith on palkittu kirjailija, joka käsittelee kirjoissaan mm. rotuun, sukupuoleen ja luokkaeroihin liittyviä kysymyksiä.

Myös Zadie Smithin äiti on jamaikalainen ja isä englantilainen, hän on harrastanut lapsena steppausta ja esiintynyt ennen kirjailijan uraa laulajana mm. musikaaleissa. Sen veran yhteistä hänellä on siis Wwing Timen päähenkilöön. Toisen kirjailijana, Jeffrey Eugenidesin New York Timesiin tekemässä laajassa haastattelussa Zadie Smith kuitenkin toteaa:  ”The most autobiographical part in the book are the passions.”

Vuonna 1975 Lontoossa syntynyt Smith julkaisi esikoisteoksensa White Teeth (Valkoiset hampaat) vuonna 2000, ja se oli heti bestseller. Myös hänen muut romaaninsa on sumennettu: The Autograph Man 2002 (Nimikirjoitusmies), On Beauty 2005 (Kauneudesta), NW 2013 (Risteymiä).

  • Zadie Smith
  • Swing Time
  • WSOY, 2017
  • Swing Time, suomennos Irmeli Ruuska, 2016
  • ISBN 978-951-0-42193-2

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.