Kirsin Book Club kirjamessulehdessä: Lukupiirien suosio kasvussa

Kirjamessulehti 2014

Kirjamessulehti 2014

Suomalaiset lukupiirit ovat korkeasti koulutettujen naisten harrastus, jossa sosiaalinen puoli ja yhdessäolo ovat yhtä merkittäviä kuin kirjoista keskusteleminen. Kuten Malla Silfverstolpe totesi jo 1700-luvulla ”Sitä mitä luki itsekseen ja hiljaa, ei aina ymmärtänyt, mutta yhdessä, toisten kanssa jaettuna lukeminen tuotti kaksinkerroin iloa.”

Lukupiiri ilmiönä nousi suureen suosioon tämän vuosituhannen alussa. Toimittaja ja kirjailija Suvi Ahola teki aiheesta väitöskirjatutkimuksen, joka julkaistiin viime keväänä nimellä Lukupiirien Suomi. Koska suomalaiset lukevat perinteisesti paljon, Ahola kuvitteli, että lukupiireissä olisi laajempi skaala ihmisiä. Näin ei tosiaan ollut, vaan lukupiirit ovat koulutettujen ja keskiluokkaisten naisten harrastus. Lukupiirit sijaitsevat yleensä suuremmissa kaupungeissa ja taajamissa. Lukupiireillä on ollut erilaisia nimiä; lukuseura, lukukerho, kirjallisuuskerho ja kirjallisuuspiiri. Kyse on kuitenkin aina yksityisten ihmisten vapaaehtoisesta ryhmästä, jossa luetaan yhteisesti valittuja kirjoja ja keskustellaan niistä.

Kirsi Ranin on aina rakastanut lukemista. Asuessaan toistakymmentä vuotta Aasiassa suomalaiset kirjat olivat halutuimpia tuliaisia Suomesta ja ne kiersivät lukijalta toiselle suomalaisyhteisössä. –Bangkokissa amerikkalainen ystävättäreni kutsui minut kansainväliseen Book Clubiin, jossa sekä keskustelijat että luettavat kirjat tulivat eri puolilta maailmaa, sanoo Kirsi Ranin. Oli mieltä avartavaa keskustella Khaled Hosseinin kirjasta Afganistanissa asuneen naisen kanssa tai kuulla amerikkalaisten mielipiteitä Stieg Larssonin arvomaailmasta. Luimme paljon kirjoja, joita en olisi itse löytänyt.

Muutettuun neljä vuotta sitten takaisin Suomeen, Kirsi Ranin kaipasi Thaimaasta montaa asiaa, yhtenä tärkeimmistä Book Clubia. Niinpä hän järjesti 50-vuotisjuhlansa kirjallisissa merkeissä kutsumalla paikalle kolmisenkymmentä naista, ystäviä eri elämänvaiheista. Ystävät saivat kutsun osallistua Kirsin Book Clubiin, joista noin puolet innostui asiasta. Tästä ei ollut enää paluuta. Kirsin ystävät ovat kokoontuneet lähes kolmen vuoden takaisista syntymäpäivistä lähtien kerran kuussa vuorotellen toistensa luona.

Kirsin Book Club on perustettu Lucian päivänä 2010. Tässä 1-vuotisjuhlillla.

Kirsin Book Club on perustettu Lucian päivänä 2010. Tässä 1-vuotisjuhlillla.

– Illan emäntä tarjoillee iltapalan ja vaihdamme kuulumiset klo 18–19 välillä, noin klo 19 aloitamme keskustelun kuukauden kirjasta. Emännän tehtävä on alustaa kirjailijasta ja kirjasta haluamallaan tavalla, esimerkiksi Maihinnousua käsittelevä iltamme alkoi Tapiolan kirjastossa kirjailija Riikka Ala-Harjaa kuunnellen. Alustuksen jälkeen riittää vapaamuotoista keskustelua kirjasta yleensä parin tunnin verran. Lopuksi ”peukutamme” kokonaisarvion kirjasta. Useimmiten meitä on paikalla 8-10 naista. Enemmistö meistä asuu Espoossa ja Helsingissä, mutta olemme matkanneet yhdessä Porvooseen, Lahteen ja Sofi Oksasen Kyyhkysten vuoksi Tallinnaankin.

Kolmessa vuodessa Kirsin Book Clubin naiset ovat hioutuneet yhteiseksi, tärkeäksi ystäväpiiriksi. – Tämä viidentoista naisen joukko koostuu nuoruuden ystävistäni, aiemmista työkavereistani, lasteni kavereiden äideistä, Singaporen golfkavereista – ylipäätänsä mukavista naisista! Useat lukupiiriläiset eivät tunteneet toisiaan etukäteen, ystävyys minun kanssani sekä kiinnostus kirjoihin olivat yhteiset nimittäjät.

Kirsin Book Club valitsee kirjat hyvissä ajoin aina lukukaudeksi kerrallaan. Clubin omilla Facebook-sivuilla käydään keskustelua kirjoista, kirjallisuuden ilmiöistä, teatterista ja elokuvista. Kaikki ryhmän tiedottaminen tapahtuu tällä sivustolla. – Kaksi kertaa vuodessa ehdotamme kirjoja seuraavalla lukukaudella luettavaksemme. Joskus nimeämme joillekin kuukausille kategorioita tyyliin elämäkerta, tiedekirja, dekkari, kertoo Kirsi ryhmän toimintaperiaatteista. Kirjat valitaan Facebookissa äänestämällä, joten joka kerta saa lukea kirjoja, joita itse ei ole ehdottanut tai äänestänyt ja joihin ei olisi muutoin tarttunut!

– Lukupiiri on minulle valtaisa hyvän mielen ja inspiraation lähde. Tunnen itseni suunnattoman kiitolliseksi, että nämä upeat naiset haluavat kerta toisensa jälkeen kokoontua yhteen keskustelemaan kirjoista – tarinoista, tunteista, elämästä, sanoo Kirsi Ranin. Kuinka monta kertaa olenkaan jo todennut, että jokin kirja olisi saattanut jäädä kesken, tai en ainakaan olisi lukenut sitä yötä myöten, ilman lukupiiriä. Monesti olen vielä tapaamisemme jälkeen palannut kirjaan, joka aukesi vasta keskustelumme jälkeen.

Minulle Kirsin Book Club – illat ovat pyhiä, niiden päälle ei tule muita kalenterimerkintöjä!

Maija-Riitta Mustonen Helsingin Kirjamessut 2013 / messulehti

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *