Halloween ja lukupiiriläisten karmivat kirjat

Trick or treat,

smell my feet,

give me something good to eat!

If you don’t, I don’t care,

I will pull down your underwear!

Varpu: ”Heräsin painajaiseen luettuani teini-ikäisenä kesälomalla Rosemaryn painajaisen (Ira Levin 1968). Kauhu hivuttautui hitaasti mutta varmasti päähenkilön, nuoren vaimon raskauteen. Sitä onnellista loppua toivoi viimeiseen asti ja kamalinta oli, että syntyneellä lapsella näkyi selviä piirteitä paholaisesta. Luin kirjan ennen kuin näin elokuvan, jonka kuitenkin uskalsin mennä katsomaan.”

” Itse asiassa on toinenkin karmea kokemus nuoruudesta. Sain joululahjaksi Shakaalin ja luin yömyöhään jouluaattona varmaan ilmestymisvuonna 1972. Erityisesti se jäi mieleen siksi, että parin tunnin nukkumisen jälkeen heräsin sängyn alta kuuluvaan kolinaan. Siellä hiiri ilmeisesti pelasi jääkiekkoa veljen hockey-pelillä. Piti käydä isä herättämässä tappotöihin keskellä yötä. Ei sitten se kirjallinen jännitys enää tuntunutkaan niin kauhealta!

Kirsi: ”Asuin Singaporessa ja naapurini lainasi minulle Patricia Cornwellin kirjan Postmortem. Pahaa aavistamatta aloin lukea kirjaa illalla, jolloin olin kahdestaan 1-vuotiaan tyttäreni kanssa kotona. Kay Scarpettan tarina nappasi, mutta edetessään alkoi jännittää niin paljon, etten uskaltanut enää olla makuuhuoneessa yksin, vaan menin tyttären huoneeseen, hänen sänkynsä viereen lattialle lukemaan pienen lukuvalon turvin kirjan loppuun. Seuraavia sarjan kirjoja luin ainoastaan, kun mies oli kotona.”

Eija: ”Pelottavin taitaa olla Stieg Larssonin Millenium-sarja, joka raakuudessaan ylittää muut. Sain kirjan lainaksi ystävältäni asuessani Singaporessa. Pahin oli kohtaus , missä Lisbeth Salander kohtaa isänsä Zalan ja puolihullun velipuolensa. Sain kirjat juuri viime kesänä sisareltani ja ovat listalla uudelleen luettavat kirjat.

Minna: ”Kobo Abe: Hiekkaa. Luin ekan kerran joskus abivuoden kieppeilla poikaystävän suosituksesta, ja uudestaan pari vuotta sitten. Ei varsinaista kauhua, vaan vapauden menetyksen ja jonkinlaisen periksi antamisen kuvaus. Ei toisella kerralla ollut enää niin ahdistava, kun näin ”kypsempänä henkilönä” pystyi tarkastelemaan tarinaa analyyttisemmin.”

Minna, Lilla Bokklubben i Skåne: Steinar Bragin Kvinnor oli niin ahdistava , että olen nähnyt siitä painajaisiakin monta kertaa. Mutta se on jäänyt mieleen niin, että voisin lukea sen uudelleen kokeillakseni, olisiko kokemus vielä yhtä vaikuttava. Luin Kvinnorista yhden arvion ja siinä kuvattiin kirjaa hyvin: ångestladdad ja nagelbitare utan det obligatoriska deckarmordet.

Sasu: ”Tolkienin Taru sormusten herrasta on ollut pahin. Vaikka ei ollutkaan mitenkään erikoisen karmiva, niin elin sitä kirjaa unissani melkein joka yö! Luin sen joskus 1980-luvulla, joten luulen, että voisin nyt lukea uudestaan.”

Pirjo: ”Minullekin Taru sormusten herrasta on ollut kammottavin, koska kirjan oliot muuttuivat mielessäni eläviksi kuviksi. Luin kesälomalla Seinäjoella anoppilassa vuonna 1992.”

Airi: ”Minä olen niin nössö lukija, että vaikea keksiä tai muistaa mitään kirjaan liittyvää ehdotonta kauhukokemusta. Poimisin kuitenkin Henning Mankellin rikosromaanit, esim. Tanssinopettajan paluu, jossa muistelen väkivallan kuvauksen puistattaneen. Kirja on ilmestynyt suomeksi 2000 ja luin sen todennäköisesti aika tuoreeltaan. Leffoista olisi kyllä esimerkkejä uniin jääneistä kauhukokemuksista. Suihkuverhot ovat yhä vielä minulle ylittämätön paikka, ja Hitchcockin Psykon näin sentään lukioikäisenä.”

Jos meidän pelottavat kirjamme olivat mielestäsi aivan liian kesyjä, niin käypä katsomassa vähän karmivampi lista:

http://flavorwire.com/419194/the-50-scariest-books-of-all-time