Kaksi Minnaa – Canth ja Maijala
Keskiviikkona 19.11. ratkeaa, kenelle dosentti Heikki Hellman antaa Tieto-Finlandia-palkinnon. Yksi ehdokkaista on Minna Maijalan kirja Herkkä, hellä, hehkuvainen Minna Canth (Otava). Kirja on kirjallisuustutkijan rakkaudella ja perusteellisella paneutumisella kirjoittama elämänkerta, mutta myös paljon enemmän, kirja tuo Minna Canthin lähelle lukijaansa. ”Inhimillinen Minna oli kirjan kuningasajatus”, Maijala kertoi Helsingin Kirjamessuilla, missä Anna Kortelainen häntä haastatteli.
Maijala on väitellyt Canthista vuonna 2008, ja hän kertoi, että rakkaus kirjailijaan syttyi jo kirjallisuusopintojen alkupuolella. Erityisesti häntä herkisti tapa, jolla Minna Canth halusi kuvata ihmistä ja kärsimystä. Maijala myös ymmärsi, että Canthin kirjailijakuvassa oli paljon aukkoja. Minna Canthin ensimmäisen elämänkerran kirjoitti Lucina Hagman, suomalaisen naisliikkeen pioneeri vain yhdeksän vuotta Canthin kuoleman jälkeen. Jo tämä elämänkerta loi Canthista kuvan ”amatsonina, matronana”, ja samalla oman aviolittonsa uhrina. Minna Maijala halusi kaivaa kirjailijasta erilaisia puolia esiin. Tähän viittaa jo kirjan nimikin: Herkkä, hellä, hehkuvainen.
Maijalan kirjan kieltämättä vähän puisevaa tutkijamaisuutta ei pidä pelästyä. Kirja kuvaa kiinnostavasti Minna Canthin elämänvaiheita nuoresta seminaarilaisesta lehtorin rouvaksi Jyväskylään ja nuorena leskenä takaisin Kuopioon kauppiaaksi ja kiitetyksi ja kiistellyksi hahmoksi niin Kuopiossa kuin silloisen Suomen kulttuuripiireissä. Kuvaukset Kuopion seurapiirielämästä ja Minna Canthin salongista, ajan poliittisista rintalinjoista tai raittius- ja naisasialiikkeen syntymisestä ovat kiinnostavaa kulttuurihistoriaa, jossa vilahtelevat tutut nimet Juhani Ahosta Kaarlo Bergbomiin tai Ida Aalbergiin. Canthin teokset on kirjassa esitelty ja analysoitu ja niiden kautta voi seurata myös suomalaisen teatterin varhaisvaiheita. Oman lukunsa saavat sairaudetkin, nekin kiintoisasti omaaa aikaansa kuvaten. Epilogina kirjassa kerrotaan Minna Canthin perillisistä, jotka äitinsä kuoleman jälkeen käänsivät tälle selkänsä.
Kirjamessujen haastattelussa Maijala analysoi, miten Canthin teoksissaan keskittyi yksityiseen ihmiseen, hänelle tendenssi tai agenda, esim. raittiusaatteen ajaminen, ei ollut ensisijainen, vaikka hänen teoksensa pitkään selitettiin ”tendenssikirjallisuudeksi”. Canthin kirjoissa on esillä yksityinen inhimillinen naiseus, vaikkapa imetysongelmat, tuttuja Canthille itselleenkin. Hänelle yksityinen oli poliittista ja yhteiskunnallista. Tämä selittää myös sen, miksi Canthin teokset yhä elävät. Tällä hetkellä Mikko Roihan vahva tulkinta Sylvistä kiertää Suomen teattereita.
Minna Canthilla oli paljon vihamiehiä, erityisesti juuri miehiä, jotka eivät voineet sietää kirjailijaa. Maijala kertoi, että Minna Canth itsekin ihmetteli, mistä tuollainen viha johtui ja jaksoi pitkään nauraakin asialle. Maijalan selitys Canthin herättämille voimakkailla negatiivisille tunteille oli, että Canth oli poikkeuksellisen rohkea nainen ja kynänkäyttäjä. Hän oli itsenäinen nainen ja lähtöisin nousukasperheestä, joten hänen ei tarvinnut välittää ajan porvariston normeista. Osaa hän onnistui ärsyttämään sydämellisellä välittömyydellään.
Minna Canth oli aikaansa seuraava, erittäin sivistynyt nainen. Hän tilasi laajasti ulkomaisia lehtiä, seurasi ajan eurooppalaista kirjallisuutta, kirjoitti lehtiin ja oli niitä perustamassa. Kuopio ei ollut pieni syrjäkylä, vaan vilkas kulttuurin keskus, jossa Suomalainen teatteri vieraili säännöllisesti ja jossa perustettiin yhdistyksiä ja mm. ensimmäinen suomalainen yhteiskoulu, sekin Minna Canthin lehtikirjoituksen innoittamana.