Kirsi Kunnas: ”Mä taidan olla päähenkilö täällä”

Kirsi Kunnas luki Tiiäisen satupuun runoja

Kirsi Kunnas luki Tiitiäisen satupuun runoja  hänen 90-vuotispäivänsä kunniaksi 12.11. järjestetyssä koko kansan juhlassa .

Kirsi Kunnas oli juhlansa rakastettu tähti, seppeleellä kruunattu kuningatar. Salintäyteinen yleisö osoitti seisaallaan suosiota 12. marraskuuta WSOYn järjestämässä juhlassa joulukuussa 90 vuotta täyttävälle kirjailijalle, akateemikolle, joka inhoaa titteleitä, mutta juhlapuheessa niitä oli pakko käyttää, niin kuin Kirsi Kunnaksesta monipuolisen kirjan juuri julkaissut ja Kirsi Kunnaksen läheinen ystävä emeritaprofessori Leena Kirstinä huokaisi.

Savoyn sali oli loppuunmyyty ja juhlavierasjoukko monipuolinen. Paikalla oli presidenttipari, opetusministeri, lukuisa joukko kirjailijaystäviä, meitä lukijoita ja ihailijoita ja Kirsin perhe. Jenni Haukio piti lämpimän ja kauniin puheen ”ilon akateemikolle”, kuten hän Kirsi Kunnaksen nimesi. Puhe henki henkilökohtaisia muistoja rakkaista runoista. ”Aikuinen ja lapsi ovat ihmisessä ikuisesti yhdessä”, hän lainasi juhlan päähenkilöä ja muisteli, miten hurjaan laukkaan itse lapsena ratkesi Kirsi Kunnaksen runoa lorutellessaan.

Leena Kirstinä katsoi Kirsi Kunnaksen kuuluvan kansallisrunoilijoidemme Runebergin ja Lönnrothin joukkoon, ovathan Kunnaksen runot suomalaisille yhtä tuttuja kuin Maamme-laulu tai Suvivirsi. Hän kuvasi myös niitä monia projekteja, joissa Kirsi Kunnas on uranuurtajana ollut nostamassa lasta etusijalle. ”Lue lapselle satuja ja loruja ääneen” on ollut yksi Kirsi Kunnaksen jo 60-luvulla esiin nostama ajatus.

Kirsi Kunnaksen runoja ja eppumaisia soundeja Savoyn juhlassa poikien ja miniän esittämänä.

Kirsi Kunnaksen runoja ja eppumaisia soundeja Savoyn juhlassa poikien ja miniän esittämänä.

Herkimmät hetket juhlassa koettiin, kun Kirsi Kunnas juhlan avajaisrunona lausui Jaakko, vaakko, vesirotta -runonsa ja kertoi, miten hän kirjoitti itselleen runoon miehen ja joutuikin sitten runon Jaakon kanssa naimisiin. Toinen yhtä herkkä hetki koitti, kun lavalle astui perheorkesteri vahvistuksineen. Pojat Mikko ja Martti Syrjä ja Mikon vaimo Kirsi-Kaisa Sinisalo esittivät Kirsin runoja lausuen ja laulaen.

Juhla päättyi Kirsi Kunnaksen kukituksiin ja hänen lukemiinsa omiin puuaiheisiin runoihinsa. Vaikka ensin empikin, hän luki myös nuoruuden runonsa Villi omenapuu, josta tuli ensimmäisen julkaistun runokokoelman nimiruno. ”Ujostuttaa lukea sitä, koska se on niin pateettinen. Mutta sellainen ihminen on nuorena”, huokaisi tämä viisas, lämmin ja rakastettava runoilija.

"Ai, että mä olen tyytyväinen",

”Ai, että mä olen tyytyväinen!” Kirsi Kunnas täyttää 90 vuotta joulukuun 14. päivä.

Näin juhlaan Kirsin Book Clubin arvontalipun voittaneet kirjoittivat Tiitiäisen satupuun runoista ja niihin liittyvistä muistoista:

Marja-Liisa: Tiitiäisen satupuu on ehdoton suosikkini. Sain sen lahjaksi ennen kuin itse opin lukemaan. Uudelleen tutustuin Kirsi Kunnaksen runoihin opiskeluaikoina, ja luin niitä sitten päivittäin omalle lapselleni. Vanha vesirotta, Jaakko Vaakko, Herra Pii Poo ja Tunteellinen siili ovat edelleen mieluisia. Toivon saavani lukea Tiitiäisestä vielä tulevillekin sukupolville.

Tytti: Olenko tylsä, jos vastaan, että Tiitiäisen satupuu on myös minulle tutuin ja rakkain Kirsi Kunnaksen teos. Äiti luki kyseistä teosta minulle ja sisarilleni lapsena hyvin usein ja kirja sattuikin olemaan äitini itse lapsena lahjaksi saama arvokirja, joten hän vaali ja tulkitsi, joskus jopa lauloi, kirjan runoja meille.
Rakkaimpana runoja pidän Tunteellista siiliä, sekä runoa Villestä ja Vallesta, joiden maailmankatsomus erosivat toisistaan kuin yö ja päivä. Toinen piti rahasta ja toinen piti mahasta ( varsinkin kun Se oli täysi). Runo on aikuisiälläni soinut joskus päässäni, jopa ärsyttävyyteen asti, ja siitä tulee aina mieleen muisto jo edesmenneestä äidistäni. Hän rakasti runoja ja rakasti meitä, joten uskollisena äitin tyttönä olen itsekin ostanut Tiitiäisen satupuun kotiini, vaikkakin poikani on kiinnostuneempi kuulemaan Marvelin sarjakuvista ja Aku Ankoista kuin runoista.

Tuija: Tiitiäisen satupuu on olennainen osa lapsuuteni iltarituaaleja. Kaikki runot olivat mieluisia, mutta ylivoimainen lempiruno on Tiitiäisen tuutulaulu. Sen osaan yhä ulkoa, samoin kuin Villen ja Vallen. Runojen lisäksi Tiitiäisen satupuun kuvitus on kiehtovaa. Lapsena kirjan kuvien tutkimisessa vierähti lukemisen ohessa hetki jos toinenkin. Tunteellinen siili -runon sivu on ihanin ja aina uudelleen jaksoin ihmetellä Herra Pii Poon vauhdikasta taikasivua.
Kuten monet muutkin vastaajat, olen lapsilleni hankkinut ja lukenut Tiitiäisen satupuun runoja iltasatuina. Uskon, että hekin jatkavat perinnettä omille pienille kuulijoilleen, jos lapsia saavat. Ainakin tulevana mummina sen tekisin.

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *