Miksi ahmin ruotsalaisia dekkareita?

murha

Olen lukenut kaikki ruotsalaiset poliisi/dekkarikirjasarjat, joita joku on suositellut tai joista olen muuten kuullut. Ensin ostan sarjan ensimmäiset osat kerralla ja sitten laitan nettikirjakauppaan hälytykset päälle uusista osista. Onneksi olen mukana lukupiirissä, joka tarjoaa välipalaksi jotain muutakin vuoden mittaan.

Joskus olen lukiessa pelännyt niin paljon, että en ole uskaltanut mennä nukkumaan tai mökillä ulos pimeällä. Monesti voihkinut ääneen päähenkilön typeryyttä. (Kysyn vaan, Anna Jansson, että voisiko Maria Wern kerran ottaa kännykän mukaan/pyytää vahvistusta/ kertoa edes jollekin että on menossa tapaamaan mahdollista murhaajaa yksin mökkiin keskelle metsää? Punahilkkakaan ei ollut noin varomaton.) Usein pohtinut ihmisen raakuutta ja pahuuden toistuvia teemoja.

Kuva: Gummerus Kustannus

Kuva: Gummerus Kustannus

Mikä yhdistää juuri ruotsalaisia dekkareita?

Mikä yhdistää juuri ruotsalaisia dekkareita? Noin sataa kirjaa kaartilta Maria Lang, Mari Jungstedt, Camilla Läckberg, Anna Jansson, Viveca Sten, Arne Dahl, Hjorth & Rosenfeldt, Håkan Nesser, Åke Edwardson ja Lars Kepler?

Henkilöhahmoja on mahdollisuus tavata kirjasta toiseen laajemmin kuin vaikkapa Agatha Christiellä, PD Jamesilla tai Donna Leonilla. Usein koko etsivätiimi perheineen on kietoutunut juoneen kirjasta toiseen, joskus myös vanha rikollinen palaa vankilasta käsin osallistumaan uusiin tapahtumiin.

Rikollinen saadaan yleensä kiinni tai ainakin hengiltä. Loppuratkaisuja ei aina voi kuvata onnellisiksi, mutta (ruotsalaista) oikeudenmukaisuutta on lupa odottaa.

Kuva: Gummerus Kustannus

Kuva: Gummerus Kustannus

Ruotsalainen poliisiasema on työyhteisönä kiinnostava, jopa outo (ruotsiksi: spännande). Toimisto, jossa kaikki klisheet toteutuvat. Toimistosihteeri äksyilee ja sotkee asioita. Päällikkö on vähän kiltti, jopa heikko. Suunnittelematon krapula sotkee työntekoa. Etsivillä on häkellyttävän paljon työpaikkaromansseja. Romantiikka on tarttunut myös aikaa sitten julkaistujen kirjojen filmatisointeihin: tuoreissa Maria Lang– elokuvissa hämmästyttää Christer Wijkin joka hameen perässä juokseva hahmo – tiedämmehän että hän oli tiukasti Wagner-sopraanonsa otteessa. (Wijkiä tosin esittää Ola Rapace).

Moni dekkari hakee juonen pääsuuntaa historiallisista tapahtumista, ja vie takautumien kautta Ruotsin historiaan ja arkeen. Kuva naapurimaasta syvenee. Luen skandinaaviset kirjat ruotsiksi, ja kieli tuo lisää syvyyttä kulttuuriin – kuten kaikissa kielissä. Alkukielellä Göteborgin ja Tukholman maahanmuuttajalähiöt tai Sandhamnin purjehduspiirit tulevat lähelle ja tunteisiin.

Ärsyttäviä piirteitä dekkareissa ovat tv-sarjamaisesti ”cliffhangeriin” päättyvät kirjat: yhtä päähenkilöistä ammutaan / ajaa tappavanoloisen kolarin / kävelee kohti suunnatonta vaaraa / on mahdollisesti raskaana aivan väärällä hetkellä. Tämä on myös kirjasarjojen vahvuus: hahmojen yksityiselämä kehittyy murhien ohessa ja lukija kiinnostuu heidän kohtaloistaan. Monesti tekee mieli neuvoakin.

Entä muut Pohjoismaat?

Muista Pohjoismaista on löytynyt Anne Holt, Jo Nesbø ja Jussi Adler-Olsen. Olen löytävinäni eroja ruotsalaiseen perinteeseen ainakin poliisipomojen kuvailussa ja työpaikkojen ilmapiirissä. Rikolliset ovat yhtälailla karmivia ja rikokset raakoja.

Kuva: Gummerus Kustannus

Kuva: Gummerus Kustannus

Ja jos voisin tavata yhden kaikista niistä henkilöhahmoista, joihin dekkareissa olen tutustunut, olisi se Adler-Olsenin luoma Assad – salaperäisen menneisyyden taakkaa kantava, taitava ja optimistinen uuden ajan Watson. Apureilta vaaditaankin dekkareissa paljon, kun päähenkilö on usein rakkauden riuduttamana / humalassa / muuten vaan rikollista alinomaa muutaman askeleen jäljessä.

Parhaimmillaan kirjassa on nerokas juonen käänne, jota en millään arvaisi. Dekkari on palapeli, ja lukijan nautinto on hoksata, ennakoida, ahmia malttamattomana eteenpäin – jättää ruuanlaitto, valvoa pitkälle yöhön, kantaa kirjoja mukana ympäri maailmaa.

Toivonkin, että seuraavaksi saan vinkin islantilaisesta kirjailijasta, sillä talviloman ahminnan jäljiltä luettavana on vain kirjakaupan seurantalista ja sieltä toivottavasti pian kilahtava hälytys Nesbön ”Sonen”-kirjan ruotsinkielisestä käännöksestä.

Jo Nesbø Helsingissä syksyllä 2014

Jo Nesbø Helsingissä syksyllä 2014

Kommentit
  1. Kirsi Hietanen
    • Avatar photo Heli
  2. eeva-kaarina aronen
  3. Nsaasn
  4. Reijo Moilanen
  5. Elina
    • Avatar photo Kirsi Ranin

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *