Piia Sumupuu kertoo tositarinoita raitistumisesta

Piia Sumupuu, Jussi Kinnunen ja Tommi E. Virtanen ovat kirjoittaneet Vapaa valitsemaan - tositarinoita raitistumisesta. Kirja ilmestyi huhtikuun alussa 2015.

Piia Sumupuu, Jussi Kinnunen ja Tommi E. Virtanen ovat kirjoittaneet Vapaa valitsemaan – tositarinoita raitistumisesta. Kirja ilmestyi huhtikuun alussa 2015. Kuva: Pasi Rytkönen.

Piia Sumupuun kirja Vapaa valitsemaan – tositarinoita raittiudesta on juuri julkaistu. Hän on haastatellut yhdessä Jussi Kinnusen ja Tommi E.Virtasen kanssa raitistuneita päihderiippuvaisia ja heidän läheisiään. Piia tietää myös omasta kokemuksestaan, mistä puhuu. Talven aikan hän on myös ollut mukana vetämässä Ylen tv-sarjaa Korkki kiinni.
Olin erittäin motivoitunut kirjan tekoon. Asia on niin tärkeä. Olen ollut kirjoittaessani ääriflown vallassa. Paljon on muuttunut vuosien varrella, kun on antanut itselleen luvan mennä kohti omaa parastaan ja tehdä juuri sellaisia asioita, joihin on intohimo – se parantaa ja antaa voimaa. Olen ollut haastattelemassa noin puolta kirjan porukasta ja se on koskettanut minua syvältä. Jokaisella ihmisellä on omanlaisensa tarina – tärkeä ja merkityksellinen. Ja erityisesti juuri hänelle se aito ja oikea.
Piia sanoi kauniisti omasta kirjastaan sen, minkä voisi todeta kaikista kirjoista. Niitä kirjoja, jotka herättävät, on Piian omalla lukulistalla paljon!
Kuulija ja lukija voi ainoastaan todeta sen, mikä hänessä itsessään herää, ei muuta.
Jokaisella on oikeus omaan totuuteensa.
Mitä luet?
Luen tällä hetkellä pääasiassa tietokirjallisuutta. Lomilla luen myös dekkareita sekä muuta kaunokirjallisuutta. Joka paikka on pullollaan epämääräisiä kirjakasoja; keittiö, olohuone ja makuuhuone. Välillä yritän järjestää kirjat sopuisasti hienoihin riveihin kirjahyllyyni. Järjestys säilyy hetken ja pian jokin outo kotitonttu on taas touhunnut uusia kirjakasoja. Haaveilen sapattivuodesta lukuloman muodossa. Muutaman kerran vuodessa käsiini osuu sellaisia teoksia, joiden kohdalla sanon: ”Tämä kirja muutti elämäni!” Näitä teoksia saatan lukea yhä uudelleen ja uudelleen – aina uutta löytäen.
Missä luet?

Luen ihan missä vaan. Aina on joku kirja mukana kassissa. Koskaan ei voi tietää, milloin sopiva lukuhetki tulee – pitää olla valmiudessa. Tunnustan kirjoittelevani ajatuksiani kirjojen marginaaleihin. Lisäksi laitan post-it -lappuja muistuttamaan tärkeistä kohdista. Reissuilla matkatavaroista aiheutuu paino-ongelmia kirjojen vuoksi. 

Mitä suosittelet?
Lauri Järvilehdon Monenkirjavia kuvitelmia, Jonas Gardellin Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin sekä aina niin vaikuttavaa Viktor E. Frankl Ihmisyyden rajalla. Jodi Picoultin kirjat ovat hienoja kaunokirjallisia puheenvuoroja suvaitsevaisuuden ja näkökulman vaihtamisen puolesta, erityisesti Yhdeksäntoista minuuttia ja Sisareni puolesta. Dekkarigenressä suosikkikirjojani ovat NicciFrench teokset (Nicci Gerrard ja Sean French)

9789513184667_frontcover_final

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *