Martin Crimp: Onnellisuuden tasavalta Kansallisteatterissa

21130696488_2c3a271dc6_hPerheessä säästetään sähköjä, mutta ei sanoja. Tytär paljastaa isälleen raskautensa, isoäiti kertoo ostavansa isoisälle pornolehtiä, isoisä muistaa olleensa 10 vuotta vankilassa syyttömänä, äiti hyssyttelee ja isä murjottaa. Eno ryntää paikalle ja laukoo epämieluisia totuuksia kaikista perheenjäsenistä. Totuudet eivät ole hänen, kuten eno muistuttaa, vaan ulkona autossa odottavan vaimon, jota yököttää koko miehensä suku. On viimeinen hetki kertoa totuudet, sillä Bob-eno ja hänen vaimonsa Madeleine ovat lähdössä lopullisesti pois, johonkin missä on onnellisempaa.

Martin Crimpin Onnellisuuden tasavalta (In the Republic of Happiness) alkaa Kansallisteatterin Pienellä näyttämöllä joulupäivällisten kuvauksella, josta on siloinen joulutunnelma kaukana. Yleisö hörähtelee vähän varovasti. Sopiiko tälle ”perhehelvetille” nauraa?

Kansallisteatterin pääjohtaja Mika Myllyaho kertoi keväällä Onnellisuuden tasavallasta ja nosti Martin Crimpin samaan teatterintekijöiden jatkumoon kuin Beckett, Ionesco ja Pinter. Hän myös totesi, että Kansallisteatteri on taiteellinen teatteri. Ohjelmisto valitaan sillä perusteella, mitä on tärkeä kertoa, sitten vasta ajatellaan yleisöä. Onnellisuuden tasavalta vastaa juuri tätä tavoitetta. Se on Danten Jumalaisen näytelmän päällekirjoitus, jonka kolme osaa Perheen tuho, Viisi keskeistä yksilönvapautta, Onnellisuuden tasavallassa, kertovat terävästi tästä ajasta. Dantea mukaillen osat voi myös nimetä Helvetiksi, Kiirastuleksi ja Paratiisiksi.

Onnellisuuden tasavallan näyttelijät vasemmalta: Alina Tomnikov, Kristo Salminen, Milka Ahlroth, Terhi Panula, Hannu-Pekka Björkman, Cécile Orblin, Markku Maalismaa ja Marja Salo.

Onnellisuuden tasavallan näyttelijät vasemmalta: Alina Tomnikov, Kristo Salminen, Milka Ahlroth, Terhi Panula, Hannu-Pekka Björkman, Cécile Orblin, Markku Maalismaa ja Marja Salo.

Jouluaterian eli Helvetin jälkeen Kiirastulessa näyttelijät on istutettu ikään kuin ryhmäterapiaan käsittelemään näytöksen nimen mukaisesti ”Viittä keskeistä yksilönvapautta”. Perhehelvetin roolit ovat Kiirastulessa kadonneet ja esitysdramaturgi Jukka-Pekka Pajusen mukaan toisen osan teksti on Crimpin jäljiltä pelkkiä ranskalaisia viivoja ilman määriteltyjä näyttelijöitä.

Kiirastuli naurattaa ja kauhistuttaa tarkkanäköisyydellään. Terapiaringissä haetaan onnellisuutta kaikin keinoin ja kuin mantraa hokien. Yksi aloittaa, seuraava toistaa ja lisää mantraan jotakin ja niin edelleen. Nasevaa, hyvällä rytmillä etenevää tekstiä. Sisältöä kuvaavat osan alaotsikot: Vapaus kirjoittaa oman elämän käsikirjoitus, Vapaus levittää jalat (Siinä ei ole mitään poliittista), Vapaus kokea kauhea trauma, Vapaus jättää kaikki taakse ja jatkaa eteenpäin, Vapaus näyttää hyvältä & elää ikuisesti.

Danten kolmijakoa seuraten kolmannessa osassa Bob ja Madeleine vähintään lähestyvät paratiisia. Bob leijuu avaruuskypärä päässä jossakin taivaan ja maan välissä. Onnellisenako? Onnellisuuden tasavallan ohjaaja ja myös tekstin suomentaja Minna Leino kuvasi näytelmää tiivistäen ”Kokonaisen ihmisen tutkimista koko maailmankaikkeuteen verrattuna.” Kolmas osa jäi vaikeimmin tulkittavaksi.

Crimpin teksti ja Onnellisuuden tasavallan esitys on absurdia ja totta samaan aikaan. Näytelmän absurdiutta ei pidä pelästyä. Esityksen seuraaminen ei myöskään vaadi Dante-peruskurssia. Kaikkea ei tarvitsekaan ymmärtää. Onnellisuuden tasavalta naurattaa ja mietityttää. Onnellisuuteen pyritään hinnalla millä hyvänsä ja keinoja kaihtamatta minä itse ensimmäisenä. Kokonaisuutena esitys on nautittavaa, paljon puhuvaa ja hyvällä tavalla pelkistettyä teatteria.

Kirsi, Minna, Pirjo ja Airi suosittelevat tutustumaan Kansallisteatterin Onnellisuuden tasavaltaan.

Kirsi, Minna, Pirjo ja Airi suosittelevat tutustumaan Kansallisteatterin Onnellisuuden tasavaltaan.

Kirsin Book Clubin iskuryhmä oli Onnellisuuden tasavallan ensi-illassa Kansallisteatterin Bloggariklubin kutsusta. Kiitos siitä! Tämä kirjoitus on yhteinen tiivistyksemme näkemästämme. Tässä vielä huomioitamme.

Minna:

Onnellisuuden tasavalta oli hieno paketti, osat ja osaamiset hyvin balanssissa. Näyttelijät onnistuivat ja erityisesti nuoret loistivat. Casting osui nappiin. Pidin lavasteista, ne olivat aika niukat mutta linjassa sisällön kanssa. Danten Jumalaisen näytelmä olisi ollut hyvä tuntea syvemmin kuin nimeltä. Helvetti ja Kiirastuli -osuudet puhuttelivat – kaari Paratiisiin ei ihan saavuttanut minua.

Kirsi:

Näytelmä sisältää sanomaa nyky-yhteiskunnasta, jossa narsismi kukkii ja jokainen haluaa kirjoittaa oman käsikirjoituksensa ottamatta toisia huomioon. Pinnallisesti havaittavat teemat liittyivät seksiin, mielenterveyteen ja yhteiskunnan kontrolliin, joita käsiteltiin hauskasti ja ajatuksia herättävän puhuttelevasti, koko ajan hymy huulilla. Pidin eniten Vapaus levittää jalat (siinä ei ole mitään poliittista) -osuudesta. Crimp on ottanut näytteitä ajastamme ja sekoittanut ne kaikki samaksi Danten taikinaksi

Jos hallitsee Jumalaisen näytelmän, niin pystynee saamaan Onnellisuuden tasavallasta aivan eri tasoja irti kuin minä, joka olen tutustunut kiirastulen hienouksiin vain Dan Brownin umpisurkean Infernon kautta. Helvetissä ja Kiirastulessa pysyin mukana ja nautin tekstin tykityksestä, mutta Paratiisiin en päässyt ollenkaan. Sinänsä loppuhuipennuksessa Hannu-Pekka Björkmanin esittämän ihmisen keikkuminen keskellä avaruutta oli tyylikkäästi toteutettu, mutta se ei avautunut minulle. Intensiteetti oli jäänyt roihuamaan Kiirastuleen.

Näyttelijät olivat tasaisen hyviä ja energisellä vireellä latautuneita. Erityisesti ihastuin Marja Salon ja Milka Ahlrothin suorituksiin.

Pirjo:

Replikointi oli näppärää ja osuva sanailu kuvasi mainiosti nykyajan ilmiöitä ja ihmisiä. Näyttelijätyö oli mielestäni nautittavaa, ja todella hyvin näyttelijät selviytyivät kiivastahtisesta sanojen tykityksestä. Välillä tunsin, kuinka jokainen henkilö eli oman elämänsä tyhjiössä eikä kukaan kuunnellut, mitä toisella oli sydämellä.

Väliajan jälkeisessä Kiirastuli-osuudessa kuvattiin mainiosti tämän ajan ilmiöitä ja kuinka ihmisen elämä voi pyöriä ainoastaan oman ulkonäön ja hyvinvoinnin ympärillä. Loppuosa (Paratiisi-osuus) ei oikein auennut minullekaan.

Onnellisuuden tasavalta -näytelmä oli virkistävä ja jätti mietittävää loppuillan tunneiksi.

Airi:

Olen aina rakastanut teatteria, jossa puhutaan paljon, ja lopuksi toivonut, että näytelmän tekstin voisi jälkikäteen lukea ja maistella mielessään parhaita paloja. Onnellisuuden tasavalta on nautittavaa puhetta täynnä. Varsinkin Hannu-Pekka Björkman on tekstin tykityksen mestari, mutta hyvin kaikki näyttelivät. Kauniisti sanottuna, osa näyttelijöistä myös lauloi hyvin. (Kyllä, näytelmässä on lauluja. Niidenkin teksti täynnä merkityksiä.)

Kirsin suositukseen ”katsomisen väärti” yhdymme kaikki.

20697492223_4a70b2be33_h

Näytelmän valokuvat Tuomo Manninen/Kansallisteatteri.

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *