Kaksi naista ja meri – Tove Janssonin novellinäytelmä Lahden Kaupunginteatterissa
Elämän tavallisista ja silti paljastavista hetkistä Tove Jansson kirjoittaa novellikokoelmassaan Rent spel (1989). Hän piirtää teoksessa kahden taiteilijan muotokuvan. Jonna on graafikko ja Mari kirjailija ja kuvittaja. Taiteilijan työhön Mari ja Jonna suhtautuvat äärimmäisen omistautuneesti. Tuon oikullisesti mukaansa tempaavan leikin sisällä käsitellään elämän kaikkein merkityksellisimpiä asioita.
Jonna ja Mari asuvat samassa kerrostalossa, kumpikin omassa asunnossaan. Asuntojen väliä kuljetaan vinttikäytävän kautta. Vaikka molemmilla on omat asuntonsa, stailaa Jonna Marin asunnon mieleisekseen poistamalla ylimääräiset tavarat ja ryhmittelemällä taulut uudelleen.
Etäisyyden ja läheisyyden teema kertautuu teoksen suhteessa todellisuuteen. Me tiedämme Tove Janssonin ja hänen puolisonsa Tuulikki Pietilän eläneen kuten Mari ja Jonna kerrostalon molemmin puolin kumpikin omissa asunnoissaan, mutta silti yhdessä. Me tiedämme Pietilän olleen graafikko ja Janssonin kirjailija ja kuvataiteilija. Me tiedämme, että he rakensivat Klovharun atollinmuotoiselle saarelle mökin.
Lahden kaupunginteatterin esityksessä eletään työntäyteistä elämää kaupunkiasunnoissa, täyttä elämää saarella ja matkustetaan maailman ääriin. Kaksi naista ja meri on novellinäytelmä. Se sisältää kymmenen Tove Janssonin kirjoittamaa novellia näytelmäkirjailija Pipsa Longan dramatisointeina. Novelli on kirjallisuudenlajina yksityiskohtien taidetta. Näyttämölle siirrettynäkin kysymys on arkisista hetkistä, lähikuvista.
Mari ja Jonna matkustavat Amerikkaan, jossa tapahtuu kaikenlaisia pieniä asioita, yksityiskohtia. He elävät itselleen uskollista ja rohkeaa elämää. Myös Janssonin ja Pietilä tiedettiin tehneen paljon maailmanmatkoja, jotka Tuulikki Pietilä tallensi kaitafilmikamerallaan.
Silti Rent Spel ei ole omaelämänkerrallinen teos, vaikka sen ainekset ovatkin lähellä Janssonin omaa todellisuutta.
Amerikan matkalla kohdataan hotellin siivooja (Saana Hyvärinen) ja 80 vuotta täyttävä hissipoika (Aki Raiskio), eikä kommelluksilta vältytä. Hyvärinen ja Raiskio urakoivat molemmat kolme roolia kunniakkaasti.
Erityisesti viehätyin Eeva-Kirsi Komulaisen Marista, jonka lempeään maailmaan oli mukava kurkistaa. Marin monilahjakkuus tosin rajoittui näytelmässä vain kirjoittamiseen ja kuvataiteeseen.
Haluan vain elää rauhassa, istuttaa perunoita ja uneksia!” Tove Jansson
Ps. Harmikseni huomaan, että Kaksi naista ja meri – esitykseen liittyvään teatterityöpajaan Luovuudella ei ole ikärajaa en enää ennättänyt. Olisi ollut hauska löytää luovuus ja leikki.
Ohjaus: Saana Lavaste
Suomennos ja dramaturgia: Pipsa Lonka
Näyttelijät: Eeva-Kirsti Kolehmainen, Ritva Sorvali, Saana Hyvärinen, Aki Raiskio
Ensi-ilta Lahden kaupunginteatterin Eero-näyttämöllä 28.1.2015
Kesto: 2 tuntia 30 min.
Kuvat: Lahden kaupunginteatteri