JUTTU TUTUSTA: Pekka Vennamo – intohimoinen lukumies

Pekka Vennamo, kuva: Eija Rintala-Murtoaro

Pekka Vennamo, kuva: Eija Rintala-Murtoaro

Pekka Vennamon tuntevat kaikki aikuiset suomalaiset. Hänellä on mielenkiintoiset omat kotisivut, joissa on hyvin historiallinen visuaalinen ilme! Sieltä selviää myös se, että Pekka on monien luottamustoimien ja työtehtävien lisäksi kirjoittanut kirjan, Pekka, Posti ja Sonera (kertomus tosielämästä), Otava 1999 ja harrastanut mäkihyppyä! Sivuille pääset tästä.

Pekkaa jututti Espanjassa saman golfklubin jäsen, kirsinbookclubilainen Eija.

Mitä luet?

Olen lukemisen suurkuluttaja. Luen kirjoja ja lehtiä, raportteja ja muistioita. Lukemiseen kuluu useampi tunti päivässä. Pidän sekä faktasta että fiktiosta eli pöydältäni löytyy sekä romaaneja että tietokirjoja. Nuorempana yritin tutustua myös runouden maailmaan, mutta se on vanhemmiten jäänyt.
Lisäksi erilaiset yleis- ja erikoisaikakauslehdet kuuluvat säännöllisesti lukemiini.

Missä luet?

Kotonani Helsingissä, kesäasunnolla Kirkkonummella ja talviasunnolla Espanjassa. Päivisin nojatuolissa tai sohvalla, illalla sängyssä.

Mitä suosittelet?

Kannattaa lukea monipuolisesti erilaista kirjallisuutta ja lehtiä. Uusiin asioihin tutustuminen kannattaa vanhempanakin.

Parhaillaan luen Svetlana Aleksijevitsin kirjaa Tsernobylistä nousee rukous sen jälkeen vuorossa ovat Stephen Kingin Tervetuloa Joylandiin ja Antti Tuomaisen Kaivos.

Kommentit
  1. Eija Kujala

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *