Kirjasyksyn otavalaista satoa: Robin, Matriarkka, Linda Liukas & co

Vielä on kesää ja kevyttä kesäsadetta jäljellä, mutta kirjamaailman katseet on jo suunnattu syksyn uutuuksiin. Pistäydyimme Otavan perinteisissä kesäjuhlissa torstaina 18.8. Uudenmaankadun puutarhassa ja jututimme otavalaisia kirjailijoita. Monta kiinnostavaa teosta on jälleen tulossa!

Robin & Susa Ruuhilahti & fanit: Yhdessä
Robin oli hymyili hurmaavasti xx kanssa.

Robin hymyili hurmaavasti Susa Ruuhilahden ja Kirsin Book Clubin kirjanmerkin kanssa.

Hurmava aikuistuva teinitähti Robin on työstänyt Susa Ruuhilahden kanssa Yhdessä-kirjan. Mielenkiintoista on, että kirjoitusprosessissa on mukana ollut myös 200 Robinin fania. Monia keskusteluja käytiin, lähinnä somessa. Robinin kappaleiden tekstejä analysoitiin, biiseistä ja niiden synnyttämistä tunteista juteltiin.
9789511303985.jpg;jsessionid=cl1pct42kx3r1p0jmcaesgpiaRobin piti hienona, että oli saanut biisiensä teksteihin faneilta ihan uusia kulmia omiin, levytysten aikaisiin näkemyksiinsä. Palaute on ollut myös koskettavaa, Robinin biisien sanat ovat olleet monelle lohtuna ja tukena vaikeissa elämäntilanteissa.

Jari Tervo: Matriarkka

9789511306504.jpg;jsessionid=cl1pct42kx3r1p0jmcaesgpia

Kustannustoimittajansa Harri Haanpään perässä Otavalle siirtynyt Jari Tervo vitsaili, että on nyt uransa huippuhetkessä. Ei siksi, että syksyllä ilmestyy hänen inkeriläisten vaiettua historiaa avaava teoksensa Matriarkka, vaan koska sai olla Robinin lämppääjänä. Matriarkka on Jarin itsensä lukeman näytteen perusteella jälleen melkoista kielen heruttelua.

Sirpa Kähkönen: Tankkien kesä
Sirpa Kähkösen Kuopio-sarja jatkuu Tankkien kesällä.

Sirpa Kähkösen Kuopio-sarja jatkuu Tankkien kesällä.

Juuri ilmestynyt Kuopio-sarjaa jatkava Tankkien kesä on Sirpa Kähkösen mukaan paitsi poliittinen myös intiimi ja tarunomainen kirja. Se sisältää paljon Itämeren alueen mytologiaa, joka on jokaiselle suomalaiselle tuttua. Keskeinen henkilö on 5-vuotias tyttö, joka on juuri siirtynyt esikielellisestä vaiheesta kielelliseen. Hänen kauttaan Sirpa haluaa sekä näyttää kielen kehittymisen että nostaa täysipainoiseen rooliin kirjallisuuden ehkä sivuutetuimman ryhmän: pienet tytöt. He eivät ole aikuisten siirreltävissä olevia puutarhatonttuja, vaan täysipainoisia toimijoita!

0FHA_tankkien_kesa_kansi.indd

Reidar Palmgren: Kirpputori

Reidar Palmgrenin viides romaani Kirpputori on, toisin kuin hänen aiemmat juonivetoiset kirjansa, henkilövetoinen. Reidar kertoi kirjoittamisen olleen hauskaa, ja hauskana kirjaa ovat pitäneet sitä maistelemaan päässeet lukijatkin. Päähenkilö on nelikymppinen Kimmo Saarinen, jolla on ollut elämässään epäonnistumisia ruuhkaksi asti, eikä mitä ilmeisimmin juurikaan kykyä oppia kokemuksistaan. Lopulta hän päätyy kirpputorille, joka on aika osuva vertaus entisestä elämästä luopumiselle. Miten Kimmon lopulta käy?

9789511300052.jpg;jsessionid=cl1pct42kx3r1p0jmcaesgpia

Pirjo Hassinen: Kalmari
Pirjo Hassisen uusin Kalmari tutkii vihaa ja valtaa.

Pirjo Hassisen uusin Kalmari tutkii vihaa ja valtaa.

Pirjo Hassisen Kalmari, joka on jatkoa 2012 ilmestyneelle Populalle, tarttuu polttavaan ajankohtaiseen aiheeseen, vihaan. Viha on levinnyt epidemian lailla kaikille barrikadeille, osa siitä vain on vaiettua, jopa tabu. Pirjo Hassinen kertoi olleensa aina kiinnostunut vallasta, ja juuri nyt on kiinnostavaa tutkia, miten suhtaudumme siihen, että Eurooppa lahoaa reunoiltansa.

 

Antti Tuuri: Tangopojat

9789511292838.jpg;jsessionid=cl1pct42kx3r1p0jmcaesgpiaAntti Tuurin Tangopojat on jatkoa löyhään sarjaan, jolle Antti on antanut nimen ”Äitini suku”. Häneen oli otettu yhteyttä ja toivottu romaania niistä ruotsinsuomalaisista jotka eivät juoneet itseään hengiltä siltojen alla, vaan olivat yhdessä muiden siirtolaisten kanssa rakentamassa Ruotsin teollisuuden nousua. Materiaalia Antti oli kerännyt aiheen tiimoilta jo pitkään, syyskuun lopulla pääsemme lukemaan kuinka hän sen käytti.

Miika Nousiainen: Juurihoito

0FL6_suojakansi_korjattu.inddRuotsi on tuttu Vadelmavenepakolaisen kirjoittaneelle Miika Nousiaisellekin, jonka uusi kirja Juurihoito käsittelee myös siirtolaisuutta. Miika sanaili kirjasta kertoessaan hykerryttävään tyyliinsä ja sai minut kiinnostumaan tästä suku- ja hammaslääkäriromaanista, jossa toisilleen tuntemattomat veljekset kohtaavat sattumalta. Romaanissa päädytään Australiaan asti, ja käsitellyiksi tulevat myös taksikuskien universaalit mielipiteet, maahanmuutto ja alkuperäisväestön asema. Juurihoito siirtyy marraskuussa myös Kansallisteatterin näyttämölle. Elämässä on Juurihoidon mukaan kolme suurta kysymystä: Kuka olet? Minne menet? Puudutetaanko?

Veera Salmi & Elina Warsta: Päiväkoti Heippakamu
Veera Salmi ja Elina Warsta ovat tehneet kiinnostavan päiväkotikirjan.

Veera Salmi ja Elina Warsta ovat tehneet kiinnostavan päiväkotikirjan.

Päiväkoti Heippakamu on syntynyt Veera Salmen omista kokemuksista päiväkodin aikuisena. Päiväkoti on lasten valtakunta, jossa aikuiset ovat avustavassa roolissa. Kuvittaja Elina Warsta kertoi visualisoinnin syntyneen vaivattomasti, mikä on hyvän tarinan merkki.

9789511305996.jpg;jsessionid=cl1pct42kx3r1p0jmcaesgpia

Elina halusi tuoda kuviin paljon realistisia yksityiskohtia, jotta lapset tunnistaisivat autenttisen ympäristön. Heippakamu kuulosti niin kiinnostavalta, että jo liki harmittelin oman lapsen olevan koulutiellä jo melko pitkällä!

Kalle Lähde: Happotestin jatko-osa
Happotesti saa jatkoa, kertoi Kalle Lähde.

Happotesti saa jatkoa, kertoi Kalle Lähde.

Juhlayleisön sivustalla seisoi tutunnäköinen mies, jota piti mennä kiittämään. Kirjailija Kalle Lähde kirjoitti Happotestin, raa’an, realistisen tarinan alkoholistin tragikoomisesta elämästä, joka jätti vahvan muistijäljen. Happotestin tärkeydestä kertoo sekin, että sen arvio on luetuin juttu Kirsin Book Club -blogin kaksivuotisessa historiassa. Reilussa puolessa vuodessa yli 6.000 lukijaa ja monta omakohtaista kommenttia.

Happotestin päähenkilön tarina jatkuu Kallen seuraavassa teoksessa. Vaikka Happotestissä on vankka autofiktiivinen ote, Kalle ei luvannut, että päähenkilö pääsee hänen laillaan kuiville. ”Voihan olla, että hän kuolee sairauteensa kuten 4/5 alkoholisteista”, totesi sympaattinen Kalle.

Linda Liukas: Hello Ruby, Matka tietokoneeseen
Linda Liukas ja uusi Ruby-kirja

Linda Liukas ja uusi Hello Ruby-kirja

Linda Liukas kirjoitti valtavan suosituksi nousseen Hello Ruby -koodauskirjan viime vuonna ja nyt Rubyn tarina on saanut jatkoa. Uudessa Matka tietokoneeseen -kirjassaan Linda tutustuttaa lapset tietokoneen teknisiin ominaisuuksiin. Selatessamme kirjaa totesimme, että teksti on hyvin opettavaista myös vanhemmille. Mietintämyssyssä on myös kolmas Ruby-kirja, joka käsittelee Internetin saloja. Linda totesi keskustelussamme, että hän oli saanut nuorena seikkailla Internetissä mielin määrin, mutta tämän ajan lapsille hän laittaisi rajoituksia niin nettisurffailussa kuin somenkin käytössä.

Kirsi ihasteli Lindan monipuolisuuutta, sillä Linda sekä kirjoittaa että kuvittaa Hello Ruby -kirjat itse.

Kirsi ihasteli Lindan monipuolisuuutta, sillä Linda sekä kirjoittaa että kuvittaa Hello Ruby -kirjat itse.

Susanna Haavisto & Samuli Karjula: Satokauden ruokaa

9789511304302.jpg;jsessionid=cl1pct42kx3r1p0jmcaesgpiaSatokausikalenterin ja Satokauden ruokaa -teoksen tekijöistä Samuli Karjula kertoi alunperin lähteneensä tekemään kalenteria hinta mielessä: mihin aikaan vuodesta granaattiomenan hinta on 3,5 €/kg, milloin taas 17 €/kg. Nopsaan hän huomasi muitakin hyviä vaikutuksia, sillä oikealla ajoitukselle raaka-aineet saa pöytään ekologisemmin, tuoreempina ja parempilaatuisina. Enemmän kuin saatavuus, haasteeksi nousee nykyisin se, että kaikkea saa aina ja ympäri vuoden. Satokausiteosten toinen tekijä, museotaustainen Susanna Haavisto haluaa romuttaa myytin mauttomasta suomalaisesta ruoasta. Mausteita olemme käyttäneet monipuolisesti jo keskiajalla, haaleampi keittiö on Susannan mukaan enemmänkin pula-ajan perua.

Lopuksi voidaankin todeta, että syksyllä on odotettavissa runsasta uutuuskirjasatoa. Pohdimmekin kotimatkalla, että mistä ihmeestä löytyy aikaa arjen keskellä lukea nämä kaikki kiinnostavat kirjat!

Lue myös juttu WSOY:n ja Johnny Knigan syysuutuuksista.

Kommentit
  1. Anno emilia

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *