Kymmenen pientä esikoisesittelyä – Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon finalistit
Keskiviikkona 16.11. ratkeaa, kenelle kirjailijalle myönnetään palkinto tämän vuoden parhaasta esikoiskirjasta. Helsingin Sanomat on jakanut palkinnon vuodesta 1964 lähtien, ensin J.H.Erkon nimeä kantavana ja nyt Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon nimellä. Kirsin Book Clubilla on oma veikkauksensa voittajasta tai kärkikolmikosta, mutta ennen kuin sen paljastamme, kertauksena lyhyt esittely kymmenestä finaaliin päässeestä kirjasta ja kirjailijasta. Mukana on kaksi runokirjaa, yksi novellikokoelma ja seitsemän romaania.
Totuttuun tapaan Helsingin Sanomat oli kutsunut finalistit lavalle Helsingin Kirjamessujen viimeisenä päivänä, sunnuntaina. Tässä ehdokkaat, olkaa hyvä, samassa järjestyksessä kuin yläkuvassa:
Aura Nurmi: Villieläimiä (Kolera)
Runokokoelma, jota kuvattiin helposti lähestyttäväksi, mutta toisaalta hyvin syvälliseksi. Aura kertoi olevansa hyvin fyysinen ihminen ja harrastavansa tanssia: ”Kirjoittaminen on minulle kovin fyysistä, siksi haluan myös esiintyä ja lausua runoja julkisesti.” Aura myös kertoi, miksi runoihin oli tullut mukaan kuolleeksi pahoinpidellyn pikkutytön kohtaloa: ”Olin täynnä raivoa, sillä Vilja Erikan tapaus ei jättänyt minua rauhaan. Siinä on minulle tuttuja elementtäjä ja siksi minun oli aivan pakko kirjoittaa nämä runot.”
Inkeri Markkula: Kaksi ihmistä minuutissa (Gummerus)
Kirjan kirjoittamiseen innosti keski-iän kriisi. Turkulaista biologia alkoi kaduttaa, ettei aikoinaan hakeutunut opiskelemaan dramaturgiksi, ja siitä kimmoke kirjoittaa. Lue Kirsin blogiteksti Inkerin kirjasta tästä.
Minna Rytisalo: Lempi (Gummerus)
Minna on Sodankylässä syntynyt, nykyisin Kuusamossa asuva äidinkielen opettaja. Huumorintajuinen Minna kertoi yhden hänen oppilaansa lukeneen kirjan ainakin puoliväliin, mutta varmuutta ei ollut lukiko oikein loppuun asti. Kirsin Book Club luki Lempin heinäkuun etälukupiirin kirjana. Lue juttumme tästä.
Soili Pohjalainen: Käyttövehkeitä (Atena)
Autoilla ja autokaupan takahuoneella on kirjassa iso rooli, vaikka Soili väittikin, ettei tiedä mitään autoista. Hänen autotietoutensa on netistä peräisin. Ruokakaupan takahuone on sen sijaan tuttu, ja perhettään hän kiittää siitä, että kaikesta on aina pyritty löytämään huumoria. Ja sitä on kirjassakin, jonka Maija-Riitta esitteli blogissamme.
Aino Kivi: Maailman kaunein tyttö (Into Kustannus)
Aino on teatteriohjaaja, mutta omaa kirjaansa hän ei näe näytelmänä vaan elokuvana. Kirjan keskiössä on sisaruus ja tyttöys. ”Halusin kirjoittaa, että nuori nainen ei ole oman ruumiinsa uhri, eikä häpeä omaa ruumistaan.” Isossa roolissa kirjassa on myös Curt Cobain, päähenkilö Aliisan peili, Ainon oman ikäluokan sukupolvikokemus, ”kuva eksyksissä olevasta ihmisestä, joka on jäänyt ikuiseen teini-ikään.”
Jan Forsström: Eurooppalaisia rakastajia (Teos)
Jan on elokuvaohjaaja ja -käsikirjoittaja. Novellikokoelmaansa hän kertoi kirjoittaneensa kolme vuotta, pakopaikkana oikeiden töiden välissä. ”Nimi on ironinen, ainakin omalla kohdallani.” Ja yhden neuvon hän kertoi muistaneensa: ”Ei pidä kirjoittaa sydänverellä, siitä tulee ruma lätäkkö.”
Paperi T: post-alfa (Kosmos)
”Täällä on enemmän jengiä lavalla!” vastasi Henri Hulkkinen, paremmin tunnettu Paperi T:nä, kun häneltä kysyttiin, mitä eroa on esiintyä Kirjamessujen lavalla rap-artistikeikkoihin verrattuna. Hän myös kertoi lukeneensa runoja ennen rappiä.” Rapissä on tietty beat ja rimmaus, säännöt mitkä rajoittaa, runous on vapaampaa. Runoissa on maailma avoinna.” Runoilija itse vaikutti myös kirjansa ulkonäköön: ”Latelin tarkat säännöt, millainen kirjan pitää olla. Mustat sivut, ja olisin halunnut myös, että sivut olisi pitänyt leikata auki. Sisällöstä saa olla mitä mieltä haluaa, mutta olen loukkaantunut, jos ei pidä ulkonäöstä.”
Hanna Wesenius: Alma! (WSOY)
Hannan kirja Alma on säveltäjä Gustav Mahlerin vaimo Alma, joka itsekin oli säveltäjä, mutta luopui urastaan miehensä vaatimuksesta. Myöhemmin tuli uusia miehiä ja uusia aviolittoja. Huutomerkki taas tulee siitä, että Almaa puhuttelee minä-hahmo nykyisyydestä. Rihmastomaisen tarinan varsinainen keskushenkilö on kuitenkin kuvataiteilija Aino. Airi on kirjoittanut Almasta! arvion blogiin, lue se tästä.
Tuomas Juntunen: Tuntematon lapsi (Otava)
Tuntematon lapsi on vahvasti omakohtainen kirja, tarina lapsen menettämisestä. Tuomas on kirjallisuuden tutkija, joka alunperinkin halusi kirjailijaksi. Hän kertoi, että viime vuodet ovat olleet raskaita, mutta kirjoittaminen auttoi suruun.
Joukosta oli sairastumisen takia poissa Johannes Ekholm, jonka kirja Rakkaus niinku on saanut monet bloggarit innostumaan. Johannes on näytelmäkirjailija, joka muistetaan erityisesti Q-teatterin Kaspar Hauser -näytelmästä. Tässä lainaus kirjailijalta Helsingin Sanomien esittelyjutusta: ”Puhelimeeni oli kolmessa vuodessa kertynyt 2 300 000 merkkiä muistiinpanoja, joista tämä kirja yrittää olla jonkinlainen yhteenveto.”
Tässä vielä linkit edellisten vuosien voittajiin:
2015: Saara Turunen, Rakkaudenhirviö
2014: Pajtim Statovci, Kissani Jugoslavia
Ja sitten ne Kirsin Book Clubin voittajaveikkaukset tänä vuonna: Minna Rytisalon Lempin luimme heinäkuussa etälukupiirimme kirjana, ja pidimme kaikki siitä varauksetta. Hieno kirja, ehdottomasti voittaja-aineista. Sen kanssa kuitenkin kilpailee ensimmäisestä sijasta aivan toisenlainen kirja, joka sekin on saanut naisen nimen ja huutomerkin peräänsä, siis Hanna Weseliuksen Alma! Sille ennustamme myös mahdollista voittoa. Musta hevonen voi olla kirja, jota emme ole lukeneet eli Johannes Ekholmin Rakkaus niinku.
Mikä on sinun veikkauksesi?
Ja palkinnon sai … Hanna Weselius Alma!-romaanillaan. Onnittelemme ja iloitsemme.
Aivan samat pääehdokkaat ovat minulla (vaikka kaikkia ehdokkaita en ole lukenut)! Ekholmin pelkään kiilaavan kärkeen, tai sitten Lempille käy kuin aikanaan Neljäntienristeykselle, eli kerroksellisen taitavasta kerronnasta huolimatta voiton vie irrotteleva teos, eli tällä kertaa Alma! Siispä tuosta voi päätellä, että Lempi on sitten kuitenkin lempiehdokkaani.
Komppaan Kirsin Book Clubia ja Tuijaa! Toivoisin menestystä Lempi kirjalle!
Mulla on kutina, että Paperi T saattais vetää kaikkien nenän edestä. Paineita on, kun runoteoksia ei juurikaan palkita (kun ei julkaistakaan), niin siinä mielessä Post Alfa on tehnyt runoudelle mannaa ja saattaisi saada palkinnon. En ole itse lukenut. Kaunokirjallisista Lempi voisi olla vahvoilla, mutta sitten ehkä myös Eurooppalaisia rakastajiakin. Almaa! en ole ehtinyt vielä lukea, harmi!
Lempi on vaikuttava ja hyvin kirjoitettu – minun suosikkini.