10 + vihjettä viime hetken jouluostoksille

Vieläkö mietit, mitä paketoisit pukinkonttiin ystävälle, äidille, lapselle tai apelle? Kirja on aina hyvä lahja, ja valintaasi helpottamaan olemme koonneet suosituslistan. Kaikista (tai ainakin melkein kaikista) olemme bloganneet, joten voit vielä käydä varmistamassa blogitekstistä, että kirjavalintasi on juuri lahjan saajalle sopiva.

Hänelle, joka arvostaa uutta, hyvää suomalaista kirjallisuutta

Nyt on suorastaan tungosta suositeltaviksi kirjoiksi, niin vahva on kotimainen kirjavuosi ollut.

"Tämä on kirkontekijän ensimmäinen ja tärkein oppi. Piirrä kirkkosi niin, että siihen jää enemmän hiljaisuutta kuin rakennusainetta."

  1. Tämän vuoden Finlandia-voittajaa, Jukka Viikilän Akvarelleja Engelin kaupungista voi suositella monenlaisille lukijoille: historian ystäville, elämänkertojen ystäville, runojen ystäville ja ihan vaan hyvän kirjallisuuden ystäville.
  2. almaToinen tämän vuoden voittaja, eli Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon saanut Hanna Weseliuksen Alma! haastaa lukijan rihmastomaisella rakenteellaan, mutta palkitsee. Kirjaa voi suositella vaateliaallekin lukijalle.
  3. kirkkausVielä ei blogista löydy, mutta vahva suositus Riitta Jalosen uutuudelle nimeltään Kirkkaus. Sitä käsiteltiin Kirsin Book Clubin yrityslukupiirissä ja vastaanotto oli ihastunut. Kirsin mielestä vuoden paras kirja, koskettava, taidokas, puhutteleva, aivan valtavan hieno. Kuten eräs lukupiiriläinen mies totesi: ”Tiesin, että lopulta luemme täällä lukupiirissäkin loistavan kirjan. Nyt se tuli, Kirkkaus!” Kirja kertoo uusiseelantilaisen kirjailija Janet Framen tarinan. Riitta Jalonen sanoi, että tarinan pylväät ovat faktoja Janetin elämästä, mutta hän on luonut verkkokeinut pylväiden välille.Minna Rytisalon taitavasti rakennettu ja kauniisti kirjoitettu esikoinen, Lempi.
  4. Yksi Kirsin Book Clubin tämän vuoden ehdottomista suosikeista oli Minna Rytisalon Lempi, viisas ja kiehtova kirja monenlaisesta rakkaudesta Lapin sodan antamissa kulisseissa. Tämä on poikkeuksetta kolahtanut ainakin naislukijoihin, joten varma valinta joulupakettiin.

Lopotti syventää Neljäntienristeyksen tarinaa.

Ja sitten ne monet muut suositeltavat kotimaiset romaanit, esimerkiksi Tommi Kinnusen Lopotti, Pirkko Saision Mies, ja hänen asiansa, Pajtim Statovcin Tiranan sydän ja Peter Sandströmin Laudatur.

Hänelle, joka pitää enemmän tietokirjoista ja hänelle joka haluaa yllättyä

H niin kuin haukka5. Helen Macdonaldin H niin kuin haukka on tietokirja, jonka teksti on kuin kaunokirjallisuutta. Hatkähdyttävä tarina naisen ja haukan suhteesta. Suositeltava lahja myös hänelle, jonka haluat yllättyvän.

Jännityksen ystävälle

IMG_20886. Fred Vargasin uusin Hyisiä aikoja sai Kirsin Book Clubin Vargas-fanilta Sasulta täydet viisi tähteä. Ei huono suositus.

Parhainta käännösfiktiota arvostavalle

loistava-ystavani

Valinnan varaa on taas paljon, mutta suosittelemme

7.  Elena Ferranten Loistava ystäväni -teosta, Sadie Jonesin Kotiinpaluuta, Jonas Hassen Khemirin Kaikki se mitä en muista ja John Williamsin Butcher’s Crossing teosta (voi hankkia myös vaateliaalle mieslukijalle).

Butcher's Crossing 01

Nuorenmielisille ikään katsomatta

97895112958088. Juha Itkonen kirjoitti kymmenen vuoden jälkeen jatko-osan Palatkaa perhoset aikaisemmalle teokselleen Anna minun rakastaa enemmän. Iloinen yllätys voisi olla molempien löytyminen joulupaketista, etenkin rakkauden ja rockin ystäville. Onko Saara Aalto tosielämän Summer Maple?!  Mukana seuraavat Spotify-musiikkilistat!

Hänelle jolle haluat tulevan oikein hyvän mielen lukemastaan

kuva-1

9. Mark Levengood on valloittava ihmisenä ja niin ovat hänen kirjansakin. Arjen pienistä sattumuksista ja erityisesti Markin hulvattomasta suvusta riittää kerrottaa. Suomenkieliselle ystävälle kannattaa valita suomennos eli Vasten auringon siltaa ja ruotsia rakastavalle samma på svenska Solblekt av livet.

Elämäkertojen ystävälle

astrid-lindgren-310. Suosituslistamme kärjessä on kirjailijaelämäkerta: Astrid Lindgren. Tämä päivä, yksi elämä, jonka Jens Andersen on kirjoittanut. Sen jatkoksi voi vielä suositella Astrid Lindgrenin Sotapäiväkirjat-teosta, josta on tulossa blogikirjoitus.

Hänelle jolla on jo kaikki kirjat

img_701410 + Paras lahja lukijalle, joka on jo ehtinyt lukea kaiken mahdollisen, on sarjalippu Baba Lybeckin vetämiin Kirja vieköön! -kirjallisuusiltoihin Savoy-teatterissa tammi-, helmi- ja maaliskuussa.

Kirsi paketoi lahjakirjoja, jotka kertovat eräästä raamatullisesta henkilöstä, jonka nimi alkaa P:llä...

Kirsi paketoi lahjakirjoja, jotka kertovat eräästä raamatullisesta henkilöstä, jonka nimi alkaa P:llä…

Ja kirjojen oheen voi pakata villasukat, torkkupeiton, suklaarasian tai lupauksen keskustella lahjakirjasta, siinähän onkin jo hyvä lukupiirin alku!

DSC05745

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *