Hyvää Runebergin päivää, Johan Ludvig ja Mauri Antero
Vähintään kerran vuodessa palaan miettimään 60-luvun opetusmetodeja, ja nyt taas Runebergin päivänä. Keskikoulun kolmannella tai neljännellä luokalla jouduimme opettelemaan ruotsin tunneilla Johan Ludvig Runebergin Bonden Paavo -runon ulkoa, säkeistö kerrallaan.
Bonden Paavo
Högt bland Saarijärvis moar bodde
bonden Paavo på ett frostigt hemman,
skötande dess jord med trägna armar;
men av Herren väntade han växten.
Och han bodde där med barn och maka,
åt i svett sitt knappa bröd med dessa,
grävde diken, plöjde opp och sådde.
Olin itse pieni ja kiltti tyttö, joten tiesin, ettei opettaja minulta runoa kuulustelisi. Niinpä opettelin vain ensimmäisen säkeistön, muut jätin pojille tankattavaksi. Niin sitten kävikin, että vuorollaan poika toisensa jälkeen jäi kiinni siitä, ettei osannut päivän läksynä ollutta säkeistöä. En osannut minäkään, mutten joutunut osaamistani todistamaankaan. Pelkkää hämäystä kiltteys siis. Sitä en muista, pitikö osaamattomien jäädä jälki-istuntoon runoa opettelemaan.
Vieläkin osaan joten kuten Bonden Paavon alun, mutta ehkä nyt jo viimeistään on aika tutkailla, mistä runossa oikeastaan kerrotaan. Apuna minulla on toisen Paavon, Paavo Cajanderin suomennos. Uudempiakin suomennoksia runosta on, mutta Cajander sopii minulle oikein hyvin. Saarijärven Paavon suomennoksen monet sanonnat ovat nekin jääneet elämään.
Paavo siis asuu perheineen Saarijärvellä hallaisella tilalla. Saarijärvi valikoitui tämän suomalaista talonpoikaa ja sisua ylistävän runon tapahtumapaikaksi, koska Runeberg oli siellä 19-vuotiaana kotiopettajana. Ruotsinkieliseen ylioppilaspoikaan Saarijärven maisema ja savupirttien kansa teki lähtemättömän vaikutuksen.
Våren kom, och drivan smalt av tegen,
och med den flöt hälften bort av brodden;
sommarn kom, och fram bröt hagelskuren,
och av den slogs hälften ned av axen;
hösten kom, och kölden tog vad övrigt.
Paavos maka slet sitt hår och sade:
»Paavo, Paavo, olycksfödde gubbe,
tagom staven! Gud har oss förskjutit;
svårt är tigga, men att svälta värre.»
Paavo tog sin hustrus hand och sade:
»Herren prövar blott, han ej förskjuter.
Blanda du till hälften bark i brödet,
jag skall gräva dubbelt flera diken,
men av Herren vill jag vänta växten.»
Halla siis vei Paavon viljat. Runon taustalla ovat kovat nälkävuodet, jolloin viljasato tuhoutui Suomessa useampana peräkkäisenä vuotena. Kun Paavon vaimo jo uskoo Herran hylänneen ”kovan onnen lapsen”, Paavo vakuuttaa: ”Vaikka koettaa, eipä hylkää Herra.” Vaimoa hän kehottaa lisäämään leipään ”puolet petäjäistä”, leipomaan pettuleipää, ja itse hän lupaa kaivaa ojaa ”kaksin verroin”. Ojittamisella oli tarkoitus pitää kosteus ja halla loitolla. Jonkinlaisena valistusrunonakin Saarijärven Paavoa voi siis pitää.
Hustrun lade hälften bark i brödet,
gubben grävde dubbelt flera diken,
sålde fåren, köpte råg och sådde.
Våren kom, och drivan smalt av tegen,
men med den flöt intet bort av brodden;
sommarn kom, och fram bröt hagelskuren,
men av den slogs hälften ned av axen;
hösten kom, och kölden tog vad övrigt.
Paavos maka slog sitt bröst och sade:
»Paavo, Paavo, olycksfödde gubbe,
låt oss dö, ty Gud har oss förskjutit!
Svår är döden, men att leva värre.»
Paavo tog sin hustrus hand och sade:
»Herren prövar blott, han ej förskjuter.
Blanda du till dubbelt bark i brödet,
jag vill gräva dubbelt större diken,
men av Herren vill jag vänta växten.»
Jo toistamiseen tulee katovuosi, raekuurot kesällä ja halla syksyllä. Vaimo on epätoivoinen: ”tuska kuolla, tuskempi tok’ elää.” Paavon vastaus on taas sama, enemmän petäjäistä, enemmän ojankaivuuta, ”mutta Jumalalta kasvun toivon”.
Hustrun lade dubbelt bark i brödet,
gubben grävde dubbelt större diken,
sålde korna, köpte råg och sådde.
Våren kom, och drivan smalt av tegen,
men med den flöt intet bort av brodden;
sommarn kom, och fram bröt hagelskuren,
men av den slogs intet ned av axen;
hösten kom, och kölden, långt från åkern,
lät den stå i guld och vänta skördarn.
Paavon ahkeruus palkitaan. Tulee uusi vuosi, keväällä ei vesi vienytkään oraita, raekuurot kesällä eivät lakoonnuttaneet viljaa eikä syksyllä halla tuhonnut kypsää viljaa.
Då föll Paavo på sitt knä och sade:
»Herren prövar blott, han ej förskjuter.»
Och hans maka föll på knä och sade:
»Herren prövar blott, han ej förskjuter.»
Men med glädje sade hon till gubben:
»Paavo, Paavo, tag med fröjd till skäran!
Nu är tid att leva glada dagar,
nu är tid att kasta barken undan
och att baka bröd av råg allena.»
Vaimo jo riemuitsee, ettei leipään enää tarvitse lisätä puujauhoa. Vaan mitäpä tekee Paavo, yhä kehottaa vaimoa leipomaan pettuleipää, sillä nyt on aika auttaa naapuria, jonka viljan halla on vienyt.
Paavo tog sin hustrus hand och sade:
»Kvinna, kvinna, den blott tål att prövas,
som en nödställd nästa ej förskjuter.
Blanda du till hälften bark i brödet,
ty förfrusen står vår grannes åker!»
Kun nyt aikuisena lukee Runebergin rivejä, voi lievästi hymyillen vaikuttua ylevästä paatoksesta, romantiikan ajan paluusta luontoon ja kaiken alkuperäisen, myös kansan ihanteellistamisesta. Ja kun suhde ruotsin kieleen on jo mutkaton, vanhasta ja kauniista kielestäkin nauttii. Samalla kuitenkin takaraivoon hiipii ajatus, että samanlaista omista tarpeista kieltäytymistähän ”kansalta” odotetaan nytkin. Älä ole itsekäs, Paavo, luovu omastasi ja ajattele maasi parasta.
Kiihkeällä 1970-luvulla jaksettiin vielä hyökätä Runebergin asemaa kansallisrunoilijanamme vastaan. Olivatkohan argumentit tyyliin: liian isänmaallinen, liian ylevä, liian kaukana kansasta, ehkä liian ruotsinkielinenkin. Enää ei kiihkoilla, tuskin enää edes muistetaan Runebergia, paitsi tänä juhlapäivänä ja nytkin enemmän kiitos Fredrikan torttujen kuin herra runoilijan runojen.
Ruotsin opetus Kuusankosken yhteislyseossa 60-luvulla ei vastaa ainakaan tämän päivän käsitystä siitä, miten lapset ja nuoret saadaan innostumaan vieraasta kielestä. Oliko ihme, että ruotsin kieli ei lempiaineiden joukkoon kuulunut. Minulle ruotsin kieli on tarttunut mukaan vasta aikuisena pohjoismaisissa kokouksissa, joissa sinnikkäästi ryhdyin sitä käyttämään vaikkei helppoa ollutkaan.
Mutta toisaalta, Saarijärven Paavon alkurivien lisäksi ei niin kovin paljon muita kirjallisia sitaatteja ole jäänyt koulusta ulkomuistiin. ”Drometaari sanoi vaari”, Aapisen legendaarinen sivu. Pohjanmaan joet osaan yhä luetella (Oulun Siika Pyhä Kala jne) ja Iisakin pojatkin palautuivat mieleen, kun luin Samuel Davidkinin Esikoisten lunastusta. Muistissa on myös maakuntalaulujen sanoja, mutta ulkoa en osaa siteerata Kalevalaa enkä Seitsemää veljestä.
Ehkä opetusmetodilla oli sittenkin puolensa, sillä Saarijärven Paavon ulkoa osaamisesta on ollut iloakin, niin kuin yleissivistyksestä aina. 90-luvun puolivälissä TV1:n Lasten- ja nuortenohjelmat tuotti Pommin ja Gommin joulukalenterin. Pommi on tietysti M.A.Numminen ja Gommi Pedro Hietanen. Ison tuotannon valmistumista juhlittiin shampanja-aamiaisella, jossa olin mukana silloisena toimituksen päällikkönä. Sitä en muista, mistä pöytäseurueemme puhe kääntyi runoihin vai olisiko aiheena ollut ruotsin kieli, jonka suuri fani M.A. tunnetusti on. Joka tapauksessa lausuin ruotsiksi osaamani pätkän Bonden Paavoa.
Seuraavana päivänä sain postia M.A.:lta, hänen levynsä J.L.Runeberg BONDEN PAVO/FÄNRIK STÅLS SÄGNER ruotsiksi ja suomeksi. Mukana oli kirje:
Lempäälä 21-2-96
Ilahtuneena siitä, että kertailit mielessäsi Bonden Paavon alkurivejä tänään shampanja-aamiaisella, lähetän sinulle ohessa tekemäni punk-sambaversion siitä ja postmodernin koosteen Vänrikki Stoolista. Jotta ruotsia taitamattomatkin saisivat osansa, panen mukaan myös suomenkielisen levyn.
Pirteyksin
M.A.Numminen
Onneksi vanha levysoitin vielä toimi ja 20 vuoden tauon jälkeen pystyin kuuntelemaan Paavon tarinan M.A. Nummisen esittämänä, suomeksi ja ruotsiksi. Kuuntele sinäkin tästä linkistä Saarijärven Paavo suomeksi M.A. Nummisen esittämänä klik.
Lue myös Kirsin juttu Porvoon Runeberg-museosta ja herkullisista tortuista.
Kiitos Airille hyvästä Runeberg-kirjoituksesta. Kuinka nopeasti maailma muuttuukaan!
Kiitos sinulle, kun luit muistoni.
Kiitos, että jaoit muistojasi! Voin kertoa, että nykykoulussa ei opetella Saarijärven Paavoa ulkoa vaan kuunnellaan (ja joskus myös lauletaan mukana) M.A. Nummisen versio, keskustellaan ”Paavojen” ja Runebergin ajasta ja vaikkapa suomalaisuuskuvan rakentamisesta. Runo on aika haastava, mutta kun se alkaa aueta, saavat nuoret siitä paljonkin irti.
M.A.Nummisen versio onkin riemullinen ja sopii varmasti hyvin opetukseen. Monta kertaa olen harmitellut, etten innostunut ruotsin kielestä jo koulussa.
Kiitos Airi, ihanasta Runebergin päivän juhlistuksesta!
Runebergin runojen uudet suomennokset / Juhani Lundholm samoin kuin Erik Wahlströmin Kärpäsenkesyttäjä ovat tuoneet uudenlaisen Runebergin tietousuuteeni, ihailtavan , suomalaisen!
Kiitos
Kiitos kiitoksista ja näistä vinkeistä. Lisään lukulistalle uudet suomennokset enkä ole lukenut Kärpäsenkesyttäjääkään.
Vad fint du skrev! Aukeni minullekin.
Vedin torstaina valmennuksen, jossa oli myös ruotsalaisia, eikä heistä kukaan ollut kuullut Runebergista. Ja varmuudeksi googlasimme, missä sodassa se Fänrik olikaan sotinut. Mutta tähän keskusteluun pääsimme vain siksi, että jälkkärinä oli Runebergin torttuja, joita niitäkään ruotsalaiset eikä norjalaiset olleet koskaan nähneet.
Luulisi todella, että Runeberg olisi edes jotenkin tuttu ruotsalaisille, mutta ei sitten olekaan. Hän oli kuitenkin niin kansallinen runoilija ja sankari.
Tervehdys ! Airi, olipa mukava lukea Bonden Paavosta ja sen kohtalosta 60-luvun opetuksessa. Minäkin siellä istuin, samoilla tunneilla ja saman ulkoläksyn saaneena. En muista lainkaan opinko muuta kuin ensimmäisen rivin ja ”puolet petäjäistä” mutta muistan kuitenkin runon ja Runebergin! Kyllä sitä on täällä Ruotsissakin kouluissa luettu koska useimmat tuttavani osaavat jonkun rivin samasta runosta, etenkin alusta (Högt bland Saarijärvis moar…).
Kiitos!
p.s. Minä pidin Vänrikki Stoolin tarinoista mutta sen kirjan luimmekin suomeksi!
Hei Pirjo, Nakarin muistoksi. Ruotsalaiset siis kuitenkin jotenkin tuntevat Runebergin. Kirsi juuri kirjoitti, että hänen valmennettavansa eivät tunteneet, mutta he varmasti olivat nuorempia kuin sinun tuttusi. Seuraavassa tapaamisessa vietetään hetki Runebergiäkin muistellen.
Tästä tuli iloa päivään!
Ja minulle iloa iltaan, kun luin kommenttisi.