Kansallisteatterin Kuolema Venetsiassa virtaa tiimalasin tahdissa

Kuolema Venetsiassa Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä, ensi-ilta 5.4.2017

Kuolema Venetsiassa on Thomas Mannin loistava, vuonna 1912 ilmestynyt novelli. Muistan kuinka vaikuttunut olin aikoinaan novellin luettuani sen painostavan kosteannihkeästä tunnelmasta ja päähenkilön vähittäisestä koukuttumisesta nuoren pojan kauneuteen.

Nyt Kuolema Venetsiassa on saapunut ensimmäistä kertaa Kansallisteatterin Pienelle näyttämölle. Olimme katsomossa ennakkonäytöksessä tiistaina 4.4.2017, ilta ennen ensi-iltaa.

Esityksen alkua odotellessa, näyttämön palomuuriin heijastettiin otteita Stefan Zweigin postuumisti vuonna 1942 ilmestyneestä esseestä Eilispäivän maailma. En aivan ehtinyt kopioida tekstiä, mutta seuraava sitaatti kirjasta on samansuuntainen:

Never—and I say so not with pride but with shame—has a generation fallen from such intellectual heights as ours to such moral depths.” – Stefan Zweig, Eilispäivän maailma,1942

Näytelmän lavastus oli erittäin tyylikäs. Näyttämöllä oli korinttilaisia pylväitä, iso kahluuallas ja muutama tuoli kuin suoraan italialaisen sisustuslehden sivuilta. Takaseinälle oli heijastettu rapistumaan päässeen palatsin huonekuva. Hätkähdyttävin elementti oli katosta valuva tiimalasin hiekka, joka säälimättömästi kerääntyi pieneksi kinokseksi näyttämölle.

Kuolema Venetsiassa on monitulkintainen novelli. Sen teemoja ovat arvojensa mukaan eläminen, vanheneminen, luomisen tuska, kauneuden ihannointi, seksuaalisuutensa hyväksyminen, kaapista tuleminen ja eri tulkintojen mukaan vielä paljon muuta.

Ennakkonäytöksessä ei ollut vielä käsiohjelmaa.

Näytelmä alkaa kirjailija Thomas Mannia esittävän Jukka-Pekka Palon pohdinnalla, joka on suoraa lainausta kirjasta. Hän tuskailee näyttämön nurkassa olevan työpöydän ja kirjoituskoneen äärellä. Välillä hän naputtaa tekstiä, välillä hyppää ylös ja kehittää ideoitaan, jotka katsojille tuo esiin novellin päähenkilö, Jukka Puotilan esittämä Mannin alter ego, kirjailija Gustav von Aschenbach.

Kuolema Venetsiassa perustuu Thomas Mannin omiin kokemuksiin Lidon lomamatkalta ja yksityiskohdat ovat kutakuinkin suoraan todellisuudesta, tai ainakin näin vaimo Katia Mann on vahvistanut. Kirjailija itsekin on sanonut, että ”mikään kertomuksessa ei ole keksittyä”. Myös näyttämöllä kaikki ovat Mannin omia sanoja, jotka tuodaan lihaksi sekä Palon että Puotilan suulla. Tämä ei kuitenkaan ole varsinaista vuoropuhelua, vaan ennemminkin novellin vuorolukua.

Jukka Puotila juhlistaa 35-vuotistaiteilijauraansa Kuolema Venetsiassa -esityksellä myös syyskaudella 2017.

Kun esityksen muoto alkoi selvitä, niin mieleen tuli äänikirja. Mutta se olisi ehkä liian raju yksinkertaistus, parempi on todeta, että näyttämöllä oli kuunnelma. Kertomus eteni vuorovedolla, jota tahditti upea Artturi Aallon sellosooloilu.

Katsokaas kun Aschenbach on aina elänyt vain näin” – ja puhuja puristi vasemman kätensä tiukasti nyrkkiin – ”ei koskaan näin” – ja hän päästi avatun kätensä rennosti roikkumaan nojatuolin käsinojalta.” – Kuolema Venetsiassa

Kertomuksen juonen tuntemisesta oli hyötyä. Alussa Achenbach on 53-vuotias,  juuri aateloitu leski, joka tuskailee suunnilleen näin:

Nyt kun elämä on kääntymässä iltaan… Pelko, että aika loppuu, ennen kuin on tehnyt tehtävänsä… Pois työn arjesta, vaikka rakastan työtäni… Mikään ei tyydytä minua… Riemunkipinät puuttuvat… Matkaan siis!

Matkakohteeksi valikoituu Venetsia, jossa Aschenbach asettautuu hotelliin Lidon saarelle. Hotellissa hänen katseeseensa osuu kaunis, nuori poika, Tadzio, jonka ulkomuotoon hän viehättyy välittömästi.

Hämmästyneenä Aschenbach pani merkille, että poika oli täydellisen kaunis. Hänen hunajanväristen kiharoiden kehystämät kalpeat, viehkeällä tavalla sulkeutuneet kasvonsa, suora nenänsä, ihastuttava suunsa, sulokas, jumalaisen vakava ilmeensä toivat mieleen Kreikan kukoistuskauden kuvapatsaat…” – Kuolema Venetsiassa

Tästä nuoresta jumalasta näyttämöllä vain puhutaan, vaikka olisi ollutkin kiva saada nähdä näin upea ilmestys! Kun Puotila esittää näkevänsä hänet, on hänen ilmeensä säteilevä! Sen jälkeen Aschenbachin meno liukuukin vauhdilla alaluiskaan ja Puotilakin ilmentää vain epätoivoa. Hän lumoutuu ensin kauneudesta, sitten lumo 14-vuotiaaseen Tadzioon muuttuu seksuaaliseksi himoksi, joka sumentaa järjen. Koko suhde tapahtuu Aschenbachin päässä, hän katsoo Tadziota kaukaa ja kuvittelee. Hän saa tietää Venetsiassa riehuvasta kolerasta, mutta ei väliä, hän ei halua lähteä, kun on mahdollisuus vielä nähdä nuorukainen!

Jukka-Pekka Palo esittää Thomas Mannia, joka kirjoittaa ja kiertelee totuutta.

Kuten totesin, mietin katsomossa, toiko näyttelijöiden näkeminen mitään lisää elämykseeni. Suljin silmäni ja annoin Jukka-Pekka Palon monivivahteisen ja vahvan äänenkäytön avata kertomusta. Kuuntelin tekstin syvyyttä tehostavaa Artturi Aallon tulkitsemaa taivaallista sellomusiikkia, joka yksistään on syy mennä kokemaan esitys. Jukka Puotila oli tuskainen, sitä yhtä hymyä lukuunottamatta, ja ulkoisesti hän ei oikein ilmentänyt elähtyneisyyttä treenattuine olemuksineen, vaikka lankesikin hotellin parturin käsittelyssä laittamaan meikin irvikuvan ja huulille vadelmanpunaa.

Unenomaisuudesta herätti selloa rajumpi musiikkielementti, Nina Hagenin punktulkinta My Waysta. Se sopi mielestäni erinomaisesti kertomukseen ja toi sitä toivomaani energiaa esitykseen.

Loppujen lopuksi olemme niin vanhoja kuin henkemme ja sydämemme kokevat olevansa.

Kansallisteatterin Kuolema Venetsiassa on ohjannut ja dramatisoinut Michael Baran, joka on kirjoittanut vaikka mitä, esimerkiksi oopperalibrettoja ja kuunnelmia. Ehkä tämä selittää kokemaani vahvaa kuunnelmallista otetta. Thomas Mannin teksti on niin hieno, että se kantaa vuoroluettunakin, etenkin kun esityksen visuaalisuuden vahvin elementti, ajan lahjomatonta virtaa kuvaava tiimalasi valui koko ajan näyttämön reunustalla. Se painui mieleen vielä kotimatkallekin.

Artturi Aalto gondolierin paidassaan loi tulkinnallaan vahvaa unenomaista tunnelmaa.


ROOLEISSA Jukka-Pekka Palo ja Jukka Puotila MUUSIKKO Artturi Aalto

OHJAUS JA DRAMATISOINTI Michael Baran SUOMENNOS Oili Suominen
LAVASTUS JA PUKUSUUNNITTELU Tarja Simone VALO- JA VIDEOSUUNNITTELU Ville Toikka ÄÄNISUUNNITTELU Kristian Ekholm NAAMIOINNIN SUUNNITTELU Jari Kettunen

Kommentit
  1. Eija Kujala
    • Avatar photo Kirsi Ranin

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *